Mikä on se taho, joka yrittää uskotella,
että mieli, jossa omat ajatukset kiertävät,
on hajanainen mieli?
(s. 47)
Aamen, teki mieli sanoa luettuani Tervehdys hajamieliselle koululaiselle -tekstin, josta ylläoleva lainaus on peräisin. Ihailen Sinikka Nopolaa aivan suunnattomasti kirjailijana. Jotenkin myös olen aina pitänyt hänen kirjoitustensa minää sielunsisarenani. Enkä ole edes syntyjäni hämäläinen. Kenties ei-hämäläisyydestäni johtuen minuun uppoavat enemmän Nopolan kolumnit ja esseet kuin teatterin lavoillekin päätyneet Eilan ja Rampen seikkailut, jotka vitsailevat hyväntahtoisesti hämäläisestä mentaliteetista. (Eilat ja Rampet ovat myöskin mielestäni toki oivallisia, vaikka eivät suosikkejani olekaan). Miksi emme totu pystyasentoon sisältää juuri kolumneja ja "muita kirjoituksia". Suuri osa teksteistä teksteistä on ilmestynyt alunperin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä 2000-luvun alkupuolella.
Luulen, että ainakin minulle suurin osa Nopolan tekstien viehtymyksestä tulee kirjoitusten itseironiasta ja lämpimästä huumorista. Kirjoitusten minäkertoja on jokseenkin neuroottinen ja kenties jonkin verran nostalgiaan taipuvainen pohdiskelija, jolle mikään aihe ei ole liian pieni suuremman pohdiskelun aiheeksi. Pienestä suuren ja jokapäiväisestä tarkastelun arvoisen tekeminen kirjallisuudessa viehättää minua suuresti.
Koska kyseessä on kirjoituskokoelma, joukossa on luonnollisesti sellaisiakin tekstejä, jotka eivät omaan makuuni tunnu täysosumilta, mutta kokonaisuutena kokoelma on mielestäni oivallinen. Tekstit on jaettu kuuden alaotsakkeen, ikään kuin kokoavan teeman alle. On vaikea nostaa vain muutamaa suosikkia, mutta mainitsen erikseen teksteistä ainakin sellaiset helmet kuin Hutsu tuulikaapissa, Missä pieni palleroni viipyy?, Aupair lähtee baanalle, Keskustelu Kalervo Palsan kanssa, Mitä nuori ihminen tekee työelämässä?, Seitsemän prinsessaa ja paistettu silli sekä kirjabloggarin(kin) näkökulmasta hauskan Tartunko Elsa Heporautaan vai Teuvo Saavalaiseen, jossa Ritva-Anneli -niminen esimerkkihenkilö lukee pitkin elämäänsä aivan vääriä kirjoja. Monille kirjoituksille tuli hihiteltyä ääneen junassa.
Keskustelu Kalervo Palsan kanssa -kirjoituksessa kertoja kertaa elämänsä varrella sattuneita erikoisiakin kohtaamisia julkkisten kanssa. Minäkin voin kertoa yhden: olen törmännyt Sinikka Nopolaan kahdesti. Ensimmäisen kerran Turun kirjamessuilla, toisen kerran vähän rauhallisemmassa tilanteessa eräässä teatterissa. Olisin voinut sanoa jotain siitä, miten paljon nautin hänen kirjoistaan ja kuinka häntä ihailen, mutta enpä kehdannut. Olisi tuntunut nololta nuoleskelulta.
 |
| Kuva: WSOY |
Luulen, että ainakin minulle suurin osa Nopolan tekstien viehtymyksestä tulee kirjoitusten itseironiasta ja lämpimästä huumorista. Kirjoitusten minäkertoja on jokseenkin neuroottinen ja kenties jonkin verran nostalgiaan taipuvainen pohdiskelija, jolle mikään aihe ei ole liian pieni suuremman pohdiskelun aiheeksi. Pienestä suuren ja jokapäiväisestä tarkastelun arvoisen tekeminen kirjallisuudessa viehättää minua suuresti.
Koska kyseessä on kirjoituskokoelma, joukossa on luonnollisesti sellaisiakin tekstejä, jotka eivät omaan makuuni tunnu täysosumilta, mutta kokonaisuutena kokoelma on mielestäni oivallinen. Tekstit on jaettu kuuden alaotsakkeen, ikään kuin kokoavan teeman alle. On vaikea nostaa vain muutamaa suosikkia, mutta mainitsen erikseen teksteistä ainakin sellaiset helmet kuin Hutsu tuulikaapissa, Missä pieni palleroni viipyy?, Aupair lähtee baanalle, Keskustelu Kalervo Palsan kanssa, Mitä nuori ihminen tekee työelämässä?, Seitsemän prinsessaa ja paistettu silli sekä kirjabloggarin(kin) näkökulmasta hauskan Tartunko Elsa Heporautaan vai Teuvo Saavalaiseen, jossa Ritva-Anneli -niminen esimerkkihenkilö lukee pitkin elämäänsä aivan vääriä kirjoja. Monille kirjoituksille tuli hihiteltyä ääneen junassa.
Keskustelu Kalervo Palsan kanssa -kirjoituksessa kertoja kertaa elämänsä varrella sattuneita erikoisiakin kohtaamisia julkkisten kanssa. Minäkin voin kertoa yhden: olen törmännyt Sinikka Nopolaan kahdesti. Ensimmäisen kerran Turun kirjamessuilla, toisen kerran vähän rauhallisemmassa tilanteessa eräässä teatterissa. Olisin voinut sanoa jotain siitä, miten paljon nautin hänen kirjoistaan ja kuinka häntä ihailen, mutta enpä kehdannut. Olisi tuntunut nololta nuoleskelulta.
Mä olen tainnut lukea vaan noita Eila ja Rampe -tarinoita enkä ehkä niistä ihan vakuuttunut... Eli siis ehkä pitää testata näitä muitakin!
VastaaPoista