Matkakertomus Irlannista

Itä-Eurooppa valloitettu ja kotiin palattu hengissä! Kauan haaveiltuun Istanbuliin ei lopultakaan päästy alueen rautatieongelmien takia (eikä ne junat ihan kaikkialla muuallakaan kulkeneet niin sujuvasti kuin olisi toivonut), mutta mahtavia paikkoja tuli nähtyä - ja halu lukea niistä paikoista on nyt vielä suurempi kuin ennen reissua.

Ennen kuin pääsen taas kiinni normaaliin lukurytmiin, postailen arvioita, jotka ehdin kirjoittaa toukokuussa ennen lähtöäni.

Kuva Otavan sivuilta

Heinrich Böll: Päiväkirja vihreältä saarelta (Alkuteos: Irisches Tagebuch 1957) Suomentanut Kai Kaila. Otava 1975.

Suunnitelmani oli lukea toukokuun aikana Euroopan itäiselle laidalle sijoittuvia (matka)kirjoja. Hieman saatoin harhautua suunnasta, sillä vanhempien hyllystä tiensä käsiini löysi Heinrich Böllin Päiväkirja vihreältä saarelta. Toisin sanoen matkustin kirjan mukana Euroopan länsireunalle, Irlantiin.

Kirja koostuu pienistä, luvun mittaisista kertomuksista ja kokemuksista. Välillä Böll kertoo perheensä tekemistä retkistä pieniin kaupunkeihin tai vuosisatoja sitten hylättyihin kyliin, välillä vuorossa on kertomuksia muista ihmisistä. Minulle mieleenpainuvin oli tarina nuoresta lääkärinvaimosta, jonka mies joka syyskuu pahimpien myrskyjen aikaan käy auttamassa maailmaan uuden lapsen samalta naiselta. Nuori vaimo on peloissaan miehensä puolesta, sillä tie on vaarallinen, yö pimeä ja myrskyinen. Oman osansa kirjoituksissa saavat myös irlantilaisten sanontojen tarkastelu sekä irlantilaisten ja saksalaisten erojen vertailu. Kokonainen luku käsitellään sanontaa ”Kun Jumala loi ajan, hän teki sitä tarpeeksi”.

Parasta tässä kirjoituskokoelmassa on keskinäinen ymmärtämys ja luottamus. Böll kertoo irlantilaisista rakastaen ja välittäen, vähän humoristisesti. Tarinoiden irlantilaiset suhtautuvat häneen, ulkopuoliseen tarkkailijaan, samalla lämmöllä. Irlanti on kyllä aina kuulunut sille ”maat joissa haluan käydä” listalle (mikäpä paikka ei kuuluisi!), mutta tämän kirjan lukeminen nosti kiinnostusta entisestään. Kirjan alkusanoina on varoitus, joka pitää ehkä ottaa vakavasti:

Tämä Irlanti on olemassa,

mutta jos joku sinne matkustaa eikä sitä löydä,

hän ei voi vaatia korvausta tekijältä.

Kirjan lopusta löytyy Jyrki Vainosen jälkisanat, joissa Vainonen muistuttaa, että Böllin ajoista Irlanti on muuttunut aika paljon. Mutta kaipa ne samat vihreät nummet ja Atlanttiin putoavat jyrkänteet siellä edelleen ovat paikallaan?

Päiväkirjalla vihreältä saarelta osallistun Kirjallisen maailmanvalloituksen Irlannin osioon.