Tiivistahtinen seikkailu Mifonkien jäljillä

J.S. Meresmaa: Mifongin perintö. Karisto 2012.

Suomalaista aikuisten fantasiaa - ihanaa että joku uskoo sellaiselle olevan lukijoita! Minä ainakin laitoin Mifongin perinnön lukulistalle heti, kun kuulin siitä ensimmäisen kerran. J.S. Meresmaan esikoinen on nopeatempoinen seikkailutarina, jonka keskiöön nousee kahden päähenkilön välinen (vaikea) rakkaustarina. Sukkelasti sujuvasta juonesta huolimatta olisin kaivannut enemmän paneutumista maailmaan ja henkilöihin ja juoniin ja sen sellaiseen. Mifongin perinnössä kun tulee välillä sellainen olo, että seuraavaan juonenkäänteeseen on niin kova kiire, ettei kaikkeen ehdi keskittyä kunnolla. Ehkä seuraavassa osassa seestytään ja pysähdytäänkin hetkeksi?

Lukemisesta on ehtinyt vierähtää jo tovi, ja minun on edelleen vaikea hahmottaa mitä mieltä olen kirjasta. Tiedän, että 10 vuotta sitten teini-ikäisenä keskellä kovinta fantasiavaihettani olisin RAKASTANUT tätä kirjaa. Olisin samaistunut Ardisiin, joka muistuttaa kovasti lapsuuteni suurinta sankaria prinsessa Ce’Nedraa. Olisin rakastunut mystiseen Danteen, joka metsästää kirjoja. Olisin ollut hurjan innoissani heidän suhteestaan, jossa kumpikaan ei oikein saa sanottua mitä tuntee.

Nyt… No, kirjaa lukiessa kyllä tempauduin täysillä mukaan maailmaan ja tarinaan. Lukiessa pidin tarinasta todella paljon. Mutta jälkikäteen minua alkoi kovasti ärsyttää kumpikin päähenkilöistä, kummankin aikaansaamattomuus keskinäisen rakkaustarinan suhteen. Minua ärsyttää Ardisin itsepäisyys (en ole uskaltanut lukea Belgarionin taruakaan vuosiin, koska pelkään inhoavani Ce’Nedraa ja muita minulle rakkaita hahmoja). Minua ärsyttää Danten korostunut itsenäisyys ja sitoutumattomuus. Pidän enemmän sivuhahmoista, mutta heistä en saa tietää tarpeeksi! Ja kirjan loppu pelottaa minua, mihin tilanteesta päädytään?

Ehkä enemmän kuin seuraavia Mifonkeja (joita niitäkin kyllä odotan ja aion lukea) odotan sitä, mitä J.S. Meresmaa tekee tämän trilogian jälkeen. Hän osaa selvästi kirjoittaa ja luoda maailmoja, ja ehkä tulevaisuudessa liikutaan omaperäisemmillä vesillä. Kaikesta aiemmin sanomastani huolimatta pidin kirjasta, ja sen suurin ongelma oli se, miten paljon se minua muistutti niistä kirjoista joita joskus olen kovasti rakastanut. 10-vuotiaan lukutoukan sydämeen lähtemättömästi jääneen tarinan kanssa on vaikea kilpailla.

Mifongin perintöä on luettu blogeissa ahkerasti, ja kirjailijan omilta sivuilta löytynee kattavin listaus!  

Kirjalla osallistun Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin.