Kirja, jonka "kaikki muut" ovat jo lukeneet

Ragde, Anne B.: Berliininpoppelit, Tammi 2007. Suomennos Tarja Teva. (Berlinerpoplene 2004)

Jotenkin tuntuu, että luen nykyisin sellaisia kirjoja, jotka kaikki muut paljon lukevat ovat lukeneet jo tsiljoona vuotta sitten tai edes viimeistään samana vuonna kuin kirja on ilmestynyt. "Myöhäisyyteni" johtuu ehkä siitä, että en ole ikinä ollut hirveän aktiivinen kustantamoiden uutuusluetteloiden selailija, vaan valitsen lukemiseni enemmänkin sattumalta ja fiiliksen mukaan. Lisäksi yksi merkittävä tekijä lukemisteni verrattaisessa vanhuudessa on, että en oikeastaan osta kirjoja vaan käytän kirjastoa, jossa yleensä joutuu jonottamaan uutuuksia. Harvoin kuitenkaan viitsin varata mitään, vaan maltan odottaa, että saan kirjan käteeni ihan perinteisen lainaamisen kautta. Samalla on oikeastaan ihan supertylsää, että edes viitsin ottaa pieniäkään paineita uutuuksien perässä juoksemisesta. Mitä väliä onko kirja uusi vai vanha, se on uusi minulle. Kai tämä vähän johtuu bloggauksestakin - blogimaailmassa uutuudet saavat näkyvyyttä ja tulee helpommin olo, että en ole ihan aikaani seuraava lukija.

Alkulöpinöistä itse asiaan. Anne B. Ragden Berliininpoppelit, hurja menestys, joka on saanut peräti kaksi jatko-osaa, kertoo norjalaisesta Neshovin perheestä. Neshovin tila sijaitsee Trondheimin lähettyvillä. Tilaa pyörittää Tor, Neshovien vanhin poika. Tor on oikea peräkammarin pojan perikuva. Hänelle siat ovat kaikki kaikessa, ja tilalla edelleen asuvan äidin sairastuminen on hirvittävä shokki. Ikä lähentelee jo kuuttakymmentä, mutta äitiin on aina luotettu ruuanlaitossa ja taloudenpidossa. Pikku hiljaa perheestä alkaa muodostua ennakko-oletuksia laajempi kuva, kun äidin sairastuminen tuo paikalle myös Torin aviottoman lapsen Torunnin, sekä Torin veljet Margidon ja Erlendin, jotka kaikkein mieluiten pysyisivät poissa tilalta.

Tässä kirjassa oli erityisen hauskaa se, että sai lukea henkilöistä, jotka kuvitteli tunnistavansa tyyppeinä, mutta joiden ajatusmaailma ja elämäntavat olivat itse asiassa todella vieraita. Sekä Tor että Margido ovat jokseenkin tapoihinsa piintyneitä, konservatiivisia vanhoja poikia, jotka tekevät asiat aina samalla tavalla. Tor on elänyt koko elämänsä samalla tilalla, ja esimerkiksi hänen nuorimman veljensä Erlendin parisuhde miehen kanssa on Torille täysin pöyristyttävä ja omituinen konsepti. Erlend taas on paennut omaa menneisyytään peräti Tanskaan asti. Hän haluaa kaikkein mieluiten olla miettimättä sukulaisiaan tai vaikeaa nuoruuttaan Norjan maaseudulla ja tuudittautua nykyisyyteen ja yltäkylläiseen elämäänsä Kööpenhaminassa.

Pidin kirjan kerrontaratkaisusta. Jokaisen luvun päähenkilönä on yksi veljeksistä tai Torunn, Torin tytär. Kaikilla on hyvin erilainen näkökulma tapahtumiin ja toisiinsa. Pian käy selväksi, että perhe ei todellakaan ole mitenkään perinteinen, vaan tabuja ja kipukohtia on paljon. Neshovin perheessä mitään ei ole koskaan sanottu ääneen, ja sellaisen opetteleminen myöhäisessä keski-iässä on vaikeaa. Oman kierteensä koko hommaan tuo myös ulkopuolelta tuleva Torunn, jolla on omat kysymyksensä ja käsiteltävät asiansa elämässään, jossa Tor ei ole koskaan ollut osallisena. Huomaan usein pitäväni kirjoista, joissa katsotaan asioita monen henkilön kautta. Monesti, kuten myös Berliininpoppeleissa, tällainen kerronta tuo mukaan yllätyksellisyyttä ja lisää syvyyttä hahmoihin. Ikään kuin saisi tietää enemmän henkilöistä, koska kuva heistä muotoutuu myös toisten hahmojen kautta.

Vaikka kirja käsittelee monia hurjan kipeitä ja vaikeita asioita, tyyli on lämmin ja humoristinen. Tällaista kirjoitusta ihailen. Hetkeksikään ei vaivuta epätoivon ja ahdistuksen syövereihin, vaan asiat saadaan tuotua esiin rehellisesti ja aidosti naurun kautta. En siis pätkääkään ihmettele, että kirja on ollut suurmenestys.

Tätä kirjaa on tosiaan luettu paljon, mutta useimmat kirjoitukset ovat useamman vuoden takaa. Kirjoista-blogissa tästä kirjasta on vähän tuoreempi kirjoitus tämän vuoden puolelta, joten olkoon se nyt ainoa linkitys.