Mistä puhun kun puhun juoksemisesta

Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. (Alkuteos  Hashiru koto ni tsuite kataru toki ni boku no kataru koto 2007.) Suom. Jyrki Kiiskinen. Tammi 2011.

Tunnustetaan heti alkuun: en ollut kiinnostunut Murakamin teoksesta siksi, että se kertoo juoksemisesta, vaan siksi, että olin ymmärtänyt, että samalla mies kertoo kirjoittamisesta. Ja onneksi näin onkin: hänen elämässään juokseminen ja kirjoittaminen limittyvät yhteen, ne muodostavat hänen elämänsä perustan ja rungon.

Kirja koostuu luvuista, joita Murakami on kirjoittanut suunnilleen vuoden aikana. Aluksi hän valmistuu New Yorkin maratoniin, sitten Murakami Cityssä käytävään triathloniin (jäin kyllä miettimään, että onko kirjailija valinnut tuon triathlonin ihan vain kaupungin nimen perusteella!). Hän kirjoittaa niin juoksemisestaan, juoksemisessa kohtaamistaan ongelmistaan kuin kirjoittamisestaankin. Ajallisesti palataan välillä nuoruuteen ja aiempiin vuosikymmeniin ja niiden juoksu- ja kirjoituskokemuksiin. Lisäksi osa tekstistä on hänen aiemmin juoksemisesta kirjoittamaansa.

Kirjassa eniten pidin luvusta 2 Miten tulla juoksevaksi romaanikirjailijaksi, koska tässä luvussa Murakami käsittelee kaikkein eniten kirjoittamista. Hän puhuu nuoruudestaan ja siitä, miten hän alun perin alkoi kirjoittaa. Osa tästä oli kyllä minulle valmiiksi tuttua, olen tainnut jotain haastatteluja joskus koluta läpi, mutta mielenkiintoisella tavalla Murakami valottaa tietään kirjoittajaksi ja melkein heti siitä myös kirjailijaksi. On aina kiinnostavaa, miten ihminen näkee elämänsä jälkikäteen sitä katsoessaan.

Kirja on helppo- ja nopealukuinen (minä luin sen läpi yhdessä illassa), mutta sisältää myös painavia ja tärkeitä ajatuksia siitä, miten oman paikkansa ja oman itsensä löytäminen on tärkeämpää kuin mikään muu. Että ihmisen pitäisi löytää ne asiat, joista nauttii ja joita haluaa tehdä, ja sitten järjestää elämänsä niin, että hänellä on aikaa juuri näihin asioihin. Se on mielestäni tämän kirjan tärkein sanoma.

Kieltämättä sinä iltana kun tätä luin, oli meillä miehen kanssa hauskasti yhteensopivat kirjavalinnat iltalukemiseksi: minä luin tätä, mies Ronnie O’Sullivanin omaelämäkertaa Running. Eikä meistä kyllä kumpikaan ole juoksemisesta kiinnostunut.