Bulgakov, Mihail: Saatana saapuu Moskovaan, WSOY. Suomennos Ulla-Liisa Heino. (Master i Margarita 1940)
Mitäpä sanoa klassikosta, josta monet minua paremmin asiaan perehtyneet ovat sanoneet jo paljon ja kaikenlaista harkittua ja viisasta? Ehkä en lähde suureen analyysiin, kerron ennemmin kuinka omat odotukseni vastasivat todellista lukukokemusta.
Odotus nro 1: "Satiiri, joka oli Neuvostoliitossa kielletty kirja lähes kolmenkymmenen vuoden ajan" - luvassa on varmaan aika suorasanaista yhteiskuntakritiikkiä...
Lukukokemus: Herkkää on sensuuri... Joko minulta meni paljon ohi, tai sitten vähäiseenkin kritiikkiin on reagoitu voimalla. Ilmiantoja kirjassa toki esiintyy paljon. Kansalaiset antavat ilmi toisiaan esimerkiksi ulkomaisen valuutan hallussapidosta. Olin kuitenkin odottanut enemmän suoraa kritiikkiä valtaapitäviä (Stalinia) kohtaan, mutta sellaista en juurikaan löytänyt. Toki kritiikin voi löytää siitäkin seikasta, että kirjan kansalaiset elävät yhteiskunnassa, jossa ihmiset on laitettu toisiaan vastaan, antamaan ilmi naapureitaan ja tuttaviaan.
Odotus nro 2: Kirjassa esiintyy kuulemma kissa. Ja tyylilajina on satiiri. Onkohan se kissa joku kertoja, ulkopuolinen tarkkailija?
Lukukokemus: Tämähän oli paikoittain ihan fantasiaa! Ja kauhuromantiikkaa myös. Niin ja se kissa kävelee ja puhuu, eikä ole ollenkaan suloinen ja pörröinen. Onneksi en etukäteen tiennyt, että tämä on (osittain) fantasiakirja. Vierastan kyseistä tyylilajia, ja olisin saattanut tarttua kirjaan paljon pidemmin hampain.
Odotus nro 3: Kuulemma kirjassa esiintyy myös Jeesus ja Pontius Pilatus. Varmaan aika filosofinen kirja...
Lukukokemus: En ehkä ihan täysin ymmärtänyt Pontius Pilatuksen (ja Jeesuksen) sivujuonta. Hyvin kirjoitettuja ja jänniä olivat näidenkin sankarien osuudet, mutta jälkikäteen ajateltuna en tiedä, miten kyseiset osuudet liittyivät kirjaan kokonaisuutena. No paitsi tietenkin Mestarin kautta, joka oli Pontius Pilatuksen tarinan luoja, mutta minulle nämä osuudet jäivät nimenomaan sivujuoniksi ja vähän irrallisiksi sellaisiksi. Voi toki olla, että jotain jäi ymmärtämättä.
Odotus nro 4: Tykkään venäläisestä kirjallisuudesta, klassikoista kuin nykykirjallisuudestakin. Varmaan rakastan Saatana saapuu Moskovaan -kirjaa. Niin moni ystäväkin on kehunut.
Lukukokemus: Kyllähän minä tästä tykkäsin. Vierastin fantasiaakin vähemmän kuin yleensä. Kenties tällaiset ei-aivan-puhdasta-fantasiaa teokset voisivat toimia minulla parhaina apuina astumisessa pikkuhiljaa ulos mukavuusalueeltani vieraamman tyylilajin puolelle. Kirjan huumori viehätti myös, sekä tietenkin kuvaukset yhdestä lempikaupungistani Moskovasta. Tykkään aina, kun kirjoissa on tunnistettavia katuja ja paikkoja.
Lopuksi: Luin kirjaa melko pieninä paloina ja hitaasti, mutta lopun ahmaisin. Oman kokemukseni mukaan venäläiset klassikot ovat harvoin niin raskaita, kuin ennen lukemista saattaa tuntua. Luin kirjan osittain toki myös ihan yleissivistyksen vuoksi, mutta päädyin viihtymään kirjan parissa.
Saatana saapuu Moskovaan saa myös toimia aloituskirjanani jaanan venäläisen kirjallisuuden haasteessa. Minun tavoitteeni haasteen suhteen on lukea lähinnä sellaisia kirjoja, jotka joka tapauksessa muutenkin ovat TBR-listallani. Listaltani tosin löytyy paljon venäläistä kirjallisuutta, joten haastessa on minulle vielä paaaaaaljon luettavaa.
En minäkään tiennyt mistään fantasiaelementeistä. En ole kirjaa lukenut vaan siirtänyt kirjaa luettavaksi sitten joskus. Minä pidän fantasiakirjallisuudesta, joten tuo fantasia lisäsi kiinnostusta kirjaa kohtaan. Kiitos siis bloggauksesta. :)
VastaaPoistaLuulen, että tuo fantasiaelementti voi olla sellainen, joka jakaa lukijoita. Minä olen jälkikäteen ajatellut, että onpa hyvä etten tiennyt asiasta etukäteen, koska ennakkoluulot olisivat saattaneet jyrätä lukemisen edelle. Tämä oli kuitenkin oikein virkistävä kirja. Ja jos pidät muutenkin fantasiasta, voi hyvinkin olla tykästyt tähän.:)
PoistaMinäkään en lämpene fantasialle noin yleensä, mutta silti kahdessa lempikirjassani sekä tässä että Marquezin Sadan vuoden yksinäisyydessä sitä on paljon. Joskus on hyvä ylittää rajojaan, voi löytää jotain hyvää.
VastaaPoistaMukavaa kun luit kirjan ja olet mukana haasteessa.
Niinpä, minulle teki oikein hyvää tällainen mukavuusalueen rajamailla liikkuminen. :) Haaste, niin kuin koko lukuvuosi, on lähtenyt osaltani vähän hitaasti käyntiin, mutta aikaahan on.
PoistaHyvää analyysia, minäkään en ymmärtänyt Pilatuksen sivujuonta, luultavasti sillä oli kuitenkin tarkoituksensa.
VastaaPoistaKiitos! Varmasti oli tarkoituksensa, mutta irralliselta tuo tuntui minullekin. Lopussahan tarinat vähän yhdistyivät, mutta en minä silti aivan päässyt perille Pilatuksesta ja Jeesuksesta.
PoistaItse asiassa olen samaa mieltä kanssasi myös ironian tasosta varsin kesyä ja kohdistui vain valuuttakeinotteluun, ja ihmisten ahneuteen, ja taiteilijapiireihin.
PoistaVoi tätä kirjaa. olen sen aloittanut noin kolme kertaa ja kerran pääsin sivusta 100 jo eteenpäin. Ehkä tämä olisi hyvä tapa kohdata kirja.
VastaaPoistaOi, oletpa sinnikkäästi yrittänyt! Minulla meni 100-200 sivua siihen, että pääsin kunnolla vauhtiin, mutta kyllä tarina ajallaan imaisi mukaansa. Monissa kirjoissa pelkkä sivumäärä tuntuu lannistavalta, ainakin minulle.
PoistaTän lukemisesta on jo vähän aikaa joten en muista ihan kauheasti - mutta tykkäsin kyllä kovasti. Ja kuten tiedät, mulle nuo fantasiaelementit on ihan vaan plussaa :)
VastaaPoistaOon ihan samaa mieltä siitä, että venäläiset klassikot mielletään paljon raskaammiksi mitä ne todellisuudessa on. Ainoa raskas piirre on välillä se, että en pysy henkilöistä selvillä, mutta muuten ovat usein hirveän sujuvaa ja jopa koukuttavaa lukemista. (Tästä huolimatta Rikos ja rangaistus on ollut loppusuoralla kesken jo useamman vuoden...)
Niinpä. Viittaat ilmeisesti henkilöissä selvillä pysymisessä siihen, että hahmoja kutsutaan useammalla nimellä? Muistan, että Tsehovin näytelmiä lukiessa oli ihan helvettiä pysyä kärryillä siinä, kuka kukakin oli, kun hahmoja vyörytettiin aika paljon kuuteenkymmeneen tai noin sivuun. Myöhemmin siihen on jo tottunut.
PoistaRikos ja rangaistus on yksi kaikkien aikojen suosikki. Mä taas en saa jotenkin tartuttua Anna Kareninaan. Luin sitä joskus sivulle 20, vilkaisin loppua ja tajusin että sivuja on yli tuhat. Kesken jäi. Ei siksi, että en olisi tykännyt, vaan siksi että homma vaikutti tosi epätoivoiselta. Ehkä se näennäinen raskaus tulee sivumääristä.
Mä siis tykkäsin ihan hirveästi siitä Rikoksesta ja rangaistuksesta, mutta sitten siinä loppupuolella tuli joku kirjanpalauttamiskuvio vastaan, ja sit se vähän jäi. Nyt mulla on kaks vuotta ollut äitin kappale lainassa, mutta en saa tartuttua siihen varsinkaan, kun en muista että mitä siinä ihan tarkalleenottaen on tapahtunut...
PoistaMulla on toi Anna Karenina nyt tän kesän projektina! Aika tiiliskiveltä se tossa hyllyssä kyllä näyttää. Haluaisin nähdä myös sen uuden leffan, mutta kun periaatteenani on lukea kirjat ensin niin vähän pakko!
Uuskummaa suoraan -40-luvulta :-D.
VastaaPoistaSitäpä.:)
Poista