Soitellaan, soitellaan! eli tekstiviestiromanssi

Pieni syrjähyppy niistä nuortenkirjoista tähän väliin...

Sophie Kinsella: Soitellaan, soitellaan! (Alkuteos I´ve Got Your Number, 2012) Suom. Irmeli Ruuska. Wsoy 2012.

Vakoilin luettujen kirjojen excel-taulukosta, että viimeksi Kinsellaa on tullut luettua vuonna 2009 (Miten vuodesta 2009 on muka jo viisi vuotta? Ei pysty käsittämään.). Silloin muistaakseni kyllästyin aika vahvasti Becky Bloomwoodiin ja hänen sähläyksiinsä. Himoshoppaajan salaiset unelmat oli oikeasti hauska kirja, mutta siitä ei olisi mielestäni ollut ainesta pitkäksi sarjaksi. Tämä tuli todistettua taas: lainasin sarjan viimeisimmän osan (ainakin luulisin sitä viimeisimmäksi) Minishoppaajan, ja jaksoin sivulle 39. Haluan huomauttaa, että jätän kirjoja hyvin harvoin kesken.

No, aika matalin odotuksin ajattelin että vilkaisen nyt alun tuosta Kinsellan Soitellaan, soitellaan! kirjasta tässä samassa. Yllättäen luinkin sitä sitten yhteen asti yöllä, jolloin oli yksinkertaisesti pakko alkaa nukkua. Aamulla kävin tekemässä yhden tentin, ja sen jälkeen odotellessani harjoitus-kurssia alkavaksi lueskelin kirjaa koululla (lue: yliopistolla). Ilmei- sesti hihittelin itsekseni, sillä harjoituskurssin vetäjän oli lopulta pakko tulla kysymään, mitä oikein luen kun näytän koko ajan niin ilahtuneelta ja keskittyneeltä. Ilahtunut on ehkä juuri paras sana kuvaamaan tätä! Olin kovasti ilahtunut tarinasta, kunnon nokkelasta sanailusta tai tässä tapauksessa viestittelystä, kipinöistä ja hassusta päähenkilöstä.

Ideahan tarinassa on se, että Poppy kadottaa kihlasormuksensa (tietenkin arvokas perintökoru) ja puhelimensa. Koska kaikki aika menee sormuksen etsimiseen, hänellä ei olisi aikaa lähteä puhelinostoksille. Onneksi roskiksesta löytyy sopivasti hylätty puhelin, ja Poppyn on yksinkertaisesti vain pakko tarttua tilaisuuteen. Toisin sanoen aika kaukana todellisuudesta liikutaan vaikka periaatteessa realistisesta kirjasta onkin kyse. Pian selviää, että puhelin on kuulunut Sam-nimisen miehen sihteerille, ja yrittäessään pitää puhelimen itsellään Poppy sotkeutuu pahasti Samin elämään. Toisaalla odottaa sulhanen ja kihlasormuksen tapaus.

Aika vähän on tullut tätä chick lit -genreä luettua, mutta minulle Soitellaan, soitellaan! oli juuri sitä mitä tältä genreltä ylipäätään haen: viihdyttävää ja kepeää mutta ei missään nimessä huonoa tekstiä. Onnellisella lopulla, tietenkin. (Tosin tässä se loppu oli ehkä inan verran liian imelä minun makuuni, mutta annan anteeksi hurmaavan Samin takia.) 

Niin ja yksi asia jäi mietityttämään: miksi tämän kirjan suomenkielisessä nimessä puhutaan soittelusta, kun kuitenkin kirjassa keskitytään tekstiviesteihin? Eikö kirjan nimen keksijä ole vaivautunut ollenkaan lukemaan kirjaa?