Gummerus 2012, 247 sivua
Suomennos: Risto Raitio
(Casino Royale 1953)
Casino Royale oli viimeinen kirja, jonka luin ajatellen Oksan hyllyltä -blogin Rikoksen jäljillä -haastetta, joka päättyi syyskuun lopulla. Noh, kirja jäi sitten bloggaamatta ajallaan, kun ensin iski ajan puute ja sitten nettiongelmat, mutta olen iloinen, että haasteesta kuitenkin tuli kimmoke lukea tämä klassikko. Olen suuri Bond-elokuvien ystävä ja kirjat ovat olleet iäisyyden siinä "sitten joskus" -lokerossa kiinnostavien kirjojen listallani.
Kirjasta on tehty kaksikin elokuvaa, ensimmäinen jo 60-luvulla. Toinen elokuva taas on vuodelta 2006 Daniel Craigin tähdittämänä, kuten varmasti kaikki, jotka eivät ole eläneet laatikossa, tietävät. Olen nähnyt elokuvista vain uudemman, mutta ainakin tämä uudempi elokuva seuraa aika uskollisesti kirjan tapahtumia. Vain loppu on jokseenkin poikkeava. Suuri juonikuvio liittyy Bondin yritykseen voittaa venäläinen agentti Le Chiffre baccarat-pöydässä Ranskan rivieran kasinolla. Le Chiffre on neuvostopuolen agentti, joka koettaa paikata rahavahingot, jotka syntyivät hänen laittaessaan yhdistyksensä rahoja pieleen menneeseen bordelliyritykseen. Le Chiffre on epätoivoisessa tilanteessa - henki on vaarassa, mikäli hän ei saa voitettua miljooniaan takaisin. M lähettää Bondin varmistamaan, että Le Chiffre epäonnistuu.Kuten uudemmassa elokuvassa, myös kirjassa kasinolla vietetään merkittävä aika. Mielestäni Fleming onnistuu luomaan hyvin korttipelin jännityksen. Olin myös kiitollinen siitä, että kirjassa selvitetään baccarat-pelin säännöt, sillä itse en ollut ainakaan pelistä aiemmin edes kuullut. (Jos en väärin muista, elokuvassa pelataan tutummin pokeria?) Pelin sääntöjen ymmärtäminen teki lukemisesta paremman kokemuksen.
Kirjassa tulee myös selväksi Bondin sovinistinen ja kurinalainen luonne, johon kaunis Vesper Lynd pääsee tekemään särön. Bondin machossa maailmassa rakastuminen on ennenkuulumatonta.
Täytyy myöntää, että minulla kesti hetki päästä kirjan imuun. En tiedä onko tietynlainen kökköys ja kielellinen kömpelyys ihan harkittu tyylikeino, mutta alkuun minua vähän huvitti kirjan tyyli, joka ensivaikutelmalta oli suorastaan tökerö. Kirjassa tapahtumat ja jännittävien tilanteiden luominen ovat selkeästi ensisijalla, ei niinkään kielelliset hienoudet. Dekkarissa tällainen voi kai olla ihan hyväkin piirre, en osaa sanoa. Koska tämä on toistaiseksi ainoa Flemingin kirja, jonka olen lukenut (ja ensimmäinen häneltä julkaistu), en osaa sanoa kehittyikö kirjailijan tyyli myöhemmissä kirjoissa. Olen kyllä ihan utelias ottamaan selvää.
***
Tähän arvion loppuun liitän vielä pari kuvaa James Bond -kirjoille omistetusta penkistä, jonka kuvasin kesällä Lontoossa. Penkki (kuten myös toisessa kuvassa taustalla pilkistävä Agatha Christie -penkki), oli osa Books about Town -varainkeruutempausta, jossa eri taiteilijat kuvittivat 50 avatun kirjan muotoon tehtyä penkkiä eri kirjailijoiden kirjojen inspiroimina. Kirjojen yhdistävänä tekijänä on Britannia. 50 penkkiä oli ripoteltu neljälle "reitille" eri puolille Lontoota, ja Books about Townin nettisivuilta pystyi lataamaan itselleen neljä karttaa, joihin kirjapenkkien sijainnit olivat merkitty. Vietin itse muutaman yllättävänkin hauskan iltapäivän kirjapenkkejä etsimällä. Tein kokonaisuudessaan Greenwich Trailin sekä Riverside Trailin, sekä osia kahdesta muustakin. Idea on mielestäni valtavan hauska ja minulla oli hauskaa kirjoja bongaillessa ja kuvatessa. Kirjapenkit olivat bongattavana kaupungilla kymmenen viikon ajan ja ne huutokaupattiin viimein toissailtana. Huutokauppa keräsi huimat 251 500 puntaa ja varat ohjataan National Literacy Trustille, Iso-Britannian lukutaitoa edistävälle järjestölle.
Tämä kuvaamani James Bond-penkki oli huutokaupan toiseksi kalleimmalla myyty penkki. Se lähti omistajalleen yhdeksällä tuhannella punnalla. Kaikkein eniten maksettiin Jeeves and Wooster -penkistä, 9500 puntaa. Ihan puhtaasti taideteoksena minusta tämä James Bond -penkki oli yksi hienoimmista, muitakin suosikkeja toki oli. Voi olla, että päädyn vielä myöhemmin tässä blogissa esittelemään muitakin kuvaamiani penkkejä, mutta olkoon tämä nyt tällainen maistiainen.
Kirjan ystävälle tämä tällainen "aarteenmetsästys" oli aivan mahtavaa puuhaa, ja suunnitellut reitit toimivat minulle myös todella kivana tapana kiertää tarkemmin kesäkaupunkiani. Voi olla, että en olisi monille paikoille päätynyt spontaanisti itsekseni. Käsittääkseni Britanniassa harrastetaan enemmänkin tällaista "Trail" -toimintaa. Törmäsin kirjoja bongaillessani perheeseen, joka oli tehnyt aiempana vuonna myös Wallace ja Gromit -Trailin Bristolissa. Itse päädyin tekemään Yorkin Cat Trailin, jota voin lämpimästi suositella Yorkiin suuntaaville. Käsittääkseni Cat Trail on ainakin toistaiseksi pysyvä reitti, koska kyseessä ei ymmärtääkseni ole minkään sortin hyväntekeväisyystempaus. Myöhemmin tänä vuonna Lontooseen on tulossa myös Paddington Trail juhlistamaan kuuluisaa karhua. Ihan harmittaa, että en ole nyt loppuvuodesta menossa enää takaisin Lontooseen, olisi hauska päästä etsimään karhupatsaita...
Olisi kiva, jos tällaiset hauskat projektit rantautuisivat myös Suomeen. En ole ainakaan törmännyt tällaisiin Suomessa, oletteko te?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti