Taisteluni. Neljäs kirja

Knausgård, Karl Ove: Taisteluni. Neljäs kirja
Like 2014, 534 sivua
Suomennos: Katriina Huttunen
(Min kamp. Fjerde bok)

Hitusen yllättäen löysin jo joulukuussa kirjastosta Taisteluni-sarjan neljännen osan. Ajattelin, että varaamisellakin joutuisin odottelemaan kirjan näppeihini saamista iät kaudet. Ehkä sitten sarja ei olekaan niin supersuosittu kuin luulin, tai sitten minulla oli vain tuuria ja satuin kirjastoon täydellisellä ajoituksella vain minuutteja sen jälkeen, kun edellinen lainaaja oli kirjan palauttanut.

Kuva: Like

Knausgårdin kirjoittelu on jokseenkin koukuttavaa. Minä olen melko huono lukemaan kirjasarjoja. Useita olen aloittanut, mutta loppuun asti en ole tainnut saattaa vielä mitään aikuisiällä. Pottereistakin jäi roikkumaan se viimeinen osa. Toivottavasti minulla on muuten parempi suorituskyky Simone de Beauvoirin muistelmasarjan suhteen, jonka uhosin lukevani kokonaisuudessaan tänä vuonna. No, jospa nämä muistelmat sitten ovat minun juttuni? Knausgårdin muistelot ainakin uppoavat.

Neljäs kirja keskittyy Karl Oven myöhäiseen teini-ikään ja erityisesti vuoteen, jonka hän viettää Pohjois-Norjassa, Håfjordin kylässä sijaisopettajana. Karl Oven vanhemmat ovat eronneet, isä on perustamassa uutta perhettä sekä perustavanlaatuista alkoholiongelmaa. Opettaminen on Karl Ovelle vain välipysäkki matkalla menestyskirjailijaksi, mutta eniten rivejä taidetaan käyttää taisteluun poikuudesta pääsemisestä.

Minulle oli järjetön helpotus päästä eroon Karl Oven isän ahdistavasta läsnäolosta Karl Oven muuttaessa omilleen. Toisaalta vaikean isäsuhteen pohdinta on läpi kirjasarjan ollut kantava ja kiinnostava teema. Niin tässäkin kirjassa. Tosin kiinnostavaa on myös suhde veljeen ja äitiin ja isovanhempiin. Sen sijaan Håfjord, niin eksoottinen kuin se tapahtumapaikkana onkin, latisti intoani tätä kirjaa kohtaa himpun verran. Olin aina hiukan pettynyt, kun Karl Ove palasi lomiltaan pikkukylään. Opetus- ja kirjoitusrutiineista lukeminen oli yllättävän vähän kiehtovaa.

Tiedostin jo kolmososassa esineellistävän kielen, jolla tytöistä ja naisista puhuttiin. Arkielämässä olen hiukan allerginen sellaiselle puheelle, mutta Kolmannessa kirjassa puhetapa tuntui ilahduttavan rehelliseltä tavalta kuvata teinipojan ajatusmaailmaa. Neljännessä kirjassa kieli on edelleen perusteltua, mutta silti täytyy myöntää, että jossain vaiheessa aloin hiukan kyllästyä siihen, kuinka jokainen ei-sukua oleva nainen arvioidaan lähinnä haluttavuuden kautta. Rehellistä ehkä, mutta hiukan puuduttavaa.

Neljäs kirja jäi minulle pikkaisen sellaiseksi välikirjaksi kiinnostavuudessaan. Keväällä ilmestyvässä vitososassa ymmärtääkseni keskitytään jo ensimmäisen romaanin kirjoittamiseen ja kirjoittajakouluun Bergenissä ja sen sellaiseen, mikä taas kuulostaa todella lupaavalta. Toisaalta vaikka Neljäs osa ei suosikikseni sarjasta noussutkaan, täytyy reiluuden nimissä muistaa myös mainita, että koska kyseessä on oikeasti nerokas kirjasarja, oli tämäkin osa reilusti keskivertoa parempi lukukokemus.