Christie x 2

Jälleen kaksi kirjaa luettu Poirot-sarjasta.

Christie, Agatha: Dumb Witness, HarperCollins 2007 (alunperin 1937). Kirja suomennettu nimellä Mykkä todistaja

Vanhan ja varakkaan Miss Arundellin kuolema näyttää täysin luonnolliselta, ja sellaisena sitä pidetäänkin. Kuoleman jälkeen Hercule Poirot saa kuitenkin Arundellin kirjoittaman kirjeen, jonka lähettäminen on viivästynyt. Kirje herättää Hercule Poirotin mielenkiinnon, eikä liene lainkaan yllättävää, että Poirotilla on täysi syy olla kiinnostunut vanhan rouvan kohtalosta. Poirot tuntuu olevan ainoa, joka ei usko selitykseen luonnollisesta kuolemasta - varsinkin kun Arundell on joutunut vain viikkoja ennen kuolemaansa erikoisen tapaturman kohteeksi. Kirjan nimi,  Dumb Witness, viittaa Arundellin koiraan, joka kenties osaisi kertoa mitä emännälle oikeastaan on tapahtunut.

Kirja menee minulla jonnekin kolmen tähden Poirottien joukkoon. Lähtöasetelma sekä hahmot ovat kiinnostavia, lisäksi mukana on Hastings, josta pidän kovin, mutta kirja olisi mielestäni kenties kaivannut pientä tiivistämistä. Lisäksi olin hiukan pettynyt, että kirjan kanteen asti päätynyt koira oli lopulta hyvin pienessä osassa. Tuntui, että kirjan nimellä ja kirjalla ei ollut juurikaan mitään yhteistä. Ei tämä silti huono ollut, vaikka ei suosikkieni joukkoon noussutkaan. Triviaa muuten: kansiliepeen mukaan Agatha Christien oma koira Peter on toiminut kirjan kannen mallina.

Christie, Agatha: Sad Cypress, HarperCollins 2008 (alunperin 1940). Kirja suomennettu nimellä Teetä kolmelle.

Elinor Carlisle on syytettynä Mary Gerrardin murhasta. Kaikki tuntuu viittaavan Elinorin syyllisyyteen. Nuori lääkäri Peter Lord pyytää Hercule Poirotin apua, jotta jälkimmäinen etsisi todisteita, joiden mukaan Elinor ei olisi tappanut Marya. Tehtävä on erikoinen, sillä Peter ei itsekään ole varma ystävänsä syyttömyydestä. Tapahtumat kietoutuvat myös yhteen Elinorin tädin kuoleman kanssa.

Sad Cypress nousee parhaimpien Poirot-tarinoiden listallani melko korkealle. Juoni on yllättäviä käänteitä täynnä ja tarina pitää hienosti otteessaan. Epäilin vuorotellen kutakuinkin jokaista kirjan henkilöä syylliseksi, mikä on minulle yleensä hyvän dekkarin merkki. Tarina on myös tarpeeksi tiivis. Olisin ainostaan toivonut suurempaa roolia Poirotille, kuin mitä hän lopulta saa - vanhan viiksiniekan persoona tulee kenties vähemmän esiin tässä kirjassa kuin monessa muussa. Kaiken kaikkiaan kirja oli kuitenkin yksi nautittavimmista viime aikoina lukemistani Christieista.