lauantai 26. huhtikuuta 2014

Pinnalliset: mitä internet tekee aivoillemme

Carr, Nicholas: Pinnalliset: mitä internet tekee aivoillemme
Terra Cognita 2010, 262 sivua
Suomennos Antti Pietiläinen
(The Shallows, What the Internet Is Doing to Our Brains 2010)

Pinnalliset: mitä internet tekee aivoillemme valikoitui luettavaksi jo vuosia minua piinanneesta huolesta. Mitä aivoilleni tapahtuu, kun istun päivittäin tuntikausia koneella? Miksi en jaksa enää keskittyä mihinkään? Miksi uhraan itsepintaisesti kallisarvoista vapaa-aikaani tietokoneelle, vaikka suunnilleen kaikki muu vapaa-ajan aktiviteetti tuottaa paremman olon ja mielen?

Aivan kaikkeen Nicholas Carrin kirja ei antanut vastausta, mutta minulle tämä kirja oli tärkeää luettavaa. Tämä kirja ei myöskään antanut valtavasti sellaista tietoa, mitä en olisi jo omaa käyttäytymistäni havannoimalla huomannut, mutta tieteellisten todisteiden valossa se rohkaisee entistä tarkempaan itsetarkkailuun.



Pinnalliset käy läpi tiiviissä paketissa niin painetun sanan historiaa savitauluista hypertekstiin, sekä toisaalta myös ihmiskunnan suurten muistikeksintöjen vaikutusta ihmisten ajatteluun ja mieleen. Olen lukenut jonkin verran informaatiotutkimusta ennenkin, joten informaatiohistorian läpikäyminen oli itselleni lähinnä kertausta. Sen sijaan minulle mielekkäimmiksi sisällöiksi nousivat kirjan esittelemät neurologiset tutkimukset, sekä kirjailijan havainnot omasta informaation kulutuksestaan. Koin saavani vahvaa vertaistukea; en siis kenties ole kuvitellut, että keskittymiskykyni on heikentynyt. Kenties kyse ei ole vain normaalista iän mukanaan tuomasta ilmiöstä, vaan asiaan voisi jopa itse vaikuttaa.

"Tutkimukset paljastivat täydemmän ja aikaisemmasta käsityksestä poikkeavan kuvan hypertekstin kognitiivisista vaikutuksista. Linkkien arvioiminen ja niiden kautta navigoiminen edellyttikin vaativia ongelmanratkaisuprosesseja, jotka olivat lukemisen ulkopuolisia operaatioita. Hypertekstin tulkitseminen lisäsi huomattavasti lukijan kuormitusta ja heikensi tämän kykyä ymmärtää ja muistaa lukemansa. Vuonna 1989 tehdyssä tutkimuksessa huomattiin, että hypertekstin lukijat päätyivät klikkailemaan hajamielisesti "sivujen läpi sen sijaan, että ne olisi luettu huolellisesti". Vuonna 1990 suoritetussa tutkimuksessa todettiin, että usein hypertekstin lukijat "eivät muistaneet, mitä olivat lukeneet tai mitä eivät olleet lukeneet"." (s. 124)

Kirjan nimi, Pinnalliset, juontuu epäilystä tai pelosta, että internetin vaikutuksesta tapamme lukea muuttuu syvällisestä pinnalliseksi. Itse ainakin huomaan lukevani eri tavalla nettisivuja kuin painettua tekstiä, kuten kirjaa. Internetiä selaillaan, harvoin paneudutaan pitkiin artikkeleihin tai huolelliseen sivujen läpikäymiseen. Sinänsä tässä ei ole mitään pahaa, mutta kysymys onkin, muuttaako internet lopullisesti lukemis- ja ajattelutapaamme? Entä jos kykymme syventyä kärsii, kun enimmäkseen vain selailemme?

Lukiessani kirjaa poikaystäväni kyseli kirjan näkökulmasta. Hän on ilmeisesti hitusen kyllästynyt kirjoituksiin, joissa halutaan "palata vanhaan hyvään aikaan" ja mennä kehityksessä taaksepäin. Nicholas Carr ei kuitenkaan ole saarnaaja. Mielestäni tälle kirjalle on ehdottomasti eduksi, että Carr avaa lukijalle myös omaa informaatiohistoriaansa. Carr kuuluu niihin, jotka ovat olleet ns. kehityksen eturintamassa käyttämässä aina uusimpia keksintöjä, ja hän suhtautuu uteliaasti tietotekniikkaan. Missään nimessä kyse ei siis ole pamfletista, jossa kehoitetaan palaamaan keskiaikaan. Ennemminkin kirja esittää kriittisiä kysymyksiä siitä, mitä mahdollisia sivuvaikutuksia ihmisten ajatteluun ja lukutapoihin internet kenties on tuonut ja tuo mukanaan.

Kirja on melko kompakti ja nopealukuinen johdatus aiheeseensa. Minulle tämä toimi tosiaan hyvänä vertaistukena omaan internetin käyttööni, jonka mahdollisesta liiallisuudesta olen kantanut huolta jo jonkin aikaa. Suosittelen kirjaa kaikille, joita mietityttää nykyinen informaation täyttämä maailmamme, tai jotka ovat joskus poteneet huonoa omaatuntoa liiallisesta koneella roikkumisesta.

Kirjablogeissa myös esimerkiksi Jenni on lukenut Pinnalliset vanhan bloginsa puolella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti