Forsytein taru, viimeinen etappi (eli niinku päätös)

Olemme kahlanneet loppuun Galsworthyn Forsytein tarun. Viimeisellä pätkällä kirjan päähenkilöt ovat ehtineet jo korkeaan ikään, Jolyonin vanhimmat lapsetkin jo keski-ikäisiksi. Viimeisen etapin hallitseva juonikuvio on Jonin ja Fleurin tapaaminen ja rakastuminen, sekä lyhyeksi jäävä rakkaus. Lasten tuttavuus tuo esiin tietenkin vuosikausia vanhat kaunat lasten vanhempien väliltä...

Saiko kirja mielestäsi ansaitsemansa päätöksen?

Sonja: Todellakin. Minusta oli hyvä ratkaisu, että Jon ja Fleur eivät päätyneet yhteen. Mietin, mitä Galsworthy tällä halusi sanoa... Ehkä jotain sellaista, että ihmisen tekemillä teoilla ja päätöksillä on kauaskantoiset seuraukset? Tavallaan on hirveän traagista, että lapset joutuivat vanhempiensa tekojen uhreiksi, mutta samalla tarinassa kuitenkin annettiin ymmärtää, että Jonin ja Fleurin liitosta ei välttämättä kuitenkaan olisi tullut onnellinen. En myöskään ole ihan varma, onko minusta niin kamalaa, että serkukset eivät päässeet keskenään  naimisiin. :D (No juu juu, serkukset alenevassa polvessa toki.) Minusta oli  myös hyvin kuvattu Soamesin ja Irenen viimeinen kohtaaminen. Irenellä ei todellakaan ollut enää mitään sanottavaa Soamesille ja Soames myös oli viimein tajunnut, että mikään mitä hän voisi sanoa, ei muuttaisi asioita mihinkään.

Anna: Kyllä todella sai! Irenen ja Soamesin tarina on koko kirjan läpi kulkeva punainen lanka, ja etenkin tässä viimeisessä osassa Galsworthy on mielestäni kuvannut hienolla tavalla kahta erilaista näkökantaa. Sekä Irene että Soames ajattelee, että toinen se, joka on tehnyt syvästi vääryyttä (tosin Irene myöntää myös omien tekojensa vääryyden, Soames ei niinkään). Kuten Sonja totesi, tämä kykenemättömyys yhteisymmärrykseen tuhoaa myös heidän lastensa suhteen. Varmuutta senkään onnistumisesta ei tietenkään ole, mutta vanhempien takia Fleur ja Jon eivät saa edes mahdollisuutta onneen.

Kirjan loppupuolella on kohtaus, jossa Irene ja Soames tapaavat toiseksi viimeistä kertaa. Soames kysyy Ireneltä, uskooko tämä nemesikseen (eikös tämä kirjaimellisesti ole kosto, mutta minä tulkitsin tekstissä enemmänkin sovitukseksi tms.) ja tarkoittaa sitä mahdollisuutta, että heidän lapsena päätyisivät yhteen ja olisivat onnellisia. Kohtalon julma oikku onkin sitten Fleurin ja Montin liitto, joka ainakin lähtökohdiltaan muistuttaa kovasti Irenen ja Soamesin liittoa... Tämä juonikuvio on minusta ihan hirveän hienosti rakennettua, vaikka lähtökohtaisesti aina toivoisinkin kaikille onnellista loppua.

Sonja: Hyvä pointti tuo, että Fleurin ja Montin liitto muistuttaa Irenen ja Soamesin liittoa! Fleur menee naimisiin ajatuksella, että ei ole väliä mitä tapahtuu, jos hän ei kerta saa Jonia. Irenen ratkaisua naida Soames ei mielestäni ikinä selitetty kauhean tarkasti, mutta jotain samantyyppistä "ihan sama" -ajattelua käsittääkseni oli Irenelläkin. Eikä sellainen uhma ole kovin hyvä lähtökohta...

Miten kirja vastasi ennakko-odotuksiin ja lukemisen aikana syntyneisiin odotuksiin?

Anna: Forsytein taru on mielestäni todella hieno ajankuva, ja sitä kirjalta ehkä eniten odotin ennakkoon. Edellisen etapin jälkeen ennustin, että kirja loppuu Timothyn kuolemaan ja Fleur ja Jon päätyvät yhteen. No, Timothysta olin aivan oikeassa, ja Fleur ja Jon tietenkin viettivät aikansa yhdessä. Kirja loppui mielestäni hienosti, osittain kokosi ne langat kuten saattoi arvata, mutta toi kuitenkin ennalta-arvaamattomuutta tarinaan mukaan.

Sonja: Muistelisin joskus alussa sanoneeni, että odotan eeppistä, koukuttavaa tarinaa ja 1800-1900-lukujen vaihteen Lontoon kuvausta. Ennakko-odotukset ainakin täyttyivät. Lukemisen aikana muistin pikku hiljaa enemmän tarinan juonesta tv-sarjan perusteella, mutta onneksi tuli yllätyksiäkin.

Mikä mielestäsi tekee kirjasta klassikon, vai tekeekö mikään?

Sonja: Ihmiskuvaus. Ajankuvaus toki myös. Osa henkilöhahmoista ongelmineen on kuvattu niin tarkkanäköisesti, että klassikkostatus on varmaan ansaittu jo sillä.

Anna: Ihmiskuvaus kyllä minustakin nousee ykköseksi. Etenkin Soames on rakennettu ihan uskomattoman taitavasti: epämiellyttävä, täysin oman ajatusmaailman vastainen henkilö, jota on silti pakko ymmärtää. Ei sellaiseen kuka tahansa pysty! 

Millainen kokemus kimppaluku ylipäätään oli?

Anna: Hieman raskas. Yleensä luen innostuen ja koukuttuen, välillä koko päivän ja välillä vähän taukoa pitäen, ja jotenkin tällainen aikataulutettu lukeminen tuntui sotivan koko lukutapaani vastaan. Vaikka välillä olinkin koukussa kirjaan, välillä jopa inhosin kirjaa  siksi, että tiesin että sitä pitäisi lukea. Näinä kimppaluvun kuutena viikkona myös melkein kaikki muu kaunokirjallisuuden lukeminen jäi kuvioista. Iloinen olen kuitenkin siitä, että kirja tuli luettua - pidin siitä kovasti, mutta en olisi luultavasti aloittanut/päässyt loppuun ilman tätä projektia. Ehkä osallistun joskus tulevaisuudessa vielä johonkin toiseen kimppalukuun, mutta en kovin pian.

Sonja: Harmi kuulla. Minulle itse kimppaluku ei ollut vaikeaa - päinvastoin tiiliskiveen oli mielestäni helpompi tarttua, kun tiesin, että en lue yksin ja että on joku "deadline". Välillä ahdistuin vähän näistä päivityksistä, kun tuntui, että en keksi mitään järkeviä kysymyksiä tai aloituksia keskustelulle, vaikka luettu sinänsä ajatuksia herättikin. Mutta bloggaamisen kannalta minusta tämä oli kuitenkin kiva kokeilu. Jotenkin minulle bloggaus pysyy tuoreempana ja mielekkäämpänä, kun on jotain uusia juttuja, joita kokeilla.

Anna: Ei tämä siis ihan pelkästään kamalaa ollut! Ja osittain aiheutin stressiä ihan itse unohtelemalla kirjaa kotiin viikonloppureissujen ajaksi, jolloin olisin mielelläni lukenut sitä. Luulen että aikataulutetun lukemisen ikävyys johtui myös siitä, että luin koko kevään aikataulutetusti kirjoja tenttiin... 

Mutta bloggaamisen kannalta oli kyllä kiva kokeilla uutta, ja pitää ideoida lisää kokeiluja! 

Kiitos kaikille mukana lukeneille ja lukemista seuranneille! Toivomme vielä kommenttejanne kirjan viimeisestä osasta ja kirjasta kokonaisuudessaan.

Forsytein tarun viimeinen keskustelu.......viivästyy

Hei kaikki!

Kävi pieni aikataulukömmähdys. Emme huomanneet sopia etukäteen aikatauluistamme tälle päivälle, jonka piti olla päivä viimeiselle keskustelulle Forsytein tarusta. Anna on tänään iltavuorossa ja itse touhusin aamun aivan muita asioita kuin blogiin liittyviä. Niinpä viimeinen, kokoava keskustelu kirjasta ei toteudu valitettavasti tänään. Nämä ovat tällaisia käytännön ongelmia, joihin törmää, kun kirjoittajia on kaksi.

Mikäli Annalle käy, keskustelu voisi tapahtua torstaina (15.8.).

Itse ajattelin huomenna (ja vähän myös ylihuomenna) lukumaratoonata. Ensimmäinen kerta kuin teen niin, ja suoraan sanoen vähän jännittää miten jaksan vuorokauden verran lukemista. Olen oikeastaan aika hidas lukija, enkä yleensä lue tunteja putkeen. Maraton-merkeissä joka tapauksessa huomenna.

Tälle illalle kuitenkin pahoittelut kömmähdyksestä ja kiitoksia kärsivällisyydestä! :)

Anna: Torstai 15.8. sopii oikein hyvin. Mikäli kirja on vielä kesken, siihen mennessä ehtii viimeiset luvutkin lukea! Ja pahoittelut minunkin puolesta, olin lukenut työvuorolistaa väärin!

Forsytein taru - toinen etappi

Forsytein tarusta on nyt reilut kaksi kolmasosaa luettuna. Jäljellä on enää viimeinen osa, Vuokrattavana. Tässä toisessa etapissa siirrytään ajassa kymmenkunta vuotta eteenpäin. Soames ja Irene ovat edelleen naimisissa, vaikka eivät olekaan nähneet toisiaan vuosiin. Soames ymmärtää haluavansa jatkajan suvulleen, ja yrittää voittaa Irenen takaisin. Irene kuitenkin löytää sielunkumppanin leskeksi jääneestä (nuoresta) Jolyonista.  Winifred ja Monty ajautuvat avioeron partaalle, ja kolmannen polven Forsytet lähestyvät aikuisikää lisäten oman panoksensa suvun sekavaan ihmissuhdevyyhtiin.

Käsittelemme edellisen etapin tapaan tätäkin osaa muutamien kysymysten kautta, ja toivomme muidenkin kirjaa lukevien (tai aiemmin lukeneiden) pohtivan sekä näitä kysymyksiä sekä mahdollisesti herättelevän uusia. 

Miten lukeminen on sujunut? Miten ennakko-odotukset ovat täyttyneet tähän mennessä?

Anna: Olen ihan koukussa. Nyt, kun henkilöt ovat tuttuja, heidän kohtalostaan haluaa tietää kaiken. Odotin, että tässä osassa olisi keskitytty huomattavasti enemmän jo seuraavan (kolmannen) polven Forsyteihin, mutta tarinassa pysyteltiinkin pitkälti Soamesin, Irenen, Jolyonin ja Winifredin parissa. Irenen ja Jolyonin suhdetta aavistelin jo edellisessä osassa, ja olen ilahtunut, että he löysivät toisensa. 

Sonja: Tästä osiosta muistin tosi paljon juonenkäänteitä minisarjan perusteella. Muistin, että Irene ja Jolyon päätyvät yhteen, muistin että Jolly kuolee sodassa ja Holly päätyy yhteen jonkun "vihollisleirin" henkilön kanssa. (Tosin muistin väärin, että kyseessä olisi ollut Soamesin poika, mutta joka tapauksessa.) Koska juonen puolesta ei juuri tullut yllätyksiä, nautin eniten kuvailusta ja tunnelmapaloista. Pidin kovasti lyhyestä pätkästä osion loppupuolella, jossa kuvataan kuningatar Victorian kuolemaa ja hautajaissaattueta. James kokee kuningattaren kuoleman aikakauden loppuna, sen aikakauden, jota hän itsekin edustaa. Minusta tämä oli kauhean kiinnostavaa ajankuvan luomista. Kuningatar Victoria oli kauan vallassa, ja jotenkin tuntuu, että Galsworthy kuvaa aikalaistodistajana ihan aitoja tunnelmia, joita kansakunnalla (tai ainakin osalla sitä) on ollut kuningattaren kuoltua. No niin, kaiken kaikkiaan nautin kovasti tästä toisesta pätkästä, erityisesti tunnelmasta. Minäkin kuvittelin, että kolmannen polven Forsyteit olisivat saaneet vielä enemmän tilaa, mutta oikeastaan olen iloinen, että keskityttiin eniten samoihin tyyppeihin kuin ykkösosassa. Jotenkin nuoret eivät tunnu ihan yhtä kiehtovilta kuin Jolyon, Soames ja muut.

Jolyon ja Soames näyttäytyvät jossain määrin toistensa vastinpareina, vaikka molemmat edustavat samaa sukua. Samalla Galsworthy tuntuu kuitenkin maalaavan kuvaa tietynlaisesta ihmistyypistä, forsytelaisesta ihmisestä. Jolyon vaikuttaa enimmäkseen melko sympaattiselta tyypiltä, Soames taas vähän säälittävältä omistushalunsa riivaamalta ilkimykseltä. Mitään ajatuksia tästä?

Sonja: Jolyon kai jo vuosia aiemmin teki ihan selkeän irtioton omistushaluun ja muihin perheensä arvoihin ja paheisiin, samalla kun teki ihan konkreettisenkin irtioton ja katkaisi välinsä Forsyteihin. Jotenkin näyttäisi, että Jolyon taistelee omistamisen halua ja rahalle omistettua elämää vastaan. Jolyon pohti jotain sen suuntaista, että ei haluaisi, että hänestä tulee samalla tavalla pakkomielteen riivaama Irenen suhteen, kuten Soamesista. Ja siinä kai ero sitten onkin: Jolyon ei halua omistaa Ireneä (tai ainakin tiedostaa halunsa ja taistelee sitä vastaan) ja siksi Irenen on mahdollista elää tämän kanssa.
Soames tosiaan näyttää aika säälittävältä, mutta on todella hieno "pahis" siinä mielessä, että hänen ratkaisunsa ovat melko loogisia kuitenkin hänen omassa maailmassaan. Ja Soames on selkeästi kateellinen Jolyonille, eikä näe, että jos hän päästäisi irti omasta omistamisen ja menestymisen halustaan, saattaisi hänkin olla onnellinen. Ehkä.

Anna: Nämä ovat mielestäni molemmat vähän hämmentäviä tyyppejä, vaikka Jolyon onkin ehdottomasti miellyttävämpi. Hän suhtautuu kaikkeen hirveän tyynesti ja välillä tuntuu, että lähes vailla tunteita. Esimerkiksi Jollyn sotaan lähtö ja kuolema eivät kumpikaan saaneet hänessä esille hirveästi tunteita - ehkä kyse on siitä, että Jolyon pyrkii niin kovasti olemaan omistamatta mitään, että hän näkee liialliset tunteetkin osoituksena omistamisenhalusta?
Kuten Sonja totesikin, Soames on kyllä henkilönä todella hieno toimiessaan omasta näkökulmastaan koko ajan täysin oikein ja loogisesti. Imogen toteaa kirjassakin, miten Soames ei ikinä ole tyytyväinen siihen mitä hänellä on, ja luulisin, että tämä on kytköksissä  hänen omistamisenhaluunsa. Jollakin kun on aina enemmän jotakin.

Kirjasta on jäljellä enää viimeinen osa. Millaisia odotuksia se herättää?

Anna: Kuvittelisin, että tavallaan yhteenvetona kirjan lopussa pitäisi olla jonkinlainen "aikakauden loppu" -fiilis. Ehkä Timothy kuolee kirjan lopussa viimeisenä vanhan polven Forsytenä eikä mikään ole enää ennallaan? Olen myös ihan varma, että Jolyonin ja Irenen Jon ja Soamesin ja Annetten Fleur (?) päätyvät tekemisiin keskenään. Ehkä he sovittavat näiden kahden suvun haaran erimielisyydet päätymällä naimisiin?

Sonja: Juu, kyllä tämäntyyppiseltä kirjalta odottaa kunnollista langanpätkien yhteen solmimista, eli sitä että juoni laitetaan lopulta kasaan, eikä mitään jätetä epäselväksi. Muistan jotakin tulevasta, mutta toivon että yllätyksiäkin tulee. Toivon kauheasti, että Soames saavuttaa tyyneyden ja mielenrauhan. Vaikka Soames on kamalan epämiellyttävä, toivon hänelle silti hyvää ja sitä että hän tajuaisi jotakin. Sekin, että jaksan kaikesta huolimatta toivoa Soamesille hyvää, on hyvin luodun hahmon merkki. Soames ei ole mikään yksiulotteinen ällötys.

Viimeinen etappi käsittää siis osan Vuokrattavana eli kirjan lopun. Viimeistä osaa käsittelemme maanantaina 12.8., eli kahden viikon päästä.

Kertokaapa, millaisia ajtuksia teillä on tähän asti luetusta?

Forsytein taru - ensimmäinen etappi

Forsytein tarun ensimmäinen osa, Varakas mies on nyt luettu. Forsytein laaja suku on esitelty ja osaan henkilöistä ehditty paneutua enemmän, osaan vähemmän. Eniten huomiota tähän mennessä on saanut Soamesin ja Irenen avioliitto ja siihen liittyvä kolmiodraama (tai ehkä neliödraama, jos Junekin lasketaan mukaan). Toinen tärkeäksi noussut asia on vanhan Jolyonin suhde vuosia aiemmin perhepiiristä karkotettuun poikaansa ja tämän perheeseen. 

Seuraavassa käsittelemme tähän asti luettua muutamien kysymysten kautta, ja toivomme muidenkin lukeneiden vastaavan samoihin kysymyksiin sekä tietysti myös vievän keskustelua uusiinkin suuntiin! Juonipaljastuksia noussee esiin, jos ei ole vielä kirjassa ensimmäisen kolmanneksen kohdalla. 


Miten lukeminen on sujunut tähän asti?

Sonja: Ihan alku vähän takkusi, kun tuntui, että tulee vaan kamala määrä henkilöhahmoja, eikä mitään oikeastaan tapahdu, mutta vauhtiin päästessä lukeminen ei ole tuntunut yhtään raskaalta. Ja Soamesin ja Irenen avioliittokuviot ovat olleet jopa koukuttavaa lukemista. Ja koukuttavuutta toivoin ja odotin, niin sikäli ihan ennakko-odotusten mukaisesti mennään.

Anna: Myös minulla oli alkuun vaikeuksia, ensimmäiset 100 sivua piti pakottaa itsensä kirjan äärelle. Henkilöitä oli niin paljon, että en tuntunut lainkaan tietävän, kenestä milloinkin puhuttiin ja mikä on ihmisten suhde toisiinsa. Jonkinlaisen henkilökartan piirtäminen olisi varmasti auttanut tässä tapauksessa! 150 tienoilta aloin koukuttua tarinaan, ja nyt kirjaa ei malttaisi laskea iltaisin käsistään.

Forsytein taru toi heti alussa suuren määrän henkilöhahmoja näyttämölle. Silmiinpistävää on ollut, että juuri kukaan ei ole kuitenkaan vaikuttanut erityisen miellyttävältä tai sympaattiselta tyypiltä. Onko porukasta löytynyt sellaista, jonka puolta pitää, tai joka vaikuttaa erityisen kiinnostavalta?

Sonja: Irenen ja Soamesin avioliitto on ollut kiinnostava ja tietysti aika hallitseva juonikuvionakin tässä ensimmäisessä osassa. Molemmat osapuolet vaikuttavat kiinnostavilta, vaikka Soames ei kauhean mukavalta vaikuta, eikä Irenen näkökulmat lopulta tule ihan hirveästi esille. (Mikä sinänsä musta on ollut yllättävää, kun muistan minisarjan perusteella Irenen olleen yksi päähahmoista.) Vanhemman polven Forsyteja on tosi paljon, ja monet niistä menevät mulla ainakin vähän keskenään sekaisin. Jotenkin tuntuu, että niitä on niin paljon lähinnä siksi, että ne suurena joukkona edustaa tiettyjä Forsytein arvoja. Mutta yksittäisinä hahmoina vanhemman polven Forsyteit eivät ehkä nouse kauhean vahvasti esiin.

Anna: Aika pitkään kirjassa täytyi mennä, että jotkut henkilöt alkoivat nousta positiivisessa mielessä esiin. Näin osion loppupuolella vanha Jolyon sekä hänen perheensä ovat nousseet ehdottomiksi suosikeikseni. Soamesin ja Irenen liitto ja sen päättyminen on ollut koukuttavinta luettavaa, ja minusta on kiinnostavaa, miten kirjassa asetutaan selkeästi Irenen puolelle, vaikka hän on se, jolla on avioliiton ulkopuolinen suhde. Kuten Sonja totesi, Irene on ainakin toistaiseksi arvoituksellinen hahmo, jota seurataan oikeastaan pelkästään miesten silmien läpi. Pidän Irenestä kovasti varsinkin nyt, kun Bosinney on poistunut kuvioista, häntä en voinut sietää. Kun kirja on luettu, aion katsoa sen tästä tehdyn minisarjan ja odotan jo ihan innoissani, minkälaisia hahmot siinä ovat!

Takakannessa puhutaan Galsworthyn kirjojen sisältävän yhteiskuntakritiikkiä "varakkaiden luokkien hengetöntä, pelkästään taloudellista etua tavoittelevaa maailmankatsomusta vastaan". Onko tämä mielestäsi näkynyt tähän mennessä ja miten?

Sonja: Ei ihan hirveästi, mutta se on ollut oikeastaan ihan helpotus. Jotenkin ajattelisin, että liki sata vuotta sitten kirjoitetetusta kirjasta, jonka suurin sisältö ja sanoma olisi yhteiskuntakritiikki jotain tiettyä luokkaa kohtaan, olisi aika ajanut ohitse helposti. Voin olla tietysti väärässäkin. Mutta onneksi tässä kirjassa tuntuu olevan paljon muutakin. Välillä on tuntunut siltä, että kirjassa väitetään, että joku tyyppi on vähän typerä tai epämiellyttävä lähinnä siksi, että on syntynyt tiettyyn luokkaan ja tykkää rahasta ja on sokea kaikelle muulle. Sellainen tuntuu vähän osoittelevalta, mutta henkilöhahmot vielä todennäköisesti kehittyvät ja voi olla että loppuun mennessä tyypittelyt tuntuvat jo perustelluimmilta.

Anna: Kuten Sonja toteaa, ihan hirveästi minäkään en ole löytänyt yhteiskuntakritiikkiä. Välillä tosin nostetaan esiin Forsytein ennakkoluuloinen ja tuomitseva suhde alempien luokkien ihmisiin, ja etenkin nuoren Jolyonin puheissa esiintyy mielestäni ihan suoraakin kritiikkiä. Osion lopussa nousee esiin myös se, miten vanha Jolyon löytää elämälleen uutta tarkoitusta lasten ja luonnon parista. Yhteiskuntakritiikkiä kiinnostavampia teemoja tässä on kuitenkin sekä ajankuvaus että suvun ja sen suhteiden kuvaus.

Millä mielillä jatkoa lukemaan?

Sonja: Nyt kun on päässyt vauhtiin, niin ihan odottavalla mielellä. Muistan jotain juonenkäänteitä minisarjan perusteella, mutta en kuitenkaan mitenkään paljon. Nyt on jännä nähdä, onko muistini oikeassa ja miten paljon.

Anna: Innoissani. Kirjassa on sellaista vanhanaikaista tarinankerronnan lumoa, joka ainakin minut pitää hyvin otteessaan. Kiinnostaa kovasti, mihin tästä mennään seuraavaksi, sillä ainakin minulle jäi tunne, että vanhan Jolyonin kuolema oli Forsytein suvun tarinassa erään merkittävän aikakauden loppu. Ehkä nuoremmat Forsyteit nousevat jatkossa enemmän keskiöön?


Hyvät kanssalukijat (tai kirjan jo aiemmin lukeneet), millä mielillä te olette kirjan parissa viihtyneet? Olisi mukavaa kuulla pohdintanne kysymyksiinne sekä mahdollisesti myös ihan uusia keskustelunavauksia. 

Seuraavalle etapille ajattelimme samaa kahden viikon lukuaikaa, eli osiosta KAHLEISSA aloitamme keskustelun maanantaina 29.7.2013.

Kimppalukuna Forsytein tarua

Päätimme aloittaa Lukemisen kartastossa kesäkimppaluvun. Kirjaksi valikoitui Nobel-voittaja John Galsworthyn klassikko Forsytein taru vuosilta 1906-1921. Me molemmat blogin pitäjät, Anna & Sonja, luemme kirjaa yhtäaikaa ja aiomme pysähtyä parin välietapin verran keskustelemaan kirjasta ja luetusta täällä blogissamme. Mukaan kimppalukuun ovat tervetulleita kaikki halukkaat. Emme ole pitäneet mitään ennakkotiedusteluja kiinnostuksesta tai muuta, sillä me kaksi aiomme kirjan lukea joka tapauksessa, tuli lukemaan muita innokkaita tai ei.

Aikataulu on vielä osin hiukan auki. Ensimmäinen välietappi on tarkoitus pitää 14.7.2013, jolloin luettuna olisi kirjan kokonaisuus "Varakas mies". Olemme siis varanneet kaksi viikkoa aikaa reiluun kolmeensataan sivuun. Ensimmäiseen etappiin päästyä sovimme uusista päivämääristä, sillä silloin luulisi jo olevan joku tuntu siitä, miten nopeaa/hidasta lukeminen on. Seuraava välietappi on tarkoitus pitää osan "Kahleissa" jälkeen. Sitten käymme vielä viimeisen keskustelun koko kirjan lukemisen jälkeen.

(Meillä molemmilla on käsittääksemme kirjasta sama painos, WSOY:n nide vuodelta 2004. Tuossa painoksessa ensimmäisen etapin rykäisy jatkuu sivulle 338 asti, toinen taas sivulle 611. Koko kirjassa on sivuja 855, eli jokainen lukupätkä olisi noin kolmesataa sivua.)

Lisätietona kirjasta olkoon tämä pätkä takakannesta:

"---laaja sukuromaani, joka kertoo varakkaan lontoolaisen porvarisperheen kohtaloista kolmen sukupolven aikana. Forsytein taru nosti John Galsworthyn maailmanmaineeseen. Kirjailija suuntasi romaaneissa ja näytelmissä yhteiskuntakritiikkinsä varakkaiden luokkien hengetöntä, pelkästään taloudellista etua tavoittelevaa maailmankatsomusta vastaan."

Lähdemme kimppalukuun osin siitä syystä, että molemmilla meillä on ollut halu viedä blogia siihen suuntaan, että blogista tulisi selkeämmin ilmi se, että kirjoittajia on todellakin kaksi. Samalla tulisi lunastettua paremmin tuo alaotsikon lupaama lukukokemuksista keskustelu. Keskustelun avauksena voisimme avata hiukan jotain ennakko-odotuksiamme kirjan suhteen...

Mitä odotat kirjalta?

Sonja: Katsoin joskus teini-ikäisenä kirjan  pohjalta tehtyä minisarjaa, joka koukutti. Odotan siis koukuttavaa englantilaisen yläluokan kuvausta. Niin ja odotan ja toivon, että kirjassa on myös vanhan Lontoon kuvausta. Lontoo on yksi suosikkikaupunkini maailmassa.

Anna: Minulla ei ole ihan kauhean selvää kuvaa siitä, millainen kirja on kyseessä. Joskus näin mainoksia mahdollisesti juuri Sonjan näkemästä minisarjasta ja mietin, että näyttää kiinnostavalta, mutta koska haluan aina lukea kirjan ennen sarjan/elokuvan näkemistä, päätyi kirja lukulistalle. Ylipäätään englantilainen 1800- ja 1900-lukujen taitteeseen sijoittuva kirjallisuus kiinnostaa, mutta enimmäkseen olen tainnut lukea aikakaudesta nykykirjailijoiden kertomana.  

Tervetuloa siis kimppalukuun, joko mukaan lukemaan tai seuraamaan sivusta!