Lasten ja aikuisten rajamailla

A.S. Byatt: Lasten kirja (The Children’s Book 2009). Suomentanut Kersti Juva. Teos 2011.

Lasten kirja on valtava kokonaisuus, valtava tarina (yli 950 sivua ja muutama vuosikymmen). Se kuvaa usean perheen kehitystä 1800-luvun Englannissa. Etenkin kyse on perheiden nuorten kehitystarinasta, mutta samalla kuvataan myös aikaa. Välillä kirja sisältääkin kokonaisia kappaleita, joissa selostetaan ajan poliittista, aatteellista ja kulttuurista kehitystä. Nämä jaksot tuntuivat hieman puuduttavilta, paremmin ajankuvaus toimii tarinan lomassa, henkilöiden elämään vaikuttavina osatekijöinä. Toisaalta nämä kuvaukset antavat tarvittavaa taustaa, jotta tapahtumia ja henkilöiden ratkaisuja ja toimintaa voi ymmärtää. Mietin lukiessani myös sitä, miten historiallisissa romaaneissa minulle usein voisi syöttää mitä tahansa puuta heinää. Etenkin kun kuvataan aikakautta, jonka tunnen huonosti. Usein olen epävarma siitä, pohjautuuko kaikki todellisiin tapahtumiin vai onko kirjailija luonut maailman, joka voisi olla totta (tämä voi johtua myös vahvasta fantasiataustastani).

Henkilöitä Lasten kirjassa on hirveästi. Alussa onkin vaikea pysyä kärryillä siitä, kuka kukin on. (Onneksi kirjan alusta löytyy henkilöluettelo! Ja lopusta muuten vieraskielisten lauseiden tai sanojen suomennokset, minkä huomasin kirjan loppuun päästyäni.) Suuresta määrästä huolimatta juuri henkilöt ovat Lasten kirjassa parasta. Vaikka heissä jokaisessa on vikansa ja puutteensa (tai ehkä juuri siksi), jokainen heistä on syvästi inhimillinen. He kaikki ovat selkeästi yksilöitä, eläviä ja hengittäviä ihmisiä. Vaikka osa henkilöistä on aivan kauheita, ei heistä ketään voi vihata. Tarina sijoittuu aikaan, jolloin ihminen alettiin nähdä lapsesta alkaen yksilönä. Ehkä siksi kirjan ihmiskuva on itsekäs: jokainen henkilöistä on itsekeskeinen omalla tavallaan, jokaisella on omat syynsä itsekkyyteen.

Kirjassa melko merkittävän osan saa seksi, vaikkei sitä itsessään juuri kuvatakaan. Suuri osa henkilöistä tuntuu muodostuvan juuri suhteessa seksiin, ja monimutkaiset kuvioit välillä idylliseltäkin näyttävän maailman taustalla luovat tarinaan monenlaisia jännitteitä. Välillä kaikki tuntuu ihan puhtaasti vain kauhealta: jatkuvia avioliiton ulkopuolisia suhteita, nuoria naisia hyväksikäyttäviä vanhoja setiä, insestiä (tai ainakin epäilyä siitä)… Toisaalta juuri seksuaalisuuden pohdiskelu on kiinnostava aihe tuona aikana, kun ympäri maailmaa pohdittiin, kannatetaanko relatiivista vai absoluuttista sukupuolimoraalia.

Henkilöistä kiinnostavimpia ovat kirjan nuoret naishenkilöt. Naiset joutuvat hakemaan paikkaansa muuttuvassa yhteiskunnassa miehiä enemmän. Heidän on taisteltava oikeuksistaan, jokaisen on muodostettava suhteensa naisten pyrkimyksiin saada samat oikeudet kuin miehillä. Kirjan nuoret naiset valitsevat eri tavat: Dorothy on valmis luopumaan avioliitosta saavuttaakseen haaveensa kirurgin ammatista, Hedda valitsee aktivismin, Imogenista tulee taiteilija, Florence ja Griselda häälyvät erilaisten vaihtoehtojen partailla ja päätyvät erilaisiin lopputuloksiin. Toki myös nuoret miehet kohtaavat paineita (onko koskaan ollut aikaa, jolloin nuoret eivät kokisi paineita yhteiskunnan tai perheen taholta?), mutta ne ovat erilaisia, miehillä on enemmän vaihtoehtoja. Toki isät pettyvät, kun lapset eivät seuraa heidän jalanjäljissään, mutta miehen asema, miehisyys, ei ole samanlaisessa murrosvaiheessa kuin naisten. Miehisyyden ongelmat nousevat esiin ehkä myöhemmin, sitten kun heidän on selvitettävä, mitä he ovat suhteessa uusiin naisiin.

Häiritsevintä kirjassa on mielestäni sen lopetus. Kirjan puolen välin jälkeen ilmapiiri muuttuu painostavaksi, ja odotin koko ajan, milloin jotain traagista tapahtuu. Tavallaan olisi pitänyt arvata, mitä on tulossa: kirjassa seurataan nuoria ihmisiä ja heidän elämäänsä 1800-luvun loppupuolelta alkaen. Ensimmäinen maailmansotahan sieltä vastaan tulee (tietenkin!), mutta olin niin uponnut kirjan maailmaan, että en osannut käyttää hyväksi tietojani oikeista historiallisista tapahtumista. Maailmansota tuli minulle hieman yllätyksenä, ja se tuntuikin kirjassa toimivan eräänlaisena deus ex machinana. Se ratkaisi henkilöiden kohtalot kirjailijan puolesta, ja monen henkilön kohdalla tuntui, että kirjailija on tehnyt sen helpoimman ratkaisun. Toisin sanoen maailmansotaa edeltävän ajan painostavuus oli kuvattu hyvin, mutta enimmäkseen se ilmeni henkilöiden välisissä suhteissa - olisin siis toivonut henkilökeskeisempää ratkaisuakin.

Olen lukenut aiemmin A. S. Byattin Riivauksen, josta pidin kovasti. Lasten kirja oli mielestäni nopealukuisempi, minulla kului kirjan lukemiseen alle viikko (opiskelujen lomassa). Lasten kirja siis tempaisi mukaansa, ja lopun pettymyksetkin mukaan lukien pidin siitä kovasti. Jonnekin mielen perukoille se jää taatusti majailemaan pidemmäksikin aikaa. Haluaisin lukea lisää kyseiseltä kirjailijalta, mutta valitettavasti hänen teoksiaan ei ole suomennettu enempää. Lasten kirjan olen alun perin aloittanut englanniksi, mutta todennut että henkilöiden määrä ja minulle tuntematon aikakausi hankaloittavat lukemista liikaa. Jään siis toivomaan lisää Byatt-suomennoksia. 

Lasten kirjasta on kirjoitettu myös seuraavissa blogeissa:
Sinisen linnan kirjasto 
Koko lailla kirjallisesti
Annelin lukuvinkit
Kirjoista