Runokokeiluja

(Lasimaalaus ehti takaisin kirjastoon ennen kuvan ottamista)

Aaro Hellaakoski: Jääpeili (1928) Otava

Eeva-Liisa Manner: Tämä matka (1956) Tammi

Aila Meriluoto: Lasimaalaus(1946) WSOY

Olen lukenut runoja. Minä, joka en ole koskaan kokenut niistä mitään ymmärtäväni. En tiedä olisiko vapaaehtoisesti tullut luettua, mutta hyvä näin: niitä on ollut pakko lukea ja pikkuhiljaa ehkä on alkanut ymmärtää hieman enemmän kuin ennen. Luulen, että ne ovat jotakin, jonka lukeminen pitää vain opetella, että mitä enemmän niitä lukee, sitä enemmän ne alkavat avautua.

Olen lukenut seuraavat kokoelmat, tässä järjestyksessä: Aila Meriluodon Lasimaalaus (1946), Aaro Hellaakosken Jääpeili (1928) ja Eeva-Liisa Mannerin Tämä matka (1956). Kiinnostavaa kokoelmissa oli, että Meriluodon ja Mannerin kokoelmat tuntuivat harkituilta, yhtenäisiltä kokonaisuuksilta. Hellaakosken Jääpeili taas vaikutti siltä, että siihen on roiskittu kaikki, mitä on sattunut syntymään. Jääpeilin lukemista vaikeutti myös se, että viimeisen osion runot on painettu fraktuuralla. Lukeminen itsessään oli jo aikamoista tavaamista, eikä ajatuksia riittänyt muulle kuin sille, että sai sanoista selvää.

Mutta Lasimaalauksesta ja Tästä matkasta pidin. Lasimaalaus oli hyvä kokoelma aloittaa, sillä runot ovat melko perinteisiä. Tai en tiedä, onko perinteinen oikea sana, mutta runot olivat sellaisia, kuin lapsena ajatteli runojen olevan. Kokoelman kuvasto oli tietyllä tavalla tuttua: luontoa, yötä ja aamua, päivänkoittoa, yksinäisyyttä, kuolemaa. Parasta oli, että tunsin ymmärtäväni jotakin. Runot eivät tuntuneet niin vaikeilta, kuin olen aina ajatellut runojen tuntuvan. Osasin jopa eritellä, miksi pidin joistakin runoista: ihana rytmi, riimejä jotka eivät tunnu riimeiltä vaan kieleltä, ajatuksia jotka saavat minut ajattelemaan enemmän.

Tämä matka ei avautunut yhtä hyvin kuin Lasimaalaus, mutta siinä oli jotakin, joka jäi mielen perukoille kummittelemaan. Monen runon kanssa tuntui siltä, että tässä sanotaan jotakin hirveän tärkeää, mutta en aivan ymmärrä, mitä. Jokainen runo tuntuu sisältävän niin monta ajatusta ja merkitystä, että on vaikea päästä perille kaikesta. Mutta aion palata tähän kokoelmaan, joskus kun on enemmän aikaa. 

Onko sinulla jotakin kirjallisuuden osa-aluetta, johon et ole juuri tutustunut? Mihin haluaisit paneutua enemmänkin?