keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Ystäväni Owen Meany, eli kuinka lukijan ennakkoluulot saavat kyytiä

Irving, John: Ystäväni Owen Meany
Lukemani painos 1990, Otava, 528 sivua
Suomennos Kristiina Rikman
(A Prayer for Owen Meany 1989)

Onnistuin elämään 28-vuotiaaksi koskemattta yhteenkään John Irvingin teokseen. Älkää kysykö miksi, mutta minä olin siinä käsityksessä, että Irvingin teokset edustavat jotakin maagiseen realismiin, ehkä jopa fantasiaan vivahtavaa äijäkirjallisuutta. Minkälainen tämä yhdistelmä sitten olisi, ei aavistustakaan. Voisihan maaginen realismi-fantasia-äijäkirjallisuus olla vaikka kuinka viihdyttävää, mutta tuskin kuitenkaan minun lukumakuuni osuvaa. Lopulta uteliaisuus voitti, ja saatan ilokseni todeta, että olin ennakkoluuloineni väärässä.

Ystäväni Owen Meany on yhtäältä kasvutarina sekä tarina ystävyydestä. Toisaalta kirja on myös yhteiskuntakriittinen ajankuva, joka kattaa Yhdysvaltain lähihistoriaa 50-luvusta 80-luvulle, mutta lisäksi vielä himpun verran myös uskonnollinen kirja. No niin, jos minä lukisin tätä tekstiä, kuvaus "uskonnollinen kirja" saisi minut luultavasti epäkiinnostumaan aika tehokkaasti. Mutta kun tässä kirjassa uskonto ja uskonnollisuus sattuvat olemaan olennainen osa kirjan juonta, joten tällainenkin teema tarvitsee käsittelyä. Johnny Wheelwright, tarinan kertoja, kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan parhaan ystävänsä Owen Meanyn rinnalla. Ja Owen Meany sattuu uskomaan olevansa Jumalan työkalu, jonka elämän kulku on ennalta määrätty. Ja vaikka lukija nyt ei sattuisi olemaan erityisen uskonnollinen (kuten minä), on kuitenkin myönnettävä, että romaanihenkilölle kuvatunkaltainen fatalistisuus on vähintään jännittävä ominaisuus. Eri asia on kuinka mielelläni haluaisin tutustua Owen Meanyn kaltaiseen tallaajaan tosielämässä.

Kiireellä napattu epäselvä räiskäys, mutta sellaisiahan minun otokseni yleensä ovat.:)

Jokin aika sitten Katjan Jeffrey Eugenideksen Middlesexista  kertovan tekstin kautta sain muistutuksen siitä, että Eugenidesta on verrattu kirjailijana Irvingiin. Minä en muistanut tätä vertausta aloittaessani Ystäväni Owen Meanyn lukemista, mikä on oikeastaan ihan hyvä, sillä minulle lukemani Eugenidekset ovat olleet vähän sellaisia kolmen tähden "ihan hyvä" -teoksia. Ystäväni Owen Meany taas kohosi jonnekin aivan eri ulottuvuuksiin; ehdottomasti viiden tähden kirja ja luultavasti top kympissä "parhaimmat ikinä" -luettujen listalla.

Ensinnäkin mielestäni Ystäväni Owen Meany oli hauska. Ei ehkä nauran vedet silmissä -hauska, mutta sitä paljon hauska kuitenkin, että useammankin kerran hymähdin ääneen. Lisäksi kirjassa oli sellaista hienovireisempää huumoria, joka sai ihailemaan Irvingin kertojantaitoja. Eugenideksen kirjat ovat mielestäni olleet paljon vakavahenkisempiä. Toisaalta myönnän, että kerrontatyyleissä on jotakin samaa. Molemmat kirjailijat kasvattavat tarinaa runsaasti ja tuovat lukijalle yksityiskohtia ja henkilöitä, jotka vievät kenties melko kauaskin ydintarinasta. Mutta mielestäni Irving (tämän yhden luetun perusteella) tekee sen jotenkin... luontevammin.

No mutta, ei tämän tekstin ollut tarkoitus olla vertailu Eugenideksen ja Irvingin välillä, eikä varsinkaan mikään Eugenideksen dissausteksti, sillä kyllä minä hänenkin kirjoistaan olen nauttinut monellakin tasolla. Enemmänkin oli tarkoitus sanoa, että olen ihan hirmuisen iloinen, että löysin viimein John Irvingin, koska innostuin tästä valtavasti, enkä varmasti jätä hänen kirjojensa lukemista tähän. Luin tätä kirjaa melko kauan, mutta en siitä syystä, että kirja olisi ollut jotenkin eritysen vaikea ja hidaslukuinen, vaan siksi, että halusin lukea tämän huolella paneutuen. Myönnetään kuitenkin sen verran, että vaikka tämä kirja olikin minulle kutakuinkin täydellinen, loppupuolella koin olevan hetkiä, joissa mentiin melko korkealle. Aivan loppu tuntui ehkä liian kohotetulta, mikäli kohotetulla tarkoitetaan sitä mitä luulen sillä tarkoitettavan, eli että kirja tuntui ottavan itsensä ja tarinansa hiukan tarpeettoman vakavasti. Mutta tämä on vain pienen pieni miinus, ja tietyllä tapaa lopetus oli odotettava kirjan tyyliin nähden.

Jos tässä kirjassa olikin jotain ennakkoluulojeni mukaista, niin korkeintaan maagisuutta. Mutta maagisuus ei tosiaankaan ollut mitään maagista realismia, vaan maagisuus tuli minulle enemmänkin tämän kirjan sisäänsä imaisevasta maailmasta. Parhaimmillaan kirjaa lukiessa sen maailma tuntuu aivan todelliselta, ikään kuin itse eläisi kirjan maisemissa. Minulle Gravesendin pikkukaupunki kaikkine tyyppeineen tuntui idylliseltä, suorastaan maagiselta paikalta. En ihmettele, että Johnny Wheelwrightilla ei aikuistuttuaan ollut onnea rakkaudessa, kun hän on nähnyt kaiken onnen ja rakkauden jo lapsuudessaan.

Siihen nähden, että tämä on vanha kirja, löysin yllättävän monta blogitekstiä tästä. Ystäväni Owen Meanyn ovat blogeihinsa tuoneet ainakin: AletheiaIndigoMarileJokkeKirjakkoMariaRaisa ja varmasti vaikka kuka muukin.

15 kommenttia:

  1. Mukavaa, että tapasitte viimein Irvingin kanssa! Minä olin yli kolmekymmentävuotias, ennen kuin suostuin treffeille herran kanssa. =D Luin ekana Garpin maailman, ja se oli kyllä hyvä, tykkäsin tosi paljon, myöhemmin luin Neljännen käden, hieman uudempaa matskua, se oli minusta aika huono, viime kesänä luin Oman elämänsä sankarin, siitä pidin taas kovasti, ja kappas, luen muuten juuri nytkin Irvingiä, hahaa! =D Owen Meany on niin lukulistalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Garpin maailma ja Oman elämänsä sankari ovatkin jo lukulistalla, varmasti myös Kaikki isäni hotellit. Tuosta Neljännestä kädestä olen kuullut muualtakin, että on jättänyt kylmäksi... Näköjään Irvingin teokset kestävät aikaa, kun meitä uusiakin faneja saavat tasaisesti.:)

      Poista
  2. Oh Irving! Kirjallinen jumalani aivan ehdottomasti. Ystäväni Owen Meany ei ole oma suosikkini - vaikka hyvä onkin - vaan sen tittelin vie Garpin maailma, oma ensimmäinen Irvingini. Kaikki isäni hotellit, Minä olen monta, Leski vuoden verran ja Viimeinen yö Twisted Riverillä tulevat heti perässä. Kunnes löydän hänet jätti hitusen kylmäksi, vaikka huono ei olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No senpä takia Irving lopulta päätyi luettavaksi, kun niin monet vannovat hänen nimeensä kirjallisena jumalana. :) (Ja toisaalta myös siksi, että tämä Owen Meany on jossain välissä ujuttautunut omaan hyllyyn asti.) Kiva kuulla, että hyvää on vielä tiedossa, odotukset ovat korkealla. :)

      Poista
  3. Olet löytänyt hyviä pointteja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke! :) Kävin lukemassa tuon sinun tekstisi samasta kirjasta. Mielenkiintoista tietää, että tulevissa lukukokemuksissa (sillä tietenkään Irvingiin tutustuminen ei jää tähän) on odotettavissa samantyyppisiä teemoja kuin tässä... Yleensä en halua tietää liikaa kirjoista, joita en ole vielä lukenut, mutta täytyypä kiinnittää erityistä huomiota näihin toistuviin teemoihin sitten tulevaisuudessa...

      Poista
    2. Olen lukenut muistaakseni tämä lisäksi vain Kaikki isäni hotelit ja Garpin maailman, bloggauksia olen lukenut muistakin kirjoista. Toistuva teema on tavaramerkki.

      Poista
  4. En ole tätä Irwingiä lukenut, mutta oi jospa olisikin maagis-fantastis-realistinen-äijäilykirja Irwingiltä, niin lukisin varmasti. :D Minun ehdoton Irwing-suosikkini on Välisarjan avioliitto. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Minulle taas kenties on helpotus, jos sellaista ei ole. En tosiaan tiedä, mistä ihmeestä tuon harhaluuloni poimin. :) Minusta tuntuu, että lukulistani on paisunut kokonaisen Irvingin tuotannon verran jo....

      Poista
  5. Paria lukuunottamatta olen lukenut kaikki Irvingin kirjat ja osasta pidän tosi paljon. Niihin kuuluu myös tämä hänen 'tummin' kirjjansa, jota lukiessa voi kyynelehtiä niin ilosta kuin surusta.

    Jos kiinnostaa, lue myös Leski vuoden verran (oma suosikkini), Oman elämänsä sankari (en kyllästy ikinä), ja sitten kirja, joka alkuun kuin ei vedä, mutta sitten nykäisee matkaansa eli Kunnes löydän sinut.

    Uusimmat, etenkin Minä olen monta, ovat olleet hienoisia pettymyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on tosi jännä, jos tämä on hänen tummin kirjansa, sillä ei tämä minusta yleisesti mihin tahansa kirjallisuuteen verraten ole lainkaan tumma. Toki surua ja haikeutta löytyy, mutta Irving on kuvannut kaiken sen kauneuden ja lämmön kautta, mikä vähentää painoa huomattavasti. Saa miettimään, millaisia muut teokset ovat...:)

      Oman elämänsä sankaria on suositellut moni muukin, mutta Leskeä vuoden verran ja Kunnes löydän sinua vähemmän. Kiitos tärpeistä!

      Poista
  6. Mahtavaa, olet päässyt asian äärelle! Tervetuloa joukkoon, Irving on mahtava!

    Minulla on Owenin lukemisesta tosi kauan. Voisin kesällä yrittää lukea sen uusiksi, koska luulen, etten löytänyt siitä ihan kaikkea silloin nuorena. Omat suursuosikkini ovat Oman elämänsä sankari (myös aika poliittinen mutta The Elämäni Kirja) ja Kaikki isäni hotellit.

    Sinulla on monta hienoa lukumatkaa John Irvingin kanssa edessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan asian äärelle!

      Voi olla, että tämä kirja ei olisi auennut minulle täysillä, jos olisin tämän lukenut kovin nuorena, joten ehkä oli tarkoitettu, että odotan näinkin pitkään.;)

      Niin, minä en tiedä onko hienompaa, että sain tämän yhden nyt loppuun, vai se että vielä niin monta jännää odottaa lukemistaan...

      Poista
  7. Ystäväni Owen Meany on yksi Irving-suosikkejani, pidin kovasti sen huumorista! Garpin maailma ja Kaikki isäni hotellit ovat myös parasta Irvingiä. Uudempi tuotanto ei enää niin vedä vertoja vanhemmalle, se on harmi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä oli tosiaan vasta ensimmäinen Irving, mutta olen hirveän iloinen, jos ja kun lisää hyvää on tiedossa. Tuo tuntuu olevan kovin monen jakama mielipide, että vanhemmat Irvingit peittoavat uudemmat.

      Poista