Gummerus 2007, 652 sivua
Suomennos: Paula Korhonen
(The Time Traveler's Wife, 2003)
Aikamatkustajan vaimo on ollut suosittu kirja ilmestyttyään ja olen törmännyt siihen jatkuvasti erilaisilla listoilla, joissa rankataan 2000-luvun parhaita kirjoja. Olen toki ollut tietoinen kirjasta jo pitkään, mutta olen vierastanut sitä sen aiheen vuoksi. Aikamatkustaminen haiskahtaa uhkaavasti sci-filtä tai fantasialta tai joltain muulta, joka tapauksessa joltain sellaiselta, josta ihan lähtökohtaisesti en ole erityisen kiinnostunut kirjallisuudessa. Toisaalta melkein aina kiinnostaa ottaa itse selvää, miksi suositusta kirjasta on tullut suosittu. Ja kuten Anna huomautti minulle aiemmassa keskustelussa, tässä teoksessa ilmenevä yliluonnollisuus ei tunnu yliluonnolliselta.
Aikamatkustaminen ei tosiaan muodostunut minulle minkäänlaiseksi ongelmaksi tämän kirjan kanssa, vaikka hetken kestikin, ennen kun aloin ymmärtää Henryn aikamatkustamisen logiikkaa. Mutta vaikka Henryn aikasiirtymähäiriö on tämän kirjan juju, on tarina kuitenkin lopulta melko perinteinen rakkaustarina, joka enimmän osan aikaa on kuvattu sillä lailla kivan realistisesti, että kamalan kauas en joutunut omalta mukavuusalueeltani.Sen sijaan vierastin hiukan tämän kirjan rakkauskäsitystä. Jotenkin rivien välistä tuli sellainen omaan makuuni vähän siirappinen kuva, että päähenkilöt Henry ja Clare ovat "luodut toisilleen" ja heidän kohtaamisensa ja rakkautensa on tähtiin kirjoitettu kohtalon sanelema juttu ja muuta sellaista. Itse uskon enemmän sattumaan ihmissuhteissa(kin). Tosin kirjassa ei oikeasti puhuta kohtalosta missään kohtaa, joten voi olla, että olen vähän epäreilu rivien-väli tulkinnoissani...
Minulle kirjasta ei tullut The Kirjaa, mutta ymmärrän kyllä niitä, joille tämä on tärkeä teos. Claren ja Henryn materiaalista maailmaa, taloja ja sisustusta ja muuta kuvaillaan hienosti, kirjassa on paljon kauniita yksityiskohtia. Ja Claren ja Henryn tarina on myös kaunis ja mutkikas, hieno rakkaussuhteen kuvaus. Ehkä kirja olisi vienyt minut enemmän mukaansa, mikäli olisin samastunut enemmän jompaankumpaan kirjan päähenkilöistä. Molemmat jäivät minulle hiukan etäisiksi, eikä asiaa välttämättä auttanut, että jostain kumman syystä kuvittelin päässäni Henryn Gilmore Girlsin Kirkin näköiseksi. Jotenkin minä en sitten ihan osannut ajatella Henryä minään uskomattoman puoleensavetävänä tyyppinä. Joka tapauksessa pidin kirjasta tarpeeksi, että voin sanoa viihtyneeni sen parissa ja että kyseessä on mielestäni hyvä kirja.
