Uhanalainen: rakkauta ja ihmissusia osa 2

Elina Rouhiainen: Uhanalainen. Susiraja 2. Tammi 2013.

Kirjoitin puolitoista vuotta sitten Elina Rouhiaisen esikoisteoksesta Kesytön heti lukemisen jälkeisissä fiiliksissä, ja vaikka fiilikset eivät ihan yhtä korkealle jääneetkään, oli kakkososa Uhanalainen itsestään selvästi lukulistallani. Koska seuraavassa kirjoitan sarjan toisesta osasta, teen väistämättä joitakin juonipaljastuksia ensimmäisestä osasta. Lopeta lukeminen tähän, jos ensimmäisen osan lukeminen on vielä suunnitteilla.

Ensimmäisessä osassa siis seurattiin Raisan ja ihmissusi Mikaelin rakkaustarinaa sekä tutustuttiin Hukkavaaran ihmissusikylään. Ihmissudet elävät tiukan hierarkian ja perinteiden alaisuudessa. Kylää hallitsee alfaihmissusi Daniel Sarri, joka on myös Mikaelin isä. Mikael on siis kylän tuleva johtaja, ja häneltä odotetaankin esimerkillistä toimintaa. Raisan ja Mikaelin suhde aiheuttaa kylässä paljon närää ja lopulta Raisa päätyy ratkaisujensa vuoksi hengenvaaraan. Hän pakenee parhaan ystävänsä Nikon kanssa Helsinkiin, eikä jätä Mikaelille sanaakaan.

Tästä alkaa siis toinen osa: Nikon ja Raisan elämä Helsingissä on asettunut uomiinsa, kun Mikael ilmestyy heidän kotiovelleen. Hukkavaarassa on tehty vallankaappaus ja Mikael haluaa korjata asiat. Raisa ja Niko lähtevät mukaan selvittämään, mitä kylässä oikeastaan tapahtuu. Samalla selvitellään tietenkin myös Raisan ja Mikaelin välejä. Suhdetta hiertää mm. se, että Raisa suunnittelee tulevaisuuttaan Helsingissä ja muualla maailmassa, Mikael taas on sidottu Hukkavaaraan.

Tässä osassa parasta oli mielestäni aiemmin ohuiksi sivuhenkilöiksi jääneiden hahmojen kehitys ja astuminen näyttämölle. Ensimmäisessä osassa ilkeänä narttuna esiintyneestä Jennistä löytyy ihmismäisiä piirteitä. Toisaalta juuri henkilösuhteissa on kirjan hämmentävin juonenkäänne: edellisessä osassa Daniel Sarri oli pelätty ja inhottu, nyt hänestä tuleekin messias, joka voisi pelastaa koko kylän.

Kuten ensimmäisen kirjankin kohdalla, myös tässä alkuun kiinnitin huomiota kömpelöön kieleen. En ole varma, onko näitä kömpelyyksiä jäänyt vain kirjan alkupuolelle vai enkö vain enää kiinnitä huomiota niihin sen jälkeen, kun tarina on vienyt mennessään. Ensimmäisessä luvussa toistellaan raskaaksi käyvää rakennetta jossa lause aloitetaan toistamalla edellisen lauseen loppu: ”Taide oli yhdistänyt meitä alusta asti. Alusta, jota en vieläkään aina voinut uskoa todeksi.” Minua jäi myös harmittamaan kirjan takakanteen prologista nostettu tekstinkatkelma, joka on mielestäni koko kirjan kömpelöin kappale. Toivottavasti keneltäkään ei sen takia jää kirja lukematta.

Sisällöllisesti jäin pidemmäksikin aikaa ihmettelemään alkupuolen muotinäytöskohtausta, jonka merkitystä tarinan kannalta en pitkänkään pohdinnan jälkeen keksinyt. Muutenkin tästä kirjasta paistaa hieman läpi väliosamaisuus. En ole varma, montako osaa Susiraja lopulta saa (alun perin luulin lukevani trilogiaa, mutta ilmeisesti se oli vain oma tulkintani, Rouhiaisen sivuilla ja kirjan kansiliepeessä puhutaan vain sarjasta), mutta ensimmäisessä osassa herätetyt kysymykset eivät tässä saaneet vastauksia. Raisan ja Mikaelin suhde junnasi paikallaan eikä Raisa saanut selvitettyä omaa menneisyyttään tai omia kykyjään. Ehkä sitten seuraavassa? Aika koukuttavaan kohtaan jäätiin nytkin, tosin ehkä pientä toiston makua on ilmassa ensimmäiseen osaan verratessa. 

Rakkautta ja ihmissusia

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Elina Rouhianen: Kesytön. Susiraja 1. Tammi 2012.

Kuten jo Nälkäpelistä kirjoittaessani totesin, nuortenkirjat ja fantasia koukuttavat minut kaikkein helpoiten. Vaikka miten rakastaisin jotakin aikuisille suunnattua realistista romaania, ei kirjaan uppoutumisen taso ole koskaan sama. Mutta kun minut lykätään uuteen maailmaan (tai vähän tuttuunkin, niin kuin Kesyttömässä) ja eteeni asetetaan pari, joiden on vaan pakko saada toisensa, uinuva teini-ikäinen romantikko ottaa vallan.

Yleensä seuraus on se, etten liiku mihinkään ennen kuin kirja on pulkassa. Toisinaan saattaa esiintyä hieman alkukankeutta. Kesytönkin vaati pientä verryttelyä alkuun. En pitänyt päähenkilöstä, Raisasta - kärsivällisyyteni ahdistuneiden, ongelmaisten ja itsesäälisten teini-ikäisten suhteen on lähes olematon. Etenkin siinä kohtaa kun aletaan ryypätä ja viillellä. Joo, on ollut vaikeaa ja kaikkea mutta silti. En jaksanut tuollaisia käytöstä edes silloin, kun olin itse teini-ikäinen! Alkupuolella töksähtelin myös joihinkin kielellisiin kohtiin, mutta sitten se tapahtui: koukuttuminen, joka jyräsi kaikki pienet ärsyyntymiset alleen. Näin kävi sivulla 51. Ai mitäkö silloin tapahtuu? No, Raisa näkee Mikaelin ensimmäistä kertaa, ja hupsista vain, minun sydämeni tahtoo saman tien tietää että saavatko ne toisensa.

Kesytön on siis Elina Rouhiaisen tuore esikoisteos, jossa yhdistellään maailmallakin lähes puhki kaluttua paranormaalia rakkautta (ihmissusia ja muuta sellaista) ja pohjois-suomalaista maisemaa. Raisa Oja menettää äitinsä, ainoan tuntemansa sukulaisen ja päätyy itselleenkin hieman hämärien mutkien kautta kainuulaiseen Hukkavaaran kylään juuri löytyneen enonsa kasvatiksi. Kylässä Raisan huomion kiinnittää kaksi asiaa: ihana Mikael ja se, ettei kaikki ole aivan kohdallaan. Ihmissusikuvio selviää melko pian, ihmissuhdekuvioissa on sitten hieman enemmän selviteltävää.

Vaikka esimerkiksi henkilökaartista löytyy monista muistakin nuortenkirjoista tutuiksi käyneitä hahmoja yksinäisestä ja taiteellisesta päähenkilöstä, upeasta ihastuksesta ja tämän yhtä upeasta mutta inhottavasta tyttöystävästä  aina homokaveriin saakka, monet asiat on mielestäni perusteltu tavallista paremmin. Esimerkiksi kylän tyttöjen suhtautuminen Raisaan ja koko kylän suhtautuminen Raisan homoystävään Nikoon on perusteltu hyvin juuri ihmissusien näkökannalta.

Kesytön on siis omaperäinen tulkinta tutuksi käyneestä kuviosta. Tapahtumien sijoittaminen Suomeen ja Kainuuseen on mielestäni loistava valinta (vaikka suomalaisuus saisikin näkyä enemmän!), ja muutenkin kirja tuntuu rehdimmältä kuin vaikkapa amerikkalaiset kumppaninsa. Kesyttömän teinit eivät ole siloteltuja: kännätään, biletetään, naidaan (ainakin yritetään), huoritellaan. Eivätkä henkilötkään, ainakaan kaikki, ole totutun mustavalkoisia. Mikaelistakin on vaikea sanoa, mitkä hänen vaikuttimensa lopulta ovat. Se on kiinnostavaa vaihtelua. Kiinnostavaa on myös se, että äkkiseltään kovin yksiselitteisesti kirjan ihmissutta kuvaava nimi onkin monitulkintaisempi kuin oli kuvitellut. Raisaahan se kesytön tarkoittaa, ainakin minun mielestäni.

Saattaa ehkä hieman nolottaa myöntää, mutta pidin tästä kirjasta todella paljon. Nauroin useissa kohdissa ääneen, ja toisaalta jännitin Raisan ja Mikaelin suhteen kehittymistä perhoset vatsassa. Koska Kesytön on sarjan ensimmäinen osa, tarina jää tietenkin kesken - ja jopa aika yllättävällä tavalla. Huono juttu on tietysti se, että haluaisin tietää NYT mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kesyttömästä on kirjoittanut jo aika moni bloggari, Elina Rouhiaisen kotisivuilta löytyy lista. 

Ps. Viime aikoina kesä on syönyt blogiin liikenevää ajattelua ja aikaa - vietin mm. viikon vanhempieni luona ja luin vain lehtiä, oli outoa mutta rentouttavaa! Nyt pöydällä on ilmestynyt kauhea kirjakasa kesätenttejä ajatellen, joten eiköhän lukeminenkin taas lähde käyntiin.