Melissa Bank: Nyt nappaa!

Bank, Melissa: Nyt nappaa!, Otava, 1999. Suomennos: Titta Leppämäki. (The Girl's Guide to Hunting and Fishing, 1999)

Kuva: Otava

Luin tämän ihastuttavan kirjan Liisan yhtä lailla ihastuttavan arvion innoittamana. En ihan tarkalleen enää muista, mikä arviossa erityisesti sai minut kiinnostumaan, mutta olen iloinen että kiinnostuin. Yli kymmenen vuotta sitten ilmestynyt kirja olisi muuten hyvinkin saattanut jäädä tuntemattomaksi helmeksi.

Kirjan pääosassa on newyorkilainen, kolmekymppinen sinkku Jane. Jane on pärjäävä ja itsenäinen nainen, mutta silti miesten kanssa on hankalaa ja työelämästäkin löytyy omat kiemuransa. Kirjan sisäliepeestä paljastuu, että kirjan tarinat on alunperin julkaistu eri lehdissä. Mielestäni tämän huomaa - voisin hyvin kuvitella, että tarinat olisivat ilmestyneet vaikkapa jonkin kolumnin paikalla, niin realistisia ja samastuttavia Janen kokemukset ovat. Toki tarinat ovat hitusen pitkiä kolumneiksi, mutta toisaalta jatkotarinaksikaan tätä kirjaa ei miellä, koska kaikissa tarinoissa ei suoranaista jatkuvuutta ole yhteisestä päähenkilöstään huolimatta. Novelleiksikaan en näitä tarinoita kutsu, sillä kuitenkin jatkuvuutta on enemmän kuin novellikokoelmissa yleensä.

Tällä kertaa minulla ei ole ihan hirveän paljon sanottavaa kirjasta, varsinkin kun jotenkin tuntuu, että Liisa kirjoitti niin tyhjentävästi ja napakasti omassa tekstissään. Teki hyvää lukea kevyt, mutta kuitenkin älykäs kirja. Lisäksi oli virkistävää lukea epäsovinnaisesta rakkaudesta - tällä kertaa pariskunnasta, jolla on suuri ikäero. Bankin vahvuus kirjoittajana mielestäni on, että hän osaa kirjoittaa tuoreesti ja elävästi ihmissuhteista, vaikka mitään vahvaa juonta kirjassa ei oikeastaan ole. Tämä taisi olla sellainen kuuluisa 'page turner', kirja jota ei oikein malttanut laskea käsistään. Olipa kyllä myös niin nopealukuinen, että eipä paljon tarvinnutkaan.

Ainut asia, joka herätti minussa ihmetystä, on kirjan kansikuva. Juu juu, kuva selittyy kirjan alkuperäisen nimen kautta - metsälle ollaan menossa. Minusta kansi ei silti ole kauhean onnistunut: karvalakkipäinen kumpparijalka hortoilee suuressa valkeudessa - vähän niin kuin joku suomalainen talvella matkalla ulkosaunaan. Minun mielikuvani ovat siis aika kaukana kirjan todellisesta maastosta, eli newyorkilaisten urasinkkujen maailmasta. Tosin kuva on ilmeisesti ollut sama jo alkuteoksessakin, että ilmeisesti tässä vain oma kokemusmaailmani ohjaa kuvan tulkintaa liikaa. Ehkä newyorkilaiset eivät näe kuvan ulkopuolella siintävää puista saunarakennusta.