sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Agatha Christie 125 vuotta -lukuhaasteen koonti

Hurja Hassu Lukija -blogin Agatha Christie 125 vuotta -lukuhaaste päättyy tänään. Tietenkin osallistuin, sillä minulla on jo tässä jonkun vuoden ajan ollut henkilökohtaisena haasteena lukea hiljalleen läpi Poirot-sarja. (Aloitin jo kauan ennen blogia, ensimmäinen Poirot tuli luettua kesällä 2009.) Haasteeseen sopivia kirjoja tuli siis luettua noin muutenkin, myös ilman haastekannustinta.

Vuoden aikana tulin lukeneeksi tai kuunnelleeksi yhteensä kuusi Christien kirjaa, joista viisi Poirot-seikkailuja. Olisin hyvin voinut lukaista myös Christien elämäkerran, joka sekin on lukulistallani, tai sarjakuva-adaptaatioita, joita löytyy pari kappaletta myös omasta hyllystä, mutta ne jäivät nyt aikaan tulevaan.

Lukemani (tai kuuntelemani) kirjat ovat:

And Then There Were None
Hallowe'en Party (HP #36)
Hercule Poirot and the Greenshore Folly
Herkuleen urotyöt
Kolmas tyttö (HP #35)
The Clocks (HP #34)

Näistä suosikeikseni taisivat muodostua The Clocks tai vasta toissavuonna julkaistu miniromaani Hercule Poirot and The Greenshore Folly. Itselleni aiemmin lukematon, kenties Christien tunnetuin romaani And Then There Were None oli hiukan turhan karu ja kylmäävä, osin myös liian epäuskottava, vaikka ymmärränkin kirjan klassikkostatuksen ja suosion. Selkeitä pettymyksiä oli vain yksi, Herkuleen urotyöt -novellikokoelma. Paljon Christien tuotantoa ennenkin lukeneena tosin olin jo etukäteen tietoinen, että itselleni eivät Poirot-novellit maistu yhtä hyvin kuin romaanimuotoiset tarinat.

Uumoilin jossain vaiheessa, että voisin koettaa lukea haasteaikana loppuun Poirot-sarjan, josta minulla on enää kaksi kirjaa jäljellä, mutta enpä lopulta tähän tavoitteeseen ehtinyt haasteajan puitteissa. Kirjat kuitenkin ovat jo odottamassa kirjastolainoina hyllyssäni, tulen luultavimmin ne vielä kevään aikana lukemaan.

Kiitos Jassulle kivasta haasteesta!

P.S. Totesin, että enpä taida jaksaa tehdä mitään erillistä koontipostausta vuoden 2015 luetuista - toimikoon haastekoontipostaukset sellaisina. Totean vain, että oli hyvä lukuvuosi, luin enemmän kuin edellisenä vuonna, tosin paljon aiottua jäi myös lukematta. Kohti uutta vuotta ja uusia yrityksiä. ;)

4 kommenttia:

  1. Christien elämäkerta on mielenkiintoinen ja harmittelen, ettei sarjakuva-adaptaatioita löydy kirjastoista noin viittä enempää, ne olivat nimittäin hauskaa luettavaa. Kiva kun lähdit haasteeseen mukaan! :)

    VastaaPoista
  2. Kellot ja Kurpitsajuhla ovat tiiviisti omalla Poirot-lukulistallani. Olen ne varmaan joskus lukenut, mutten muista niistä juuri mitään. Poirot on mainio, mutten minäkään innostu hänen novellijutuistaan. Ne tapaukset ratkeaa niissä niin nopsaan, ja Christien tarinat ovat minusta parhaimmillaan vähän pidempinä versioina. :)

    VastaaPoista
  3. Hercule Poirot on nykyään suosikkini, vaikka nuorena olin ihastunut neiti Marplen juttuihin. Herkuleen urotyöt toimii äänikirjana automatkoilla aivan loistavasti. Tosin niin toimi Murha Mesopotamiassakin, eli pitempikin tarina.

    Tämä oli mukava haaste, ja kunnioitettava on tuo Poirot-kirjojen lukemisurakkasi, joka on sinulla edennyt jo hienosti. Niitähän riittää muutama.

    VastaaPoista
  4. Hei,
    Anteeksi, mutta vain kertoakseni, että olemme paikkakunnan yhteiskunta ja tarjoamme rahalainoja kaikille vakaville ja rehellisille ihmisille liiketoiminnan laajentamiseksi tai ostokseksi. Korko on 3% vuodessa.
    Lisätietoja ota meihin yhteyttä sähköpostitse.

    Sähköposti:  simondurochefort@gmail.com

    VastaaPoista