Sarjissunnuntai: Lepakkoelämää

Bechdel, Alison: Lepakkoelämää
Kääntöpiiri 2000
Suomennos: Stina Grönroos
(Yhteispainos albumeista Dykes to Watch Out For - the Sequel 1992 ja The Spawn of Dykes to Watch Out For, 1993)

Bechdel Alison: Lepakkoelämää II
Like 2010, 108 sivua
Suomennos: Tarja Sahlstén
(The Essential Dykes to Watch Out For 2008)

Alison Bechdel tuli tunnetuksi näillä Lepakkoelämää-sarjakuvilla jo ennen Hautuukotia ja Äideistä parhainta. Minulle varsinkin viimeksi mainittu oli suuri elämys, yksi viime vuoden parhaita ja muistettavimpia lukukokemuksia, joka nosti Bechdelin yhdeksi suosikkisarjakuvataiteilijakseni. Nämä Lepakkoelämää -albumit osuivat ihan sattumalta käteeni kirjastossa, ja hiukan ihmettelin, miten en ole lukenut näitä aiemmin. Ensimmäinen albumi on suomennettu lähes viisitoista vuotta sitten ja toinenkin jo neljä vuotta sitten, vuosi Hautuukodin suomentamisen jälkeen. Lukiessa minulla nousi kuitenkin vahvoja muistijälkiä sarjasta - olen luultavasti lukenut ainakin ensimmäisen albumin aiemminkin, mutta en ollut osannut yhdistää tekijää samaksi kuin Hautuukodissa ja Äideistä parhaassa.

 Lepakkoelämää -sarjat ovat aika paljon kevyempiä kuin mainitut pitkät, omaelämäkerralliset sarjakuvaromaanit. Myös Lepakkoelämää on käsittääkseni ainakin löyhästi Bechdelin omasta ja tuttavapiirin elämästä ammentava, mutta ei niin suorasti ja tarkasti kuin myöhemmät romaanit. Lyhyesti kerrottuna Lepakkoelämää-sarjassa seurataan päähenkilö Mon ja tämän ystävien elämää. Enimmäkseen käsitellään ihmissuhteita, mutta myös erilaisia yhteiskunnallisia asioita, kuten naisten ja seksuaalivähemmistöjen asemaa. Yksi mieleenpainuva tarinalinja on Tonin ja Claricen suhde. Toni ei ole tullut kaapista konservatiivisille vanhemmilleen, vaikka parisuhdetta saman naisen kanssa on takana jo kymmenisen vuotta ja hankinnassa on lapsi.

Kaksi suomennettua albumia kattavat lähes kymmenen vuoden ajanjakson sarjaa, vuodesta 1990 vuoden 1998 lopulle. Aivan uunituoreista sarjakuvista ei siis todellakaan ole kyse. Bechdelin tyyliin kuuluvat runsaat viittaukset. Näissä sarjakuvissa viittauksia on paljon varsinkin ajankohtaisiin aiheisiin ja (Yhdysvaltojen) päiväpolitiikkaan. Täytyy myöntää, että minulta menivät monet viittauksista viuhuen ohi, sillä joko en muista kyseisiä tapahtumia tai sitten en ole ikinä edes kyseisistä tapahtumista tai henkilöistä kuullut. Tämä ei kuitenkaan mielestäni lukukokemusta häirinnyt, vaan minusta tuntui joka tapauksessa todella nostalgiselta lukea vahvasti aikaansa kiinnittynyttä sarjakuvaa. Ensimmäisen albumin saatesanoissa Bechdel itsekin tunnustaa, että hänen on hankala tavoittaa tapahtumia, joihin osa viittauksista liittyy.

Lepakkoelämää-albumeja on käsittääkseni suomennettu vielä ainakin kolmas, jonka toivottavasti löydän kirjastosta lähiaikoina.

Äideistä parhain

Bechdel, Alison: Äideistä parhain - koominen draama, Like 2012 (Are you my mother?: A comic drama 2012)

Ensimmäiseksi täytyy sanoa, että minä rakastin tätä kirjaa. Olin jo ennen lukemista lukenut useita vähän pettyneen tuntuisia arvioita sellaisilta, jotka olivat pitäneet Bechdelin Hautuukodista, ja odottivat jotain samankaltaista Äideistä parhaimmalta. Ehkä kerrankin kävi niin päin, että matalat odotukset tekivät  lukukokemuksesta rikkaan.

Kuva: Like

Hautuukoti oli Bechdelin omaelämäkerrallinen tarina, joka keskittyi paljolti Bechdelin kuolleen isän pohdintaan. Äideistä parhain taas keskittyy nimensä mukaisesti Bechdelin äitisuhteeseen. Kirjan rakenne on hyppivä. Tekijä keskittyy milloin äitinsä nuoruuteen, milloin omaan lapsuuteensa tai menneisiin terapiasessioihinsa. Toisaalta välillä taas vieraillaan Virginia Woolfin ja tunnettujen psykoanalyytikkojen elämässä. Minä pidin ratkaisusta, tuli sellainen olo, että yhtään ei tiedä mitä seuraavaksi paljastuu. Toisaalta Bechdel pistää itsensä likoon niin täydellisesti ja rehellisesti, että lukijalla voisi jopa tulla melkein tirkistelijämäinen olo. Ei kuitenkaan tullut, mutta tavallaan myös ymmärtää Bechdelin äitiä, joka on ilmeisen vaivaantunut Bechdelin paljastuksista niin Hautuukodissa kuin tässä uudemmassakin.

En varsinaisesti olisi odottanut välittäväni kirjasta, joka keskittyy paljolti psykoanalyysiin maailmaan, sillä en oikeastaan ole edes kiinnostunut psykoanalyysista. Tämä kirja avautui minulle kuitenkin jotenkin täydellisen eheänä ja lohdullisena. Pidin aikanaan paljon Hautuukodista, mutta minulle tämä nousi jopa paremmaksi. Äideistä parhain tavoitti minussa jotain, joka liikutti. Voi jopa olla, että tämä on tähänastisen (tosin sangen ohuen) lukuvuoteni parhain kirja.

Alison Bechdelin piirrokset ovat säntillisiä ja ilmeikkäitä. Kirjasta ja piirroksista välittyy kuva analyyttisesta ja herkästä perfektionistista. Luulen, että suosittelisin Hautuukodin lukemista ennen tätä kirjaa, sillä tässä viitataan moniin tapahtumiin, jotka on käsitelty tarkemmin Hautuukodissa, kuten esimerkiksi Bechdelin isän kuolema.

Kirjasta ovat bloganneet aiemmin mm. Zephyr, Maija, Kirjakko ruispellossa ja Linnea.