Black Swan 2014 (alunperin 2013), 622 sivua
En ollut lukenut mitään Kate Atkinsonilta, en ehkä ollut kirjailijasta kuullutkaan, kun keväällä siellä ja täällä silmiini sattui arvioita Elämä elämältä -suomennoksesta tästä Life after Lifesta. Jotenkin kirja rupesi kutkuttamaan, ja erityisesti Kirjavan kammarin ja Lukuisan arviot saivat minut epäilemään, että tämä olisi kirja juuri minulle.
Jos nyt joltakulta on vielä mennyt ohi, mikä tämän kirjan juju on, niin kerrottakoon, että kirja leikittelee ajatuksella, että ihminen voisi elää elämänsä uudelleen. Ja uudelleen ja uudelleen, itse asiassa niin monta kertaa, että kaikki menisi niin kuin pitäisi. Päähenkilö Ursula elää monta eripituista ja erilaista elämää palaten aina alkuun, talviseen syntymäpäiväänsä vuonna 1910.
Voisi kenties ajatella, että toisto, samaisen syntymän ja samojen tapahtumien läpikäyminen kävisi ennen pitkää turhauttavaksi, mutta niin ei ole. Ursulan monet elämät ja varsinkin kuolemat muistuttavat siitä, kuinka pienistä ja sattumanvaraisista asioista ihmiselämä on kiinni.
 |
| Olipa kerran kaunis kesäpäivä Hampstead Heathissa |
Tämä oli kiehtova kirja, jossa oli kiehtova idea. Mutta minun täytyy myöntää, että lopulta kirjassa idea olikin minulle ehkä se hienoin asia. Epäilemättä vika on minussa, mutta sotakuvaukset tuntuivat paikoitellen junnaavan paikallaan ja olevan välistä aika kliseisiäkin. Ja kuinkakohan monta kertaa on mietitty, että entäpä jos joku olisi pistänyt Hitlerin päiviltä 30-luvulla? Ehkä minä olen vain lukenut liikaa samantyylisiä kirjoja toisesta maailmansodasta.
Kuitenkin kirja oli koukuttava ja nautittava lukukokemus. Varsinkin alkupuoli kirjasta onnistui kiehtomaan. Hahmot olivat hienoja, varsinkin itsenäiset, vahvat naiset Ursula ja tämän äiti Sylvie, joka itse asiassa tuntui melkein varastavan show'n aluksi, kunnes Ursula nousee ominensa kiinnostavimmaksi hahmoksi. Ja vaikka niitä sotakuvauksia kritisoinkin, on sanottava, että onpa virkistävää, kun henkilöhahmoilla on kaunistelematon ajatusmaailma. Varmaan kaikkeen kauheuteen turtuu, eikä kaikkien kuolema tunnu yhtä pahalta, jos ympärillä kuolee jatkuvasti ihmisiä.
Tämä kirja oli kesän alussa laatimani Lontooseen (ja Britanniaan) sijoittuvien kirjojen listalla, ja tulin myös tämän lukeneeksi Lontoossa ollessani. Olen aina tykännyt kirjoista, joiden tapahtumapaikat ovat aitoja ja joissa ne ovat keskeinen osa tarinaa. Oli hauskaa lukea kirjaa, jonka tapahtumapaikkoja löytyi mm. työpaikkani läheltä. Toi kirjan jotenkin lähelle, kun käveli samoilla kulmilla kuin kirjan henkilöt.
Tätä kirjaa on luettu paljon eri blogeissa. Jo mainitsemieni lisäksi olen itse käynyt lukemassa ainakin Sinisen linnan kirjaston ja Lumiomenan tekstit.
Taidankin laittaa kirjaston varauslistaa seuraavaksi kirjaksi. Mielenkiintoisen ajatuksen ympärillä kirjassa pyöritään...
VastaaPoistaKiitos kommentista, anteeksi vastauksen viivähtämisestä. Kirjan idea on tosiaan mielenkiintoinen ja suositeltava kirja on kyseessä, vaikka ihan varauksetta en tähän ihastunutkaan. :)
Poista