Runorakkaus!

Kuva Wsoy:n sivuilta

Silene Lehto: Hän lähti valaiden matkaan. Wsoy 2011.

En tahdo uskoa tätä itsekään: olen vähän niin kuin ihastunut. Runokokoelmaan! Minä, joka aloitin runojen lukemisen noin kolme kuukautta sitten. Koska oli pakko. Ja ihastukseni kohdekin kuuluu niihin ”pakkolukemisiin”, mutta aika mielellään koulukirjoja lukee kun niistä tykkää tosissaan.

Hän lähti valaiden matkaan on Silene Lehdon esikoisrunokokoelma. Sen runot ovat proosarunomaisia, tarinanomaisia kertomuksia nykypäivän juurettomista ihmisistä. Kokoelma sisältää paljon roolirunoja. Aluksi minun oli vaikea saada kokoelman juonesta kiinni, mutta kun runoja oli luettava uudestaan ja uudestaan (kirjoitin kokoelmasta kaksi esseetä analyysikurssille), upposin sen maailmaan täydellisesti ja löysin jotakin ihanaa lähes jokaisesta runosta. Otan tämän myös ehkä opetuksen kannalta: runoja ei voi lukea kuten romaania, rivi riviltä ja sivu sivulta tasaista tahtia edeten. On luettava ja palattava ja pohdittava ja mietittävä ja luettava vähän uudelleen ja sitten saa (toivottavasti tulevaisuudessakin) ahaa-elämyksiä.

Suuri osa kokoelman runoista on kuin puheenvuoroja: joko päänsisäisiä tai muille henkilöille suunnattuja purkauksia. Niissä ajatus kulkeutuu kiinnostavalla tavalla aivan uusiin ulottuvuuksiin ja muodostaa hieman epätodellisenoloisen kuvan maailmastamme. Hän lähti valaiden matkaan luo eläviä kuvia ihmisistä, jotka eivät enää tiedä, mistä ovat lähtöisin. Juurettomuuden tunne saa heidät tuntemaan olonsa ulkopuolisiksi kaikesta. Kokoelmassa kaikki kietoutuu kaikkeen, yksikään runo ei ole yksinäinen vaan runoja on luettava suhteessa koko kokoelmaan. Suosikkini on seuraava säe (joka on runon RAKKAUDESTA toinen osa): ”ehkä tämä on samaa kipua jota pieni merenneito tunsi kävellessään”. Tämän säkeen kanssa koin kokoelmaa avaavia valaistumisenhetkiä. Hienoa siinä on myös se, että sen voi tulkita kahdella aivan eri tavalla riippuen siitä, ajatteleeko kokoelman vai yksittäisen runon kontekstia.

Yleisesti ottaen kokoelman kieli on - no, sanalla sanoen - ihanaa. En ymmärrä miten jonkun ajatuksenkulku voi muodostaa näin kiehtovia kokonaisuuksia, miten epäloogisesta ja absurdista voi tulla tavallista ja järkevää, miten kaikki tavallinen voi näyttäytyä outona. Yritin valita tähän loppuun jotakin runoa, mutta valinnanvaikeus oli liian suuri! Lue itse ja ota selvää, mitä kiehtovuuksia kokoelmassa piilee. 

 

Kokoelmasta on kirjoittanut ainakin Erja lukupäiväkirjassaan .

Ja tervetuloa uusille lukijoille, teitä on jo vaikka kuinka paljon!