Jeannette Walls: Lasilinna

Walls, Jeannette: Lasilinna
Bazar 2014, 361 sivua
Suomennos: Raija Rintamäki
(The Glass Castle 2005)

"Muutama kuukausi Maureenin syntymän jälkeen poliisiauto yritti pysäyttää meidät, koska Vihreän vaunun jarruvalot eivät toimineet. Isä kiihdytti vauhtia. Hän sanoi, että jos meidät pysäytettäisiin, poliisit saisivat selville, ettei auto ollut rekisterissä eikä vakuutettu ja että rekisterikilpi oli otettu toisesta autosta, ja meidät kaikki pidätettäisiin. Kaahattuaan jonkin matkaa valtatietä pitkin hän teki u-käännöksen jarrut kirskuen niin että me lapset pelkäsimme auton kaatuvan kyljelleen, mutta poliisiauto kääntyi perään. Isä hurjasteli sataakuuttakymppiä Blythen halki, ajoi päin punaisia ja sitten yksisuuntaista väärään suuntaan niin että muut autot tööttäsivät ja väistivät sivuun. Vielä muutaman käännöksen jälkeen hän huomasi kujan varrella tyhjän autotallin ja kurvasi sinne piiloon. Kuulimme sireenin ujelluksen parin korttelin päässä, sitten se vaimeni. Isä sanoi, että koska gestapo kyttäisi Vihreää vaunua. meidän täytyisi jättää se talliin ja kävellä kotiin. Seuraavana päivänä hän ilmoitti, että Blythe oli käynyt vähän liian kuumaksi paikaksi ja jatkaisimme taas matkaa." (s. 66)

Luen loppujen lopuksi aika vähän elämäkertoja, ja vielä vähemmän luen lapsuuskuvauksia, joissa perusajatuksena on jollain tavalla erikoislaatuisen/kummallisen/onnettoman lapsuuden kuvaus. Lasilinna on kuitenkin käsittääkseni ollut melko puhuttu kirja ilmestyttyään Yhdysvalloissa kymmenisen vuotta sitten. Ainakin kirja esiintyy useilla "nämä nykykirjat kannattaa lukea" -listoilla, joita välillä netin kätköistä kyttäilen. Viimeistään mielenkiintoni heräsi, kun bongasin kirjan yhdestä uudesta lempisarjastani, Orange is the New Blackista. (Ei, minä en ihan tiedä millä perusteella kirjasta tekee mielenkiintoisen se, että fiktiivinen televisiohahmo on laitettu sitä lukemaan, mutta näin minun pääni nyt näköjään toimii.)

No niin, kyseessä on siis lapsuuskuvaus. Jeannette on nelilapsisen Wallsin perheen toisiksi vanhin tytär. Wallsin vanhemmat ovat jonkinlaisia elämäntapanomadeja, joille raha ja se miltä asiat näyttävät ulospäin, ei merkitse juuri mitään. Tämä tarkoittaa sitä, että Wallsin huushollin lapset kulkevat ryysyissä koulussa (silloin kun ylipäätään kouluun pääsevät), väistelevät rappusten mätäneviä lankkuja ja toisinaan näkevät suoranaista nälkää. Toisaalta perhe pitää myös yhtä, viettää aikaa yhdessä, keskustelee, leikkii ja rakastaa. Saapa lapsista jokainen joululahjaksi myös ikioman tähden, mikä on ehdottomasti hienompi juttu kuin yhdenkään luokkatoverin rikkoutumiselle altis muovilelu. Puute ja onni vuorottelevat, mutta enemmän kuin mitään materiaa, nuori Jeannette toivoisi, että isä jaksaisi pysyä raittiina. Nimensä kirja saa Jeannetten isän haaveista rakentaa perheelleen lasilinna, kokonaan lasinen talo. Piirrustukset ovat, mutta Rexillä on paha tapa puhua enemmän kuin toimia.

Minä pidin Lasilinnasta paljon. Vaistoni hyvästä kirjasta toimi, ja hyppäys mukavuus-genrejen alueelta kauemmas osoittautui onnistuneeksi. Walls kirjoittaa mukaansatempaavasti. Kirjan lyhyet luvut ovat kuin pienoisnovelleja Wallsin perheen sattumuksista yllättävine loppuineen. Yhdessä luvuista muodostuu eheä kuvaus Jeannetten ja tämän perheen elämästä. Wallsin tapa kertoa on intiimi, kuin lukijalle uskoutuva, mutta ei vähääkään katkera. Toisaalta ei myöskään kaunisteleva. Ei kirjaa kai olisi suomennettukaan, jos kyseessä olisi kaikkein siirappisin ryysyistä rikkauksiin amerikkalainen unelma. (Minulla on uskoa suomalaisten kustantamoiden käännöskirjallisuuden portinvartijoihin.) En osaa sanoa, onko tänä keväänä suomeksi ilmestynyt kirja löytänyt lukijoita Suomessa, mutta soisin kyllä, että tämän kirjan löytäisi mahdollisimman moni.

Muualla tästä on kirjoittanut ainakin Susa.