sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Poirot ja spoilatun loppuratkaisun arvoitus (ei sisällä spoilereita)

Christie, Agatha: The Murder of Roger Ackroyd, 1926 (lukemani painos vuodelta 2006), HarperCollinsPublishers

Agatha Christie tuskin kaipaa esittelyä. Ei ehkä hänen belgialainen sankarinsa Hercule Poirotkaan. Olen lukenut  noin puolet Poirot-seikkailuista vajaan kolmen vuoden aikana. (Luin ensimmäisen Poirotini heinäkuussa 2009, kyseessä oli Cat among the Pigeons.) Viime vuonna omana henkilökohtaisena lukuhaasteenani oli, että olisin vuoden loppuun mennessä lukenut yli puolet seikkailuista, mutta totesin melko pian, että kirjoista saa nopeasti yliannostuksen, jos niitä koittaa ahmia useita putkeen. Niinpä haaste jäi, mutta sittemmin olen yrittänyt siirtyä lukemaan kirjoja aikajärjestyksessä, tosin kirjaston kulloisenkin hyllyvalikoiman suomissa puitteissa. Nykyisin onkin tapana kirjastossa käydä vilkaisemassa sekä englanninkieliseltä että suomenkieliseltä puolelta, onko hyllyssä lukemattomia Poirotteja, ja vielä sellaisia, jotka edes suunnilleen istuisivat lukujärjestykseen.

Olin kuullut useammalta taholta, että The Murder of Roger Ackroyd olisi parhaimpia, ellei jopa parhain Poirot-teos. Alunperin, silloin kun vielä en ollut päättänyt lukea kirjoja suunnilleen aikajärjestyksessä, olin ajatellut, että säästäisin parhainta loppua kohden. Sitten kävi kuitenkin sillä lailla onnettomasti, että eräs ajattelematon ihminen möläytti minulle kirjan loppuratkaisun, mikä tietenkin on suunnilleen pahinta mitä dekkarille voi tehdä. Olin asiasta tuohtunut pitkään, itse asiassa vieläkin, mutta tiesin, että en tule unohtamaan möläytystä, joten ajattelin, että voin aivan yhtä hyvin lukea kirjan ja toivoa, että joko pidän siitä huolimatta siitä, että tiedän loppuratkaisun, tai vaihtoehtoisesti että kirja ei omalla listallani nousisi kovin korkealle, joten minun ei tarvitsisi harmitella, että minulta pilattiin loistava lukukokemus.

Lukemani painoksen valtavan ihanat retrokannet! Jostain syystä blogger ei suostu ottamaan kuvaa vastaan vaakatasossa, vaikka olen sen siten tallentanut, hmm...
Christie-kirjat ovat sillä tapaa turvallista luettavaa, että suunnilleen aina tietää mitä saa: 1900-luvun alkupuolen kuvausta, karikatyyrisia, mutta yhtä kaikki viihdyttäviä henkilöhahmoja, sympaattisen sankarin sekä tietenkin rikoksen, useimmiten murhan, jota on hankala tai lähes mahdoton ratkaista ennen kuin ratkaisu lopussa selitetään auki. (Olen muistaakseni vain yhdessä Poirotissa arvannut tekijän ja motiivin ja suoritustavan hyvissä ajoin ennen kirjan loppua.) Mutta jännitys ja hauskuus liittyy nimenomaan siihen, että saa itse arvuutella, että kukahan mahdollisesti saattaisi olla syyllinen. Joissain tapauksissa voi myös pelätä, että hahmo, jota eniten symppaa, onkin hullu murhaaja.

No, pilasiko tieto loppuratkaisusta lukukokemukseni? Kyllä ja ei. Tämän teoksen kohdalla erityisesti olisin toivonut loppuun yllätystä, sillä jo tälläkin tavalla lukiessani järkytyin lopusta sitä paljon, että minun oli pakko käydä tarkistamassa, että ulko-ovi on lukittu ja että kylpyhuoneessa ei piilottele murhaajia. (Huom! Tämä ei ole spoileri, ulko-ovi ja kylpyhuone eivät liity tähän kirjaan, pelkästään omaan säikähdykseeni.) Toisaalta oli ihan mielenkiintoista bongailla pitkin kirjaa hienovaraisia vihjeitä siitä, kuka syyllinen on. Vihjeet olisivat luultavasti jääneet huomaamatta, jos en olisi jo valmiiksi niitä osannut katsoa. Olen kerran aiemminkin lukenut Poirotia niin, että tiesin syyllisen etukäteen. Silloin olin paria kuukautta aiemmin katsonut kyseisestä kirjasta tehdyn mainion tv-elokuvan. Kyseessä oli Murder in Mesopotamia. Silloin kirjan lukeminen oli kuitenkin huomattavasti tahmeampaa kuin Roger Ackroydia lukiessa, sillä mielestäni Murder in Mesopotamia ei kuulu Poirot-parhaimmistoon. (Jostain syystä itseäni tuntuvat enimmäkseen viehättävän sarjan teokset, jotka sijoittuvat Englantiin.)

Rankkaisin The Murder of Roger Ackroydin siis ehdottomasti listassani melko korkealle. En tiedä, olisiko kirjasta tullut peräti suosikki, jos olisin saanut lukea sen ilman spoilausta. Ehkä ei, sillä tämänhetkiset suosikkini ovat olleet sellaisia, jotka eivät mielestäni ole nojanneet niin vahvasti lopun yllätyksellisyyteen kuin The Murder of Roger Ackroyd. Jaettua ykköspaikkaa pitävät aiemmin tänä vuonna luettu Cards on the table, sekä jo mainittu ensimmäinen luettu Poirot, Cat Among the Pigeons. Suosikkeja ovat myös muun muassa The Big Four, Peril at End House ja Death on the Nile. Ja kyllä, Christiet kuuluvat myös niihin kirjoihin, jotka luen mieluiten englanniksi, sillä itselleni suuri osa kirjojen viehätystä on hahmojen puhuma vanhahtava englanti. Joitain kirjoja olen silti lukenut myös suomeksi, mutta kyllä parhaimmat lukukokemukset ovat olleet englanninkielisiä.

Tällä hetkellä kahlaan hitaasti ja tavoitteitta Poirot-sarjaa läpi, mutta voisin kuvitella sen jälkeen lukevani myös muita Christien teoksia. Jostain syystä neiti Marple ei vain vaikuta niin vetoavalta sankarilta kuin pieni, pyöreä belgialainen. Eniten kuitenkin ehkä kiinnostaisi Agatha Christien omaelämäkerta. Aivan huikeaa miten tuottelias nainen Christie oli! Kiinnostaisi lukea hänen työskentelytavoistaan ja siitä miten kirjat ovat syntyneet. Jostain kumman syystä en vain ole löytänyt kirjastosta Christien elämäkertaa, mutta voi olla, että olen etsinyt vääristä hyllyistä tai väärällä nimellä...

P.S. Unohdin linkittää muita kirjan lukeneita, mikä on käsittääkseni hyvää käytöstä blogimaailmassa, mutta jospas nyt tämän kerran... Eikös Poirotteja sitä paitsi ole lukenut melkein jokainen?

P.P.S. Meille on näköjään tullut monta uutta lukijaa ihan muutaman päivän aikana! Vau! Minun on vähän vaikea vieläkin ymmärtää, että blogi on tosiaan julkinen ja kaiken kansan nähtävillä. Alunperin lähdin tähän mukaan lähinnä siksi, että blogi tuntui hyvältä tavalta pitää henkilökohtaista lukupäiväkirjaa, mutta samalla kenties keinolta vaihtaa ajatuksia muiden kanssa luetuista kirjoista. Mutta siis että joku saattaa joskus lukeakin tätä? Oho, jännittävää! Joka tapauksessa tervetuloa kaikki!

3 kommenttia:

  1. Jopa mä olen lukenut muutamat Poirotit! Se on melko harvinaista ottaen huomioon etten ikinä lue dekkareita... Mutta lapsena asuntovaunussa oli turvallista lukea kun kaikki nukkuivat niin lähellä! Sitä paitsi olin varmaan silloinkin saanut omat kirjani luettua jo ennen puolta väliä, joten oli sitten luettava niitä muiden kirjoja!

    VastaaPoista
  2. Oi, Peril at End House on hieno! ja tämä spoilatuksi tullut Roger on yksi parhaista, vaikkei ehkä tyypillisin Poirot-kirja olekaan... Toivon, että myös Marplet jossain vaiheessa innostavat; niistä Murder is announced ja Sleeping murder ovat minusta parhaimmistoa. :-)

    p.s. Myös Christien elämänkerta oli muistaakseni kiinnostavaa luettavaa. Vaikka murhia ei pahemmin tapahtunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suosituksista! Luulen, että Marpleihinkin jossain vaiheessa tartun, mutta luetaan ensin nämä Poirotit alta pois.. :)

      Poista