1Q84 osat 1 & 2

Ensimmäinen mieleentuleva sana kuvaamaan Haruki Murakamin teosta 1Q84  on massiivinen. Ihan pelkästään käytännöllisistä osat 1 ja 2 on liian paksu kirja, sitä on hirvittävän vaikea lukea iltaisin sängyssä. Mutta onneksi tämä on kirjan ainoa huono puoli. (Ja onneksi osa 3 on sentään julkaistu omana teoksenaan!)

Tarinaa kerrotaan kahden henkilön, Tengon ja Aomamen näkökulmista. Aika onnistunut ratkaisu: jokaisen luvun jälkeen minua harmittaa, kun kertoja vaihtuu, kun olen niin kiinnostunut sillä hetkellä vuorossa olevasta hahmosta ja hänen puolestaan tarinaa. En millään haluaisi vaihtaa toiseen näkökulmaan. Ja sama toistuu jälleen tämän uuden luvun lopussa...

Tengo ja Aomame ovat molemmat kolmekymppisiä, omalla tahollaan erakkoelämää viettäviä nuoria aikuisia. Tengo opettaa matematiikkaa ja käyttää vapaa-aikansa kirjoittamiseen. Aomame toimii liikunnanohjaajana ja murhaa miehiä, jotka ansaitsevat kuolla. Todellisuus liikahtaa ja kumpikin löytää itsensä maailmasta, joka on melkein kuin meidän tuntemamme maailma vuonna 1984, mutta ei kuitenkaan ihan.

Kirjassa on monia kiehtovia henkilöitä: Tengon ja Aomamen lisäksi esimerkiksi Fuka-Eri, nuori tyttö, jonka tarinasta Tengo palkataan muokkaamaan menestysromaani, vanhana rouvana tunnettu nainen, joka pitää turvakotia pahoinpidellyille naisille ja häntä vartioiva Tamaru - oikeastaan kiinnostuin kaikista tämän kirjan henkilöistä, he kaikki tuntuivat oudoilta ja hämmentäviltä ihmisiltä, joista tahdoin tietää lisää. Fuka-Erin romaani Ilmakotelo laittaa tapahtumat aluilleen, sillä se paljastaa salaisuuksia Sakigaken uskonnollisesta yhteisöstä, vaikka suurin osa lukijoista kuvitteleekin sen olevan täyttä mielikuvituksen tuotetta. Tätä kautta Tengo kohtalo sotkeutuu tuohon yhteisöön. Omalla tahollaan Aomame joutuu tekemään suuren päätöksen yhteisön uskonnollisen johtajan kohtalosta, ja  näin Tengon ja Aomamen kohtalot kietoutuvat lopullisesti yhteen.

Olen aika vaikuttunut tästä kirjasta mutta viimeinen osa on tietenkin vielä lukematta - tosin kuten arvata saattaa, varauksessa kirjastosta. Muodostan lopullisen mielipiteeni vasta sen luettuani, mutta täytyy todeta, että hyvältä näyttää. Todella hyvältä! Kirjan melkein 800 sivua ovat kuluneet äkkiä, ahnehtien: iltaisin en olisi malttanut laskea kirjaa kädestäni, töihin lähteminen on harmittanut, kun ei ole saanut jäädä lukemaan.