Säihkenäyttämö

Fagerholm, Monika: Säihkenäyttämö

Teos 2009, 456 sivua

Suomennos Liisa Ryömä

(Glitterscenen 2009)

Osallistuin noin puolitoista vuotta sitten Luetut, lukemattomat -blogin Liisan emännöimään kimppalukuun, jossa luettiin Monika Fagerholmin Amerikkalainen tyttö. Ja olinpa iloinen, että osallistuin. Luen nolottavan vähän kotimaista kirjallisuutta, ja minulla on totta puhuen jonkinlaisia ennakkoluuloja sitä kohtaan. En varmasti olisi itse löytänyt Monika Fagerholmia lukulistalleni, joten olen iloinen, että kimmoke lukemiselle tuli muualta. En lopulta saanut aikaiseksi kirjoitettua omaa blogitekstiä Amerikkalaisesta tytöstä, mutta ihastuin sen vinoon, mustaan huumoriin ja mystiseen, twinpeaksmaiseen maailmaan. Halusin ehdottomasti jatkaa sen jatko-osan, Säihkenäyttämön, parissa.

Vaikka Säihkenäyttämö on jatko-osa Amerikkalaiselle tytölle, ei välttämättä haittaa, jos ei ole lukenut ensimmäistä osaa. Kirjan alkupuolella kerrataan Amerikkalaisen tytön keskeisiä tapahtumia, mikä toimi itse asiassa minullekin hyvänä muistinpalautuksena, kun kirjojen välillä on ollut pienoinen tauko. Hiukan yllättäen Säihkenäyttämö ei keskity Sandra Wärniin, Doris Flinkenbergin parhaaseen ystävään. En tarkalleen muista miksi, mutta sain Amerikkalaisen tytön lopusta sellaisen kuvan, että jatko-osassa saatettaisiin nimenomaan käsitellä Sandran myöhempiä vaiheita. Sandra ei ole kirjassa mukana kuin lyhyesti mainittuna, sen sijaan keskeisiksi henkilöiksi nousevat Seudun papin tytär Maj-Gun Maalamaa, sekä tämän tavallaan-ystävätär Suzette Packlén, sekä Doriksen sijaisperhe-sisko Solveig. Seudulla kenenkään elämä ei tunnu olevan helppoa. Jää tai lähde, kumpikaan ei ole hyvä ratkaisu paeta menneisyyttä. Eletty elämä, Seutu ja mystiset kuolemat ovat jättäneet jälkensä kaikkiin.

Luulen, että Monika Fagerholmin tyyli ja kieli ovat sellaisia, että ne joko ihastuttavat tai jättävät kylmäksi. Lienee selvää, että minua ihastuttaa, kerta halusin vielä palata Seudulle. Fagerholmin teksti on toisteista ja viitteellistä. Vain harvoja asioita sanotaan suoraan, ja käsitys tapahtumien kulusta riippuu siitä kuka toimii kertojana. Ihailen Monika Fagerholmin kykyä kertoa asiat niin, että yllätyksiä ja mysteeriä riittää viime sivuille asti. Voisi ajatella, että toisteinen kieli ja jatkuva rivien välistä lukeminen olisi työlästä, mutta niin ei lopulta ole. Oikeastaan minun kokemukseni mukaan sekä Amerikkalainen tyttö että Säihkenäyttämö olivat melko nopealukuisia ja viihdyttäviäkin kirjoja.

Liisa ehti lukea Säihkenäyttämön jo viime kesänä, ja kuten hänelle, myös minulle Amerikkalainen tyttö jäi lopulta ehkä vahvemmaksi lukukokemukseksi. Se ei johtunut siitä, että Säihkenäyttämö olisi ollut huonompi kirja, vaan enemmänkin ehkä siitä, että Amerikkalainen tyttö asetti riman hurjan korkealle. Muistelisin, että alkaessani lukea Amerikkalaista tyttöä minulla ei ollut juurikaan odotuksia, tai jos oli, ne olivat matalalla. Sen sijaan ennen Säihkenäyttämöä odotukset olivat taivaissa, mikä ei välttämättä ole edes reilua kirjaa kohtaan. Toisaalta, vaikka Säihkenäyttämö jossain määrin jäikin kakkoseksi Amerikkalaiselle tytölle, olin ja olen edelleen kirjan lukemisen jälkeen vaikuttunut Monika Fagerholmin tavasta kertoa tarinaa ja käyttää kieltä.