Uusi tuttavuus Känkänen

Känkänen, Juhani: Elämäni mustimmat hetket - Erään miehen pakomatka, 2011, Teos

Ihanaa, ihan pian voi siirtyä lukemaan parvekkeelle!

Luen häkellyttävän vähän suomalaisten miesten kirjoittamaa nykykirjallisuutta, enkä liene tämän vuoksi mitenkään poikkeuksellinen nuori nainen - edes itseään paljon lukevana pitävä nuori nainen. Elämäni mustimmat hetket päätyi kuitenkin lukulistalleni jo ilmestymisensä aikoihin viime syksynä. Noihin aikoihin oli Suomen Kuvalehdessä lyhyt juttu, jossa kirjailija kertoi sympaattisen oloisesti kirjansa tekoprosessista. Juttua seurasi parin virkkeen pituinen buffi siitä, mitä valmis kirja on sisäänsä syönyt. Kiinnostuin. Lisäksi huomion kiinnitti Jenni Saaren suunnittelema huikean hieno kansi, jossa mustalla pohjalla hopean värinen apina tupakoi niinikään hopeisen kansitekstin yllä.

Kirja kertoo Arvo Niskasen paluusta kotikaupunkiinsa Lehtoisiin. Arvo vakuuttaa kaikille, kenties myös itselleen, tulleensa kirjoittamaan Lehtoisten historiikkia. Tarve historian tutkimiselle ja äidin nurkkiin palaamiselle taitaa ennemmin löytyä kuitenkin päähenkilön kriisiytymisestä henkilökohtaisessa elämässään. Kirjassa liikutaan kahdella eri aikatasolla, nykyhetkessä sekä Arvon lapsuuden ja nuoruuden maisemissa.

Olin yllättynyt kirjan huumorista. En tiedä oletinko kenties mustanpuhuvan kansikuvan perusteella jotakin vakavaa, mutta Känkäsen tyyli, toteava ja nokkela huumori, pääsi yllättämään. Mikäpä siinä, yllätys oli mieluisa. Lapsuuden tapahtumissa on esillä aidonoloinen lapsen näkökulma, ja lapsuusmuistelot olivatkin minulle kirjan kenties parasta antia. Minulla taitaa tosin muutenkin olla taipumus pitää kirjoista, joissa kuvataan lapsuutta 60-70-lukujen Suomessa.

Kirjassa vilahtelee ihanan persoonallisia sivuhenkilöitä. Arvon ja Arvon äidin välinen kommunikointi on hilpeää luettavaa, samoin Arvon ja kirjailijana itseään pitävän Runo-Iljan. Sivuhenkilöiden kuvauksista syntyy helposti tunnistettava pikkukaupungin persoonien kavalkadi. Pikkukaupungissa myös juorut liikkuvat nopeaan. Tämän vuoksi Arvon paineet historiikin kasaamisesta nousevat. Yhtäältä olisi kamalaa, jos pitäisivät tyhjänpuhujana, toisaalta parhaiten yhteisössä hyväksytään ne, jotka eivät tee mitään, ainakaan mitään erikoista.

Känkäseltä on aiemmin ilmestynyt kaksi romaania, esikoinen Toivon mukaan sekä työelämäkuvaus Kilttipakko. Elämäni mustimmat hetket vakuutti sen verran vahvasti, että kiinnostaisi jatkaa lukemalla ainakin Kilttipakko, tai miksei vaikka molemmat kirjat. Sitä ennen kuitenkin lähden puoleksitoista viikoksi Pariisiin, joten bloggailukin hiljenee minun osaltani hetkeksi.

Hauskaa vappua itse kullekin!