Vaihteeksi dekkari - Vilpittömästi sinun

Hiltunen, Pekka: Vilpittömästi sinun. Gummerus, 2011

Mielestäni erittäin onnistunut kansi! Kuva: Gummerus

Kun aloitimme bloggaamisen Annan kanssa maaliskuussa, mainitsin esittelytekstissäni jotain sen suuntaista, että luen harvoin dekkareita, paitsi Christien kirjoja sekä joitain harvoja valittuja, joita joku luottolukija-ystävä suosittelee. Lisäksi olen myös maininnut, että luen hirmu vähän suomalaisten miesten kirjoittamia kirjoja. Tässä valossa Vilpittömästi sinun oli melko epätodennäköinen valinta lukulistalleni. Sinne se kuitenkin päätyi ja tuli nyt luettua. Ehkä osansa on myös mieleenpainuvalla kannella, jonka suunnittelusta on vastannut Jenni Noponen. Nimi on nyt tiukasti mielessä, sillä hän on vastannut myös toisen minuun vaikutuksen tehneen kannen suunnittelusta, nimittäin Mathias Malzieun Sydämen mekaniikan.

Vilpittömästi sinun sijoittuu Lontooseen, mutta pääosissa ovat suomalaiset naiset Lia ja Mari. Lia työskentelee lehdessä graafikkona ja elää tavanomaista, mutta yksinäistä elämää. Eräänä päivänä työmatkallaan Lia kohtaa rikospaikan, joka jää hänen mieleensä kummittelemaan. Kuka on murhannut naisen, sitten litistänyt tämän ruumiin tohjoksi ja lopuksi työntänyt tämän auton takakonttiin ja jättänyt auton keskelle vilkkainta Lontoota? Lia alkaa selvittää juttua, koska ei saa siltä rauhaa. Apua, mutta myös ylimääräisiä kiemuroita kuvioihin tuo Lian uusi ystävä Mari, sekä tämän työpaikka, jota voinee kutsua vähintään erikoiseksi. Marilla taas on tavoitteenaan pysäyttää Arthur Fried, äärioikeistolainen poliitikko ja puoluejohtaja, jonka Mari pelkää tavoittelevan muutakin kuin pelkkää paikkaa parlamentissa.

Syy sille, miksi luen melko vähän dekkareita, on se että olen melko nössö ja pelokas. Minulle tulee helposti ikävä olo, jos katson vaikkapa jotain astetta jännittävämpää tv-sarjaa. Kauhuun en pysty koskemaan ollenkaan. En yleensä ole kamalan herkkä väkivallalle, paitsi jos kyseessä on esimerkiksi raiskaus tai joku muu kamalan raaka väkivaltateko. En vain kestä mitään, missä joku hyökkää jonkun kimppuun nurkan takaa. En siis kestä pelästymistä. Siksi olen arka tarttumaan dekkareihinkaan, vaikka lajityyppi minua kiinnostaakin - entä jos luenkin jotain liian jännittävää, saanko traumoja? Vilpittömästi sinun oli tässä tapauksessa helpotus. Se tarjosi jännitystä sopivissa määrin, olematta kuitenkaan pelottava. Lisäksi kiinnostuin molemmista kirjassa tutkittavista tapauksista tarpeeksi, että halusin lukea aina vielä yhden luvun eteenpäin tietääkseni mitä seuraavaksi tapahtuu. Yllätyksenä kirjassa tuli tasa-arvon puolestapuhuminen ja yhteiskunnallinen ulottuvuus. Kirja ottaa kantaa (joskin kevyesti ja genreen sopivin keinoin) muun muassa vähän kaikkialla Euroopassa tällä hetkellä tapahtuvaan äärioikeiston nousuun. Dekkarikin voi olla ajankohtainen ja kantaaottava, ja katsoinkin tämän kirjalle eduksi.

Kukaan tuskin lukee dekkareita kielen takia. Silti annan harvat kirjan miinukset lähinnä kielellisistä asioista. Dialogi tuntuu ajoittain vähän kömpelöltä. Tosin tälle kirjalle puolustukseksi täytyy sanoa, että ajattelen niin useista suomalaisista kirjoista genreen katsomatta. Dialogin merkitys kuitenkin alleviivautuu varsinkin alussa, sillä kielestä puhutaan melko paljon. Lia ja Mari ovat asuneet vuosia Lontoossa ja käyttävät vain harvoin äidinkieltään. Molempien myös mainitaan ajattelevan englanniksi, mutta suomi on heille ajoittain jonkinlainen salakieli tai kieli, jonka avulla voi ilmaista jotain, mikä ei kuulosta hyvältä tai merkitykselliseltä englanniksi. Huomasin monissa paikoin pohtivani käyvätkö Lia ja Mari kulloistakin keskustelua suomeksi vai englanniksi. Välillä keskustelu tuntui kömpelöltä, vaikka olisin kääntänyt sen päässäni englanniksi. "Ei kukaan puhu noin kummallakaan kielellä", huomasin ajattelevani. Toinen asia, jonka huomasin minua häiritsevän, oli Arthur Friedin melko suoraviivainen henkilöhahmo - pahis tuntuisi aidommalta, jos se ei olisi aivan yksioikoisen ällö ja no, paha.

Kirja pohjusti Marin ja Lian hahmoja aika pitkälle, joten vaikka en olisikaan jo valmiiksi tiennyt, että kyseessä on sarjan aloittava osa, olisi silti ollut helppoa arvata, että näihin hahmoihin palataan vielä. Mikäpä siinä, minä ainakin luen mielelläni lisää näiden suomalaisnaisten edesottamuksista. Sysipimeä, toinen osa, onkin jo ilmestynyt, tosin eri kustantajan (WSOY) julkaisemana. Sysipimeästäkin ovat jo nopeimmat bloggailleet, mutta tähän linkitän nyt kuitenkin tämän ensimmäisen osan lukeneiden tekstejä. Ainakin Kirsi, Sara, Liisa ja Booksy ovat lukeneet kirjan ja kirjoittaneet ajatuksistaan.

P.S. Asiaan yhtään liittymättä: osaako joku sanoa, miksi blogger ei enää anna vaihtaa tekstin väriä kuten ennen on antanut? Mielelläni laittaisin linkit eri värillä muun tekstin kanssa, mutta enää ei näytä onnistuvan...