Aina kaikki ei kolahda ensimmäisellä kertaa. Tämä lienee tosiasia, jonka suurin osa meistä tunnustaa - useimmiten siitä ehkä puhutaan musiikin yhteydessä. Kirjojen kanssa aika harvoin tulee annettua toista mahdollisuutta. Jos kirjan luokittelee kategoriaan ”ei tämä nyt niin paha ollut”, siihen tuskin tulee tartuttua uudelleen.
Onneksi jotkin kirjat on pakko lukea uudelleen. Silloin saattaakin törmätä mahtavaan teokseen. Luin Aleksis Kiven Seitsemän veljestä ensimmäisen kerran lukiossa, kun oli pakko. En inhonnut sitä, mutta en erityisemmin pitänytkään. Sen lukeminen ei ollut yhtä tuskaista kuin joidenkin muiden klassikoiden. Suurempia tunteita se ei herättänyt.
Nyt kirjaan oli tartuttava uudelleen, jälleen opintojen ”pakottamana”. Kokemus oli hämmentävä: kirjassa oli niin paljon enemmän kuin ensimmäisellä lukukerralla! Miten kaikki ne ulottuvuudet ovat voineet jäädä huomaamatta silloin aikoinaan?
Ensinnäkin veljekset henkilöinä: muistan ajatelleeni, että ne kaikki ovat samanlaisia, että niitä on vaikea erottaa toisistaan. Ehkä kyse on siitä, ettei veljeksiä kovin paljoa kuvailla, vaan heidän persoonansa ja piirteensä nousevat esiin puheesta ja toiminnasta. On Aapo, joka pitää itseään hieman muita parempana, katsoo asiakseen muiden neuvomisen ja torumisen. On Timo, joka ei ihan ymmärrä kaikkea. On Eero, joka ymmärtää enemmän kuin muut. On riidanhaluinen ja itsepäinen Juhani, yksinäisyyttä ja rauhaa kaipaava Lauri, järkähtämätön Tuomas ja heikkoluontoinen Simeoni. Veljessarja vie mukanaan, jokainen mies on kiinnostava omalla tavallaan. (Mutta tunnustettava on, että Eero on suosikkini. Edelleen, sillä niin hän oli ensimmäiselläkin lukukerralla.)
Veljesten lisäksi tällä kertaa ymmärsin enemmän kaikesta muustakin. Yhteiskunnallisesta tilanteesta, veljesten syistä toimia, syy-seuraussuhteista. Ensimmäisellä kerralla kirja tuntui sisältävän kohtauksia, joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Tuntui, että veljekset tekivät milloin mitäkin ilman syytä, mutta eihän se ole lainkaan niin! Kaikki liittyy lopulta kaikkeen. Ehkä ymmärsin paremmin siksi, että olen vanhempi. Ehkä siksi, että tunnen paremmin niin tuon ajan historiallista tilannetta kuin kaunokirjallisuuttakin. En tiedä. Mutta Seitsemän veljestä on loistava kirja.
Toisinaan kannattaa antaa toinen mahdollisuus.
Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä (1870) (Lukemani kappale ei löydy käsiin juuri nyt, ja kustantajia vuosien varrella on ollut lukuisia. Jokainen kuitenkin löytänee kirjan ilman kustantajatietojakin...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti