Taisteluni. Neljäs kirja

Knausgård, Karl Ove: Taisteluni. Neljäs kirja
Like 2014, 534 sivua
Suomennos: Katriina Huttunen
(Min kamp. Fjerde bok)

Hitusen yllättäen löysin jo joulukuussa kirjastosta Taisteluni-sarjan neljännen osan. Ajattelin, että varaamisellakin joutuisin odottelemaan kirjan näppeihini saamista iät kaudet. Ehkä sitten sarja ei olekaan niin supersuosittu kuin luulin, tai sitten minulla oli vain tuuria ja satuin kirjastoon täydellisellä ajoituksella vain minuutteja sen jälkeen, kun edellinen lainaaja oli kirjan palauttanut.

Kuva: Like

Knausgårdin kirjoittelu on jokseenkin koukuttavaa. Minä olen melko huono lukemaan kirjasarjoja. Useita olen aloittanut, mutta loppuun asti en ole tainnut saattaa vielä mitään aikuisiällä. Pottereistakin jäi roikkumaan se viimeinen osa. Toivottavasti minulla on muuten parempi suorituskyky Simone de Beauvoirin muistelmasarjan suhteen, jonka uhosin lukevani kokonaisuudessaan tänä vuonna. No, jospa nämä muistelmat sitten ovat minun juttuni? Knausgårdin muistelot ainakin uppoavat.

Neljäs kirja keskittyy Karl Oven myöhäiseen teini-ikään ja erityisesti vuoteen, jonka hän viettää Pohjois-Norjassa, Håfjordin kylässä sijaisopettajana. Karl Oven vanhemmat ovat eronneet, isä on perustamassa uutta perhettä sekä perustavanlaatuista alkoholiongelmaa. Opettaminen on Karl Ovelle vain välipysäkki matkalla menestyskirjailijaksi, mutta eniten rivejä taidetaan käyttää taisteluun poikuudesta pääsemisestä.

Minulle oli järjetön helpotus päästä eroon Karl Oven isän ahdistavasta läsnäolosta Karl Oven muuttaessa omilleen. Toisaalta vaikean isäsuhteen pohdinta on läpi kirjasarjan ollut kantava ja kiinnostava teema. Niin tässäkin kirjassa. Tosin kiinnostavaa on myös suhde veljeen ja äitiin ja isovanhempiin. Sen sijaan Håfjord, niin eksoottinen kuin se tapahtumapaikkana onkin, latisti intoani tätä kirjaa kohtaa himpun verran. Olin aina hiukan pettynyt, kun Karl Ove palasi lomiltaan pikkukylään. Opetus- ja kirjoitusrutiineista lukeminen oli yllättävän vähän kiehtovaa.

Tiedostin jo kolmososassa esineellistävän kielen, jolla tytöistä ja naisista puhuttiin. Arkielämässä olen hiukan allerginen sellaiselle puheelle, mutta Kolmannessa kirjassa puhetapa tuntui ilahduttavan rehelliseltä tavalta kuvata teinipojan ajatusmaailmaa. Neljännessä kirjassa kieli on edelleen perusteltua, mutta silti täytyy myöntää, että jossain vaiheessa aloin hiukan kyllästyä siihen, kuinka jokainen ei-sukua oleva nainen arvioidaan lähinnä haluttavuuden kautta. Rehellistä ehkä, mutta hiukan puuduttavaa.

Neljäs kirja jäi minulle pikkaisen sellaiseksi välikirjaksi kiinnostavuudessaan. Keväällä ilmestyvässä vitososassa ymmärtääkseni keskitytään jo ensimmäisen romaanin kirjoittamiseen ja kirjoittajakouluun Bergenissä ja sen sellaiseen, mikä taas kuulostaa todella lupaavalta. Toisaalta vaikka Neljäs osa ei suosikikseni sarjasta noussutkaan, täytyy reiluuden nimissä muistaa myös mainita, että koska kyseessä on oikeasti nerokas kirjasarja, oli tämäkin osa reilusti keskivertoa parempi lukukokemus.

Knausgårdin Kolmas kirja ja muuta höpinää

Knausgård, Karl Ove: Taisteluni - Kolmas kirja
Like 2013, (lukemani painos Miki-painos 2014, 931 sivua)
Suomennos: Katriina Huttunen
(Min Kamp. Tredje bok, 2009)

Tykkäsin kovasti Knausgårdin muisteloiden kahdesta ensimmäisestä osasta, joista tosin onnistuin bloggaamaan vain ensimmäisestä. Kahdesta ensimmäisestä osasta Toinen kirja, jossa Karl Ove on aikuinen ja päässyt eroon isänsä ahdistavasta läsnäolosta, nousi suosikikseni, vaikka Ensimmäinen kirja oli myös loistava. Innostustani Kolmannen kirjan lukemiseen kuitenkin madalsi inan verran se, kun kuulin kirjan käsittelevän Karl Oven lapsuutta. Kolmas kirja taitaa lopulta jäädä minun Knausgård-paremmuusrankkauksessani kahden ensimmäisen jalkoihin, mutta siitäkin huolimatta kirja on loistava. Tietenkin.

Typerä blogger lataa kuvan pystysuunnassa, vaikka se on tallennettu vaakana. Olen liian kärsimätön pohtimaan, miten asian voisi korjata...

Kirja on samanaikaisesti lämminhenkinen ja nostalginen, sekä hyytävä ja vähän (mutta onneksi vain vähän) jopa inhorealistinen. Hyytävyys johtuu Karl Oven arvaamattomasta isästä, jonka askelten ääniä rappusissa aloin jo itsekin lukijana pelätä. Luin jostain Knausgårdin haastattelusta, että hänellä on ollut itse isäksi tultuaan päämääränä lähinnä yksi asia - se että hänen omat lapsensa eivät koskaan pelkäisi häntä. (Valitettavasti en voi nyt linkittää haastattelua, sillä en yhtään muista mikä haastattelu monista lukemistani tämä kyseinen mahtoi olla. :( ) Tämä on helppo ymmärtää. Ei liene mitään pahempaa vanhempi-lapsi suhteessa, kuin jos lapsi pelkää vanhempaansa.

Neljäs kirja on jo ilmestynyt tänä syksynä, mutta minä luultavammin luen sen vasta ensi vuoden puolella. Minulla on taas jotenkin päässyt ryöpsähtämään kirjastokirjojen pino luvattoman korkeaksi, ja jotenkin eilen satuin "vahingossa" tilaamaan aivan tolkuttomat määrät kirjoja parista eri nettikaupasta. Kirjojen tilaaminen lähti aivan viattomasta syystä - päätin ostaa itselleni seminaarityössäni tarvitsemani kirjan, sillä sitä ei löydy oman yliopistoni kirjastosta ja kaukolaina tulisi maksamaan lähes saman verran, kuin kirja uutena itselle hankittuna. No, tilasin sitten tuon opiskelukirjan lisäksi kolme neljä pokkaria, yhden kovakantisen uutuuden ja neljä sarjakuvaa... Hups. Toisaalta jokaikinen kirjoista on sellainen, että olen tiennyt jo pidemmän aikaa haluavani ne omaan hyllyyni. Olen lopulta aika maltillinen kuluttaja myös kirjojen suhteen.

Marraskuun bloggailut ovat olleet mainitun seminaarityön takia aika vähissä, mutta tällä hetkellä minulla on bloggausjonossa yksi äänikirja ja kaksi sarjakuvaa. Lisäksi minulla on kesken kaksi tiiliskiveä, joista toivoisin saavani luettua edes toisen loppuun tämän viikon aikana. Kokonaisuutena tämä vuosi vaikuttaa jäävän lukemisten suhteen jopa vielä vaatimattomammaksi kuin viime vuosi, mutta toisaalta ei se määrä vaan se laatu. Näppituntumalta sanoisin, että olen tänä vuonna lukenut vähemmän "ihan ok" -kirjoja kuin viime vuonna, ja lisäksi löysin tänä vuonna sellaiset upeat kirjailijat kuin John Irving, Iris Murdoch ja Arthur Conan Doyle... Olen aika iloinen myös lähestyvästä joulukuusta, joka on loman odotuksen takia yksi lempivuodenaikojani, ja tulee toivottavasti olemaan myös hyvä lukukuukausi.

Knausgård mikinä

Knausgård, Karl-Ove: Taisteluni - Ensimmäinen kirja. Alunperin Like 2011, miki-painos 2013. Suomennos Katriina Huttunen. (Min kamp, Første bok 2009.) 

Kirjastossa harhaillessa käy joskus satumainen tuuri (useimmiten ei). Muistelin hämärästi lukeneeni Karoliinan tykkäilevän oloisen jutun Taisteluni-kirjasta, kun törmäsin K-hyllyvälissä Taisteluni II -kirjaan. Silloin harmitti, koska en viitsinyt lainata kakkososaa ennen ykkösen lukemista. Haikein mielin jätin kirjan sikseen ja ajattelin, että saan varmaan odottaa monta vuotta, ennen kuin pääsen lukemaan ykköstä. Mutta sitten seuraavalla viikolla kirjastoreissulla kävelin hyllypäätyyn, jossa oli näitä uusia mikejä, eli mini-kirjoja ja TRALALAA, siinä se minua tuijotti, ykkösosa. Tosin ei kauaa, sillä poimin sen saman tien mukaani. Tuntui myös, että viereeni kävellyt tyttö katsoi perääni vähän harmistuneena, mutta ei voi minkään, toisinaan käy niinkin kummallisesti, että minä ehdin ensin.

No, itse asiaan. Taisteluni I on erikoinen kirja. Se on omaelämäkerta, mutta lukiessa tuntuu kuin lukisi fiktiota, sillä kaikki on kuvattu niin yksityiskohtaisesti, että kenenkään ei ole mahdollista muistaa asioita sellaisella tarkkuudella kuin tässä tarinassa ne näyttäytyvät. Kirja lähtee Karl-Oven lapsuudesta ja päättyy kolmenkymmenen ikävuoden tienoille. Kantavina teemoina ovat muun muassa isän painostava ja ahdistava läsnäolo, joka asettaa varjon koko Karl-Oven elämään, sekä lisäksi kirjoittaminen, jota Karl-Ove ruotii paljonkin. Kirja eksyy toisinaan kauaskin sivupoluille, mutta se juuri tekee lukemisesta koukuttavaa - pakko lukea vielä vähän lisää, että saa tietää mitä alkuperäisessä tarinassa tapahtuu. Sivupoluille eksyminen ei kuitenkaan ärsytä pätkääkään, sillä joka ikinen sivu tässä kirjassa on vain kertakaikkisen kiinnostava. Karl-Ove ruotii omaa ja läheistensä elämää tarkasti ja asioita kaunistelematta.

En viitsi tässä purkaa auki kaikkea haloota, mitä tämä kirja on herättänyt muun muassa kirjailijan suvussa a) siksi, että itse en ole asiaan tutustunut kuin parin lehtijutun verran ja b) siksi,että kukin löytää nopealla googlailulla rutosti tarinaa aiheesta itsekin, mikäli kiinnostaa, mutta ei vielä tiedä mistä on kyse. Enemmän siis omasta lukukokemuksestani, sillä tämä kirja todella tuli iholle.

Olin jo muutaman sivun jälkeen varma, että pitäisin tästä kirjasta. Samastuin aika paljon kirjan Karl-Oveen, vaikka elämämme eivät muistuta toisiaan lainkaan. Tämä samaistuminen, jota muuten varmaan moni muukin kokee lukiessa, aiheutti toisaalta myös ristiriitaisia tuntemuksia. Karl-Ove on synkkyyteen taipuvainen, asioiden pahimpia puolia päässään pyörittelevä neurootikko. Nämä ovat piirteitä, jotka tunnistan itsessäni, mutta en pidä kaikkein parhaimpinani. Tavallaan samaistuminen siis teki lukukokemuksesta ravisuttavan (kuinka joku osaakin kuvailla näin tarkasti omaa päänsisäistä maailmaansa), toisaalta taas vaikean (kuinka tutulta tämä kaikki tuntuukaan ja enkö koe tätä jo tarpeeksi omassa elämässäni).

Sivuja käännellessä kirja tuntui välillä tahallisen provokatiiviselta. Ihan jo nimeen liittyy ikäviä konnotaatioita. Kirjan lukemisen jälkeen oli kuitenkin olo, että kärjistetyn oloisesti sanotut asiat ja vaikeista asioista puhuminen eivät ehkä kuitenkaan ole tarkoituksellista ärsyttämistä, vaan liittyvät taiteelliseen tinkimättömyyteen ja täydelliseen itsensä likoon laittamiseen. Ja eihän tällaisia piirteitä voi kuin ihailla.

En muuten aio, anteeksi vain, linkittää nyt muita kirjasta kirjoittaneita, sillä alkuun jo linkitetyn Karoliinan tekstin lopussa on aika kattava lista linkkejä, ja tuntuisi vähän typerältä linkittää samat, jotka löysin Karoliinan kautta. Olen lukenut teksteistä toistaiseksi vasta vain pari, mutta vilkuilemalla näyttäisi, että tähtiä antavat ovat antaneet kirjalle neljää puolta ja viittä tähteä. Aika vakuuttavaa. Minulla ei ole ollut tapana antaa tähtiä, mutta tälle antaisin todennäköisesti neljä puoli. Puolikas lähtisi pois liiallisesta omien neuroosieni herättelyistä (sinänsä vaikuttavan kirjan merkki, mutta sai oloni ajoittain hiukan epämukavaksi) sekä loppupuolen joistain inhorealistisista elementeistä, joiden funktion kyllä ymmärrän, ja joiden mainitsemisen en toivo pelottavan ketään potentiaalista lukijaa pois tämän upean, mutta ehkä hitusen hämmentävän teoksen ääreltä.

Tämä juttu uhkaa paisua jo turhan pitkäksi, mutta vielä sananen miki-formaatista. Olin aika epäileväinen sen suhteen, että mikit sopisivat juuri minulle.  Epäileväisyyteni johtui siitä, että jostakin syystä motoriikkani tai mikä lie on viime vuosina heikentynyt niin, että huonoina päivinä en saa kunnolla otetta esimerkiksi papereista. Mikin sivut ovat ohuita kuin virsikirjassa, ja ajattelin, että turhautuisin sivujen kääntelyyn oikein kunnolla. Mutta epäilykseni osoittautuivat vääriksi, mielestäni mikiä oli varsin miellyttävä lukea, sillä kirja on suuresta sivumäärästä huolimatta kevyt, eivätkä sivut tuntuneet ollenkaan niin ongelmallisilta kuin alunperin olin aavistellut. Tai ehkä minulla kävi vain hyvä tuuri ja lukupäivät olivat hyviä päiviä myös käsilleni. Miten vain, mutta en ainakaan tyrmää mikejä.