Hyvä sydän vai kulissit?

Kuva SKS

Minna Canth: Kauppa-Lopo. 1889.

Hämmästytin itseni huomaamalla, että lupasin tänä vuonna kirjoittaa kaikista lukemistani kaunokirjallisista teoksista. En siis esimerkiksi vain kokonaisista kirjoista. Minna Canthin Kauppa-Lopo on laaja novelli, joka oli lukemistona opintoja varten. Alkuun en siis tullut ajatelleeksi, että voihan tästäkin kirjoittaa!

Tähän saakka tuttavuuteni Minna Canthin kanssa on sisältänyt vain näytelmiä. Novelli oli siis uusi aluevaltaus. Draaman lukeminen on sen verran vieras laji, että proosaan siirtymisen helppouden huomasi selvästi. Kauppa-Lopo tuli luettua yhdessä hujauksessa. Näytelmien lukeminen kirjana on tuntunut minusta aina vähän oudolta, ja mielelläni lukisinkin lisää Canthin proosaa. Yhteisniteestä Kauppa-Lopon kanssa löytyisi Canthin toinen laaja novelli Agnes, mutta se taitaa saada jäädä odottamaan kiireettömämpiä lukuaikoja.

Kauppa-Lopo on tuttua Canthia: tarkastelun kohteeksi nostetaan yhteiskunnan eriarvoiset jäsenet ja heidän moraalinsa. Hyvä asema ja päällisin puolin kunnossa oleva elämä ei takaa mitään. Epämiellyttävä, vaikeuksiin joutuva puolirikollinen voi olla lopulta parempi ihminen kuin moitteeton perheenäiti. Kauppa-Lopossa kaikki merkittävät henkilöt ovat naisia, ja päähenkilö Kauppa-Lopo on kiinnostava hyvin epäperinteisenä naishahmona. Hän ei ole ihanteiden mukainen hyvä nainen, mutta hänessä on hyvyyttä enemmän kuin monessa muussa. Novelli asettaa kyseenalaiseksi sen, millä perusteilla ihmisiä arvioimme ja arvotamme.

Minua jäi mietityttämään kovasti se, miksi Kauppa-Lopo on päätynyt sellaiseksi kuin on. Hän kertoo, että hänellä on mies ja poika kotona, eli hän voisi elää tavallista, vaaratonta (tai ainakin vaarattomampaa) elämää heidän luonaan. Miksi hän on päätynyt epäsiistiksi, parjatuksi, juopottelevaksi ja varastelevaksi hylkiöksi? Monista hänen huonoista puolistaan huolimatta sydän on hyvä: omaa etua tavoittelematta hän auttaa köyhää leskeä, mutta ei saa ansaitsemaansa kiitosta ja hyväksyntää. Kauppa-Lopon kohtaloksi koituukin varastamisen lisäksi varomattomaksi tekevä järkytys siitä, että häntä ei arvosteta lainkaan.

Toisaalta jäin miettimään myös sitä, onko maailma juurikaan muuttunut Kauppa-Lopon ajoista. Arvostammeko me enemmän ulkoisia hyveitä kuin todellista hyvää sydäntä? En nyt sano, että juopottelu tai varastelu olisi hyvästä (eikä niin sano Canthkaan), mutta eivätpä ne kulissitkaan kaikkein tärkeintä ole. Canth kirjoittaa siis edelleen ajankohtaisesta aiheesta.

2 x Castillon

Castillon, Claire: Pieni sydän jaksaa rakastaa (On n'empêche pas un petit coeur d'aimer, 2007), Gummerus, 2008. Suomennos: Lotta Toivanen
Castillon, Claire: Kuplissa (Les bulles, 2010), Gummerus, 2012. Suomennos: Lotta Toivanen

Ystävä tuli käymään ja veti kirjahyllystäni esiin Claire Castillonin kirjan Äidin pikku pyöveli. Juttelimme kirjasta hetkisen, ja tajusin, että en muista siitä juuri mitään muuta kuin että pidin siitä niihin aikoihin, kun ostin ja luin sen viitisen vuotta sitten. Mietin, miksi ei ole tullut luettua muita Castillonin teoksia. Päätin korjata tilanteen.

Ranskalainen Castillon kirjoittaa mininovelleja, jotka enimmäkseen käsittelevät ihmissuhteita, perheitä ja rakkaustarinoita. Tarinat eivät kuitenkaan ole erityisen kauniita, vaan Castillonin erikoisuus onkin vinksahtaneet ja kieroutuneet elämäntilanteet. Tarinoissa vilisee pervoja ja mielenvikaisia, sadisteja ja masokisteja, uhreja ja hyväksikäyttäjiä.

Pieni sydän jaksaa rakastaa on pyöritetty rakkauden ja parisuhteiden ympärille. Tarinat eivät ole miellyttäviä, mutta eivät mielestäni myöskään erityisen yllättäviä. Lukiessa lähinnä ärsytti, kun arvasin kulloisenkin tarinan jujun tai lopputuleman jo kolmen ensimmäisen lauseen jälkeen. Ärsytti myös, että mininovellien hahmot tuntuivat kamalan yksiulotteisilta - tossun alla eläviä hiirulaisia, jotka kaikesta kokemastaan huolimatta jaksoivat toivoa jotakin muutosta, tai vaihtoehtoisesti täysin tunnevammaisia, kohtuuttomia sadisteja. Tarinoiden yli äyräidensä menevän julmuuden kai kuuluisi olla osa novellien mustaa vitsiä, mutta minua aluksi vain lähinnä ällötti, mutta loppua kohden kyllästytti, sillä tarinat myös toistivat itseään pahasti.

Kuplissa tuntui edeltäjäänsä pohditummalta ja kypsemmältä kokonaisuudelta. Tämän kirjan mininovellit ovat pieniä monologeja, jotka kulloinenkin kertoja suuntaa jollekulle läheiselleen. Monet kuplienkin hahmot ovat narsisteja, ja muutoinkin maailma on helposti tunnistettava saman kirjailijan kynästä lähteneeksi. Jälkikäteen kuitenkin tuntuu, että Kuplissa-teoksessa oli enemmän osuvia pohdintoja ihmisten välisten suhteiden ulottuvuuksista kuin Pieni sydän jaksaa rakastaa-teoksessa. En kuitenkaan osaa antaa tästä esimerkkiä, sillä vaikka kummankaan teoksen lukemisesta ei ole montaa päivää, ovat kaikki kahden kirjan tarinat möhjäytyneet päässäni yhdeksi isoksi mössöksi.

Huomasin, että usea muu bloggaaja, joka oli näistä kahdesta kirjoittanut, on tuumaillut, että Castillonin novellit sopisivat pieninä paloina luettavaksi. Taidan olla samaa mieltä. Tarinat ovat monilta osin hyvin samankaltaisia. Liioitelluilla tilanteillaan molemmat teokset kai pyrkivät osoittamaan ihmissuhteiden vinoumia, mutta joukossa on mielestäni liikaa huteja osumien joukossa. Ehkä näiden kahden teoksen parhaimmistosta saisi koottua yhden hyvän kokoelman, ja jäljelle jääneet voisi huoleti unohtaa. Lukeminen jätti jälkeensä pienen hämmennyksen - pidinkö tosiaan saman kirjailijan Äidin pikku pyövelistä niin paljon kuin muistelen pitäneeni? Ehkä kirja oli parempi, tai vaihtoehtoisesti oma makuni on muuttunut. Mitenkään vaivalloista asiasta selvää ottaminen ei olisi, Castillonin novellit ovat todella nopealukuisia.

Molemmista kirjoista on kirjoitettu ihan hirveän monessa blogissa, mutta nostan tähän muutaman. Tuntuu, että muut ovat saaneet näistä kirjoista ehkä hivenen positiivisemman vaikutelman kuin minä, ja hyvä niin.

Pieni sydän jaksaa rakastaa: Kirjanurkkaus ja Kirjahullun mietteitä

Kuplissa: Erjan lukupäiväkirja, Morren maailma ja Järjellä ja tunteella