Äänikirjakokeiluja osa 2

Kirjoitin eksymisestäni äänikirjojen maailmaan ensimmäisen kerran aikuisiällä täällä. Tiskit eivät maailmasta tiskaamalla lopu, joten on tullut kuunneltua taas muutama levyllinen lisää.

****

Kohelo, Pauli (salanimi): Ohessa tilinumeroni, Siltala 2008. Lukija: Ville Myllyrinne.

Olin jo pitkään halunnut lukea tämän Paolo Coelho -parodian. Kirja nauraa muka-syvällisille, maailmaa syleileville pohdinnoille, joita eräistäkin kirjoista löytyy, ja jotka tuntuvat päälleliimatun siirappisilta. Aikanaan, tämän kirjan ilmestyessä, olin iloinen siitä, että joku muukin jakaa epämieltymykseni Paolo Coelhoon. Sittemmin olen tajunnut, että kirjailijaa karsastavia on luultavasti yhtä paljon kuin tämän fanejakin. (Ja ei siinä, ei fanittamisessakaan mitään pahaa ole, jokainen tykkää mistä tykkää.)

Kirja on esikuvansa kaltaista eteeristä maalailua. Syvällisyyttä etsitään muun muassa Tuurin kyläkaupasta. Vitsi tavallaan toimii, mutta tuntui makuuni ehkä liian pitkältä. Kirja jäikin kesken, kuuntelin kahdesta levystä vain yhden. Luulen, että tämä olisi voinut toimia paremmin luettuna.

****

Nopola, Sinikka: Matkustan melko harvoin ja muita kirjoituksia, WSOY äänikirja 2012. Lukija: Erja Manto.

Ihailen Sinikka Nopolaa suuresti ja pidän häntä yhtenä lempikirjailijoistani. Pidän hänen kirjoituksissaan muun muassa siitä, kuinka hän nostaa pienestä ja arkipäiväisestä tarkastelun arvoista. Matkustan melko harvoin ja muita kirjoituksia nostaa keskiöön esimerkiksi monia arjen esineitä, kuten ruokailuvälineitä ja henkareita. Kirjoituskokoelman minähenkilöt ovat käytännöllisiä, hillittyjä ja hallittuja herkkiä pohdiskelijoita, joiden arjen sattumukset näyttäytyvät koomisessa valossa. Lyhyet kirjoitukset sopivat mainiosti kuunteluun. Erja Manto lukijana tälle kirjalle on myös nappivalinta. Kokonaisuutena pidin kirjasta, vaikka en pitänyt kokoelmaa aivan yhtä onnistuneena kuin Nopolan monia aiempia, kuten esimerkiksi tätä.

****

Saisio, Pirkko: Punainen erokirja, WSOY. Lukija: Erja Manto.

Luin Punaisen erokirjan ensimmäisen kerran joskus viitisen vuotta sitten. Lukukokemus oli huumaava. Pirkko Saision omaelämäkertatrilogian päätösosa iski muun muassa herkkyytensä ja rehellisyytensä takia. Tykkäsin myös omaelämäkerralle erikoisesta valinnasta puhua päähenkilöstä hän-muodossa. Tällä ratkaisulla on kai korostettu teoksen fiktiivisyyttä totuuspohjan ohella.

Toisella kierroksella, kuunnellessa, pidin edelleen kirjasta suuresti. En ehkä ollut aivan yhtä huumaantunut kuin ensimmäisellä kerralla, mutta ei kai yhtälaista kokemusta voikaan odottaa, kun tietää jo, mitä tuleman pitää. Sattumalta myös tämän kirjan lukijana on Erja Manto. Pidän hänen äänestään ja noin, mutta tämän kirjan kohdalla minun oli hiukan vaikea tottua kuuntelemaan lauseita, joiden kertojaäänen olin jo kuullut useampi vuosi sitten päässäni aivan tietynlaisena. Hyvä kirja tämä kuitenkin on, minun pitäisi ehdottomasti lukea myös trilogian kaksi ensimmäistä osaa.

****

Saldona siis yksi keskeytetty äänikirja, sekä kaksi loppuun asti nautittua. Olen edelleen halukas jatkamaan äänikirjojen kuuntelua, mutta edelleen pitäydyn kuuntelussa vain tiskatessani. Keskittymiskykyni ei riittäisi kuunteluun, jos en samalla voisi touhuta jotain.