Kooste kuluneista kuukausista

Selasin tässä tekstejä taaksepäin miettien, että koskahan olen kirjoittanut viimeksi jotain. Huhtikuussa. Oho. Olisi kauhean kiva syyttää esimerkiksi gradua, mutta koska sille ei ole tapahtunut mitään sitten toukokuun 13. päivän, ei sekään taida olla kovin hyvä tekosyy. Ei vain ole tullut kirjoitettua, ainakaan kirjoista.

Mutta jotain sentään tuli luettua.

Muutamasta kirjasta ehdin jo laatia ihan oman tekstinsä. Muutama kirja ansaitsee tulla mainituiksi, mutta en enää näin kauan lukemisen jälkeen ryhdy kirjoittamaan niistä.

Maria Semplen Missä olet, Bernadette? luin jo joskus keväällä. Kirja kertoo tytöstä, jonka hieman omalaatuinen äiti eräänä päivänä katoaa. Tyttö tahtoo tietenkin selvittää, mitä äidille tapahtui. Kyseessä ei ole siis mikään väkivaltaisuuksia sisältävä trilleri, vaan humoristinen tarina hieman oudosta perheestä. Sisältää ulkomailta palkatun, netin välityksellä toimivan assistentin, valtavan lahoavan talon ja matkan etelämantereelle, noin niin kuin esimerkiksi.

Louis Sacharin Paahde taitaa tätä nykyä olla jo nuortenkirjallisuuden klassikko. Joukko koulupoikia on lähetetty rangaistusleirille, jossa heidän tehtävänään on kaivaa autiomaahan kuoppia. Päähenkilö Stanley joutuu leirille syyttömänä, ja kirja kertoo ensin Stanleyn sopeutumisesta, sitten oman tien etsinnästä. Kirja sisältää melko uskomattomia sattumia, mutta ne eivät oikeastaan pistä silmään: niissä on enemmänkin kohtalontuntu, koko ajan koin että näin kaiken kuuluikin mennä, tietenkin kaikki sujui näin. 

Veronica Rossin trilogia Paljaan taivaan alla, Halki ikiyön ja Yhä sininen taivas on suosikkini tänä vuonna lukemistani lukuisista amerikkalaisista nuorille suunnatuista dystopiakuvauksista. Se kertoo maailmasta, joissa osa ihmisistä elää eräänlaisien kupolien sisällä suojassa ulkomaailman eetterimyrskyiltä, toiset taas joutuvat taistelemaan eloonjäännistään kamalan taivaan armoilla. Aria on kupolissa asunut, todellisuudesta irtaantunut tyttö, Perry taas ulkopuolella kasvanut selviytyjä. Trilogia on sekä heidän rakkaustarinansa että tarina siitä, miten ihmiset lopulta ovat samanlaisia ja miten kaikki ansaitsevat mahdollisuuden parempaan elämään. Tarinassa on niin monenlaista rakkautta: rakastavaisten, ystävien ja perheenjäsenten välistä, mutta myös kansansa johtajan rakkautta omiin ihmisiinsä ja kotiseutuun. Tämä on mielestäni aika kypsä tarina genreensä nähden, tosin ehkä ihan lopussa sitten päädytään helppoon ratkaisuun. 

Kaikkia edellämainittuja suosittelen! Jokaisen parissa olen viihtynyt todella hyvin.

Syksyn tullen yritän taas aktivoitua näiden bloggaamisen parissa, on ollut ikävä niin kirjoista kirjoittamista kuin kirjoista lukemistakin! Juuri tuossa tarkistin, että olen alkuvuodesta ilmoittautunut myös haasteeseen, jossa luetaan italialaista kirjallisuutta (eikä ollut mitkään pienet nuo tavoitteeni). No, vielä on muutama kuukausi aikaa, siinähän ehtii vaikka mitä!