Longbournin talossa

Jo Baker: Longbournin talossa. (Alkuteos Longbourn 2013.) Suom. Helene Bûtzow. Tammi 2014. 

Marttyyrinomaisesti tässä päivänä eräänä valitin, ettei mies varmaan tykkää antamastani joululahjasta, kun ei ole sitä vielä kokeillut (konsolipeli siis kyseessä). Mies siihen sitten, että tuolla hyllyssä lukematta näyttäisi olevan sekin kirja, jonka hän antoi minulle huhtikuussa syntymäpäivälahjaksi. Joten pakostihan Jo Bakerin Longbournin talossa päätyi samana iltana lukuun. (Enkä tullut samalla huomauttaneeksi, että saattaahan siellä hyllyssä odottaa myös jokunen joululahjakirjakin aiemmilta vuosilta…)

Longbournin talossa on siis kertomus siitä, mitä palvelusväelle tapahtuu Ylpeyden ja ennakkoluulon tapahtumien aikana. Näistä jälkikäteen kirjoitetuista jatko-osista minulla on aika huonot mielikuvat, joskus aikoinaan luin vahingossa kirjan Elizabethin ja Darcyn myöhemmiltä avioliittovuosilta, ja voi kun se oli kauheaa! Mutta koska tämä kirja keskittyy lähinnä muihin kuin tuttuihin ja rakastamiini henkilöihin, annoin kirjalle mahdollisuuden.

Lukukokemus oli ristiriitainen. Oli mukavaa palata Longbourniin, Netherfieldiin ja Pemberleyyn. Oli kiinnostavaa seurata palvelijoiden elämää, päästä selville kaikesta siitä työstä ja vaivasta, siitä mikä köyhänpuoleistenkin maalaisaatelisten elämän mahdollisti. Mutta tulevaisuudessa palaan näihin tuttuihin maisemiin vain alkuperäisen Ylpeyden ja ennakkoluulon parissa, siitä olen varma.

Longbournin talossa yrittää selvästi nostaa esiin aikakauden epäkohtia. Palvelijoiden kurjuutta korostetaan varsinkin alussa hyvin näkyvästi. Esiin tuodaan myös Bennetin perheen tyttöjen maalliset puolet: kuukautisveret, haisevat kainalot, pesun aikana harmaantuva vesi. Kirjoittaja tuntuu etsivän kohtia, joissa voisi haurastuttaa noiden ainakin minulle kovin rakkaiden henkilöiden viehätystä. Välillä se tuntuu olevan koko kirjan tarkoitus. Varsinkin alussa tämä häiritsi, tarinan edetessä kyllä kiinnostuin päähenkilöiden Sarahin ja Jamesin tarinasta sen verran, että häiritsevämmätkin kohdat jäivät taka-alalle.

Jo Baker tuntee selvästi aikakauden todella tarkasti. Olisinkin mieluummin lukenut hänen oman tarinansa tältä aikakaudelta. Tietenkin Ylpeys ja ennakkoluulo tarinan taustalla ovat varmasti taanneet huomattavasti suuremman huomion kuin kirja muuten olisi saanut. Mutta ei tämä kirja oikein ansaitse yhteyttä Ylpeyteen ja ennakkoluuloon. Omilla jaloillaan seisominen olisi luultavasti tarjonnut paljon paremman tarinan (koska tämän tarinan ongelma on se, että koko ajan on kerrottava tarinaa, joka ei varsinaisesti päähenkilöihin liity). Hieman tympeä maun Longbournin talossa jälkeensä jätti - vaikka olikin parhaimmasta päästä näissä klassikoiden jatko/lisäosissa mitä on tullut luettua.