Uhanalainen: rakkauta ja ihmissusia osa 2

Elina Rouhiainen: Uhanalainen. Susiraja 2. Tammi 2013.

Kirjoitin puolitoista vuotta sitten Elina Rouhiaisen esikoisteoksesta Kesytön heti lukemisen jälkeisissä fiiliksissä, ja vaikka fiilikset eivät ihan yhtä korkealle jääneetkään, oli kakkososa Uhanalainen itsestään selvästi lukulistallani. Koska seuraavassa kirjoitan sarjan toisesta osasta, teen väistämättä joitakin juonipaljastuksia ensimmäisestä osasta. Lopeta lukeminen tähän, jos ensimmäisen osan lukeminen on vielä suunnitteilla.

Ensimmäisessä osassa siis seurattiin Raisan ja ihmissusi Mikaelin rakkaustarinaa sekä tutustuttiin Hukkavaaran ihmissusikylään. Ihmissudet elävät tiukan hierarkian ja perinteiden alaisuudessa. Kylää hallitsee alfaihmissusi Daniel Sarri, joka on myös Mikaelin isä. Mikael on siis kylän tuleva johtaja, ja häneltä odotetaankin esimerkillistä toimintaa. Raisan ja Mikaelin suhde aiheuttaa kylässä paljon närää ja lopulta Raisa päätyy ratkaisujensa vuoksi hengenvaaraan. Hän pakenee parhaan ystävänsä Nikon kanssa Helsinkiin, eikä jätä Mikaelille sanaakaan.

Tästä alkaa siis toinen osa: Nikon ja Raisan elämä Helsingissä on asettunut uomiinsa, kun Mikael ilmestyy heidän kotiovelleen. Hukkavaarassa on tehty vallankaappaus ja Mikael haluaa korjata asiat. Raisa ja Niko lähtevät mukaan selvittämään, mitä kylässä oikeastaan tapahtuu. Samalla selvitellään tietenkin myös Raisan ja Mikaelin välejä. Suhdetta hiertää mm. se, että Raisa suunnittelee tulevaisuuttaan Helsingissä ja muualla maailmassa, Mikael taas on sidottu Hukkavaaraan.

Tässä osassa parasta oli mielestäni aiemmin ohuiksi sivuhenkilöiksi jääneiden hahmojen kehitys ja astuminen näyttämölle. Ensimmäisessä osassa ilkeänä narttuna esiintyneestä Jennistä löytyy ihmismäisiä piirteitä. Toisaalta juuri henkilösuhteissa on kirjan hämmentävin juonenkäänne: edellisessä osassa Daniel Sarri oli pelätty ja inhottu, nyt hänestä tuleekin messias, joka voisi pelastaa koko kylän.

Kuten ensimmäisen kirjankin kohdalla, myös tässä alkuun kiinnitin huomiota kömpelöön kieleen. En ole varma, onko näitä kömpelyyksiä jäänyt vain kirjan alkupuolelle vai enkö vain enää kiinnitä huomiota niihin sen jälkeen, kun tarina on vienyt mennessään. Ensimmäisessä luvussa toistellaan raskaaksi käyvää rakennetta jossa lause aloitetaan toistamalla edellisen lauseen loppu: ”Taide oli yhdistänyt meitä alusta asti. Alusta, jota en vieläkään aina voinut uskoa todeksi.” Minua jäi myös harmittamaan kirjan takakanteen prologista nostettu tekstinkatkelma, joka on mielestäni koko kirjan kömpelöin kappale. Toivottavasti keneltäkään ei sen takia jää kirja lukematta.

Sisällöllisesti jäin pidemmäksikin aikaa ihmettelemään alkupuolen muotinäytöskohtausta, jonka merkitystä tarinan kannalta en pitkänkään pohdinnan jälkeen keksinyt. Muutenkin tästä kirjasta paistaa hieman läpi väliosamaisuus. En ole varma, montako osaa Susiraja lopulta saa (alun perin luulin lukevani trilogiaa, mutta ilmeisesti se oli vain oma tulkintani, Rouhiaisen sivuilla ja kirjan kansiliepeessä puhutaan vain sarjasta), mutta ensimmäisessä osassa herätetyt kysymykset eivät tässä saaneet vastauksia. Raisan ja Mikaelin suhde junnasi paikallaan eikä Raisa saanut selvitettyä omaa menneisyyttään tai omia kykyjään. Ehkä sitten seuraavassa? Aika koukuttavaan kohtaan jäätiin nytkin, tosin ehkä pientä toiston makua on ilmassa ensimmäiseen osaan verratessa. 

Requiem eli lisää rakkaudetonta maailmaa

Lauren Oliver: Requiem (Alkuteos samanniminen, 2013). Suom. Marja Helanen. Wsoy 2013.

(Lisäksi sivuan aiempia osia Delirium ja Pandemonium.)

Luin kaksi ensimmäistä osaa kesällä, osana lukumaratonia. Silloin tykkäsin niistä kovastikin, ja kaipailin kovasti viimeistä osaa. Jostain syystä sain hankittua sen käsiini vasta nyt. Luultavasti kuvani sarjasta olisi positiivisempi, jos olisin lukenut kaikki kolme osaa samaan putkeen ja kirjoittanut niistä heti. Nyt kahden ensimmäisen osan muisto on hieman haalistunut ja tähän viimeiseen oli vaikea päästä mukaan.

Kerrataanpa tarina (tässä ei ole tulossa isoja juonipaljastuksia, mutta jotain minun on jokaisesta kirjasta sanottava): rakkaus on luokiteltu vaaralliseksi sairaudeksi. Ennen aikuistumista jokaiselle ihmiselle tehdään leikkaus, joka poistaa kyvyn rakastua (jonkinlaiselta lobotomialta tämä ainakin minusta kuulostaa). Lena on kirjan päähenkilö, ihan tavallinen, maailmansa sääntöjä noudattava tyttö, kunnes tapaa Alexin. Alex elää yhteiskunnan rajojen toisella puolella, jossa ihmiset rakastuvat ja rakastavat ihan niin kuin ennenkin. Ensimmäisessä osassa on siis kyse näiden kahden rakkaustarinasta ja siitä, miten Lena samalla kasvaa havaitsemaan yhteiskuntansa epäkohdat. Lenan ja Alexin rakkaustarinaa on kritisoitu epärealistiseksi, mutta minusta siinä on tavoitettu sitä hulluutta ja antaumuksellisuutta, jolla ensirakkauteen heittäydytään. Se vie mukanaan kaiken.

Toisessa osassa Lena on paennut yhteiskunnan ulkopuolelle. Hän kasvaa pikkuhiljaa kapinalliseksi, ja tarinaa kerrotaan kahdella aikatasolla. On entinen, jossa kerrotaan Lenan selviytymisestä heti sen jälkeen, kun hän on päätynyt yhteiskunnan ulkopuolelle ja on nykyinen, jossa Lena elää kapinallisen elämää.

Kolmannessa osassa suunnitellaan koko maan mittakaavassa isoa kapinaa, ja keskiössä on Lenan entinen kotikaupunki, jota hän ei uskonut enää näkevänsä. Kirjassa saa puheenvuoron myös Lenan entinen paras ystävä Hana, joka henkilökohtaisten kokemustensa kautta alkaa herätä yhteiskuntansa epäoikeudenmukaisuuteen. Lopulta näiden kahden tytön kohtalot kietoutuvat jälleen yhteen.

Valitettavinta mielestäni näissä kahdessa jälkimmäisessä osassa on se, että rakkaustarina, koko tämän tarinan liikkeelle paneva voima, on unohdettu melkein kokonaan. Kakkososassa ollaan trilogioille tutun ongelman ääressä: miten ylläpidetään jännitettä rakastavaisten välillä keskimmäisessä kirjassa? No, tässä sarjassa on tehty monista muistakin tuttu ratkaisu, joka mielestäni on aina huono. Lue itse ja kerro, mitä mieltä olet.

Minulle tämä tarina siis oli ensisijaisesti rakkaustarina (eikä kasvukertomus, jona tämän kyllä voisi myös nähdä), joten odotin että lopun kliimaksi liittyisi jotenkin siihen rakkaustarinaan. Mutta se olikin jossain muualla, ihan niin kuin tässä kirjan rakkaudettomassa maailmassa rakkaus ei olisikaan ollut kaikkein mullistavin, kaikkein tärkein asia.

Tarkoitettu-trilogia

Huh! Olen ahkeroinut kasaan tekstejä alkuvuoden (ja taitaa mukaan mahtua joku loppuvuodenkin) aikana luetuista kirjoista. Ainakin hetkeksi siis blogimme pitäisi hiukan vilkastua, melkein kymmenen tekstiä taitaa olla jonossa! 

Realistista, vakavasti otettavaa aikuistenkirjallisuutta rakastaville en kuitenkaan taida hetkeen tarjoilla mitään. Enimmäkseen alkuvuoteni lukusaalis koostuu (amerikkalaisesta) nuorten (tai young adults taitaa olla paikallinen käsite näille) dystopiakirjallisuudesta, mutta mukaan mahtuu myös kotimaista fantasiaa ja enemmän tai vähemmän realistista nuortenkirjallisuutta. Nyt jo luettujen lisäksi kirjastosta on varauksessa aika monta jatko-osaa ja on kotiinkin kannettu hieman lisää luettavaa.

Ally Condie: Tarkoitettu (Alkuteos Matched 2010) Suom. Kaisa Kattelus. Tammi 2011.

Ally Condie: Rajalla (Alkuteos Crossed 2011) Suom. Kaisa Kattelus. Tammi 2012.

Ally Condie: Perillä (Alkuteos Reached 2012) Suom. Kaisa Kattelus. Tammi 2013.

Tarkoitettu-trilogian parissa aloitin jo viime vuoden puolella. Kirjoitankin nyt koko sarjasta kerralla, ja yritän olla tekemättä juonipaljastuksia. Mitään kauhean tarkkaa en siis varsinkaan jälkimmäisistä osista sano, mutta keskityn enemmän omiin fiiliksiini tätä lukiessa sekä pohdin vähän sarjan maailmaa ja henkilöitä. 

Trilogian maailmassa kaikki on tarkasti säänneltyä: syömiset, tekemiset, haluamiset, elämänurat ja saavutukset. Yksi tärkeimpiä sääntelyn kohteita on se, ketkä kuuluvat yhteen. 17-vuotiaana jokainen saa itselleen parin, jonka kanssa aluksi seurustellaan, myöhemmin perustetaan perhe. Kaikkein sopivimman mahdollisen parin laskee tietokone, ja useimmiten pariksi valikoituukin tuntematon jostakin kaukaa. 

Päähenkilö Cassian pariksi on kuitenkin kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten valikoitunut hänen paras ystävänsä Xander. Jokainen saa paristaan mikrokortin, ja kun Cassia tutkii Xanderin tietoja, korttiin tulee häiriö ja hän näkeekin yhtäkkiä toisen pojan, Kyn tiedot. Tämä pieni virhe laittaa alulle Cassian epäilyksen: voiko systeemi toimia niin täydellisesti kuin aina on väitetty? Pitäisikö ihmisillä kuitenkin olla oikeus vapaaseen tahtoon - tekisivätpä he sitten miten huonoja valintoja tahansa? 

Trilogia on siis rakkaustarina, mutta samalla tietenkin myös tarina siitä, miten ihmiset havahtuvat kyseenalaistamaan järjestelmän ja miten he taistelevat sitä vastaan. Pieninä, arkipäivän kapinallisuuksina alkavista teoista kumpuaa lopulta koko yhteisön kohtaloon vaikuttavia tekoja. Jokaisella - niin Cassialla, Xanderilla ja Kylla kuin kaikilla muillakin - on osansa kuviossa. Tarinassa kyseenalaistetaan myös se, onko parempaa maailmaa tavoittelevillakaan aina puhtaat motiivit. Onko mikä tahansa sallittua hyvien aikeiden valossa? Samoja kysymyksiähän kyseltiin myös Nälkäpelin viimeisessä osassa.

Tarkoitetun maailmassa luominen on unohtunut kyky. Vain lapset piirtävät jotain, mutta aikuisten ei ole tarkoitus luoda mitään. Ihmiset eivät osaa kirjoittaa käsin, vaan kaikki tekstit käsitellään koneiden kautta. Suurin osa maailman kulttuurista on tuhottu, ja jäljelle on jätetty vain tarkoin valittu joukko niin kuvataiteen, musiikin kuin kirjallisuudenkin taidonnäytteistä. Osana kapinaansa Cassia löytää tien luomisen ja kirjoitustaidon lähteille - teema, mikä minua henkilökohtaisesti aina kiehtoo. 

Kolme kirjaa muodostavat aika tiiviin kokonaisuuden. Kuten niin usein, myös tässä pidän ensimmäistä osaa kaikkein vahvimpana. Enimmäkseen kyse on ihan makuasioista: minusta mielenkiintoisinta on aina oman yhteiskunnan sisällä tapahtuva kapina ja se, kun herätään näkemään vääryydet. Suuret taistelut ja maanlaajuiset kapinat ovat aina isoja asioita, mutta niihin usein hukkuvat yksittäisten ihmisten kohtalot. Ja nimenomaan ihmisistä minä lukiessani olen kiinnostunut. Olisikin kiva lukea välillä joku dystopiatarina, joka ei päättyisi lopun suureen taisteluun (kirjaimelliseen tai vertauskuvallisemmin välienselvittelyyn).