Äänikirjakokeiluja & keskeytyksiä

Minun suhteeni äänikirjoihin noin niinkuin aikuisiällä on ollut suorastaan olematon. Lapsena toki kuuntelin kaikennäköistä, muun muassa Ruohometsän kansan ja Maija Poppasen useampaan kertaan. Aikuisena on lähinnä tullut luettua muiden bloggareiden (useimmiten) hyviä kokemuksia äänikirjoista. Olen epäillyt olevani niin levoton luonne, että en välttämättä varta vasten jaksaisi asettua kuuntelemaan mitään... Ehkä ajatukseni lähtisivät harhailemaan, jos en itse keskittyisi lukemiseen. Sitten keksin, että ärsyttävin kotityö nro. 1, eli tiskaus saattaisi sujua leppoisammin äänikirjan parissa... Eikun kokeilemaan.

Christie, Agatha: Askel tyhjyyteen, WSOY 2010. Suomennos: Kattelus, Kirsti. Lukija: Lars Svedberg. (Why Didn't They Ask Evans?, 1934).

Totta puhuen petyin vähän kotikirjastoni äänikirjavalikoimaan, kun yritin löytää kuunneltavaa. CD ei taida enää olla pop? Harkinnan jälkeen päädyin lainaamaan ikisuosikkini Agatha Christien Askel tyhjyyteen -äänikirjan (Why Didn't They Ask Evans?). Christie harvoin pettää odotuksia. Totta puhuen kirjaston senhetkinen valikoima oli niin heikko, että valinta tapahtui käytännössä tämän ja Holmes-tarinoiden välillä...

Kirjassa ei seikkaile kukaan Christien vakisankareista, vaan tarina on sarjoista irrallinen. Nuori papin poika Bobby löytää kuolemaa tekevän miehen. Mies on pudonnut vaaralliselta kallionkiellekkeeltä. Tapahtuma tulkitaan onnettomuudeksi, mutta oliko se sitä sittenkään?

Yleisesti ottaen pidin Lars Svedbergistä lukijana - sopivan eläytyvä, mutta kuitenkin selkeä. Lisäksi minulla on erityismieltymys melko mataliin miesääniin, joten Svedbergin äänikin miellytti korvaa. Jossain vaiheessa seitsemän levyn kirjaa huomasin kuitenkin hieman puutuvani, koska tuntui, että kirja eteni kovin verkkaisesti. Luettuna ääneen kirja etenee väkisin hitaammin kuin itsekseen hiljaa luettuna. Tämän kirjan kohdalla juoni oli muutenkin niin hidastempoinen, että kuunneltuna kokemus oli melkein tahmea. Jaksoin kuitenkin loppuun asti, koska olisihan minua vaivannut, jos en olisi saanut tietää murhaajaa! Voi kuitenkin olla, että yleisesti ottaen minulle uppoaa paremmin Christiet, joissa seikkailee suosikkini Poirot. Poirot on hahmona niin oivallinen, että jaksan hyvin sellaisetkin Poirot-seikkailut, joissa itse tarina ei ole mielestäni kaikilta osin onnistunut.

Halusin lisää äänikirjakokeiluja, ja uudemmalla kirjastovisiitillä äänikirjahyllykin näytti jo täydemmältä. Mukaan lähti englanninkielinen Catch 22 (Joseph Heller), sekä Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta. Olen jo palauttanut molemmat äänikirjat, joten en valitettavasti osaa laittaa nyt tarkempia tietoja. Alunperin ei minun ollut edes tarkoitus näistä kirjoittaa, koska en ole tähänkään mennessä kirjoittanut keskeytyksistä. Tällä kertaa teen kuitenkin poikkeuksen, onhan tämä tällainen "teemapostaus" yleisemminkin äänikirjoista ja kokemuksista niiden parissa.

Miksi sitten keskeytykset?

Catch 22:n kohdalla yhdeksi kompastuskiveksi muodostui kieli. Osaan mielestäni englantia kiitettävästi, en välttämättä kaipaa esimerkiksi tekstityksiä elokuviin, mutta jotenkin tämän kirjan kohdalla huomasin, että minun oli hankala pysyä luetun perässä. Ehkä kyse oli siitä, että vastaan tuli paljon sotasanastoa, joka ei välttämättä ole tuttua, tai sitten siitä, että kirjan tyyli on melko erikoinen, toistava ja vähän jopa absurdi. (No, kirjan tyylistä minun on ehkä turha puhua yleisemmin, koska jätin kuitenkin kirjan kesken.) Lisäksi minua ei erityisemmin miellyttänyt amerikkalaisittain puhuva, hiukan nasaaliääninen lukija. (Valitettavasti en osaa kertoa lukijan nimeä, koska tulin tosiaan jo palauttaneeksi kirjan.) Jätin Catch 22:n ensimmäiseen levyyn. Catch 22:sta kuunnellessa minua vaivasi myös ihan käytännön asia: kuuntelin levyä perinteisellä walkmanilla, ja kuulokkeeni tippuivat jatkuvasti. Märät tiskihanskat käsissä kuulokkeen poimiminen oli ärsyttävää. Seuraavaa levyä varten älysinkin sitten jo liittää walkmanin kaiuttimeen, joten liikkuminen ja kuuntelu oli helpompaa.

Minulla ei ollut erityisiä ennakko-odotuksia Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta -kirjaan. Luin joskus vuosia sitten Että hän muistaisi saman. Muistelisin, että tykkäsin siitä, mutta juuri muuta en pysty kirjasta palauttamaan mieleeni. Kauimpana kuolemasta lukijana on Vuokko Hovatta, jonka äänestä pidän kovasti,  laulajana kuin lukijanakin. Jälleen joudun puhumaan vain yhden levyn kokemuksella, mutta tuntui, että Hovatan ääni sopi erinomaisesti kirjan eteeriseen tyyliin. Mutta eteerisyys oli myös syy, miksi kirja jäi kesken. En saanut kirjasta tai varsinkaan tarinasta otetta, ja tuntui, että koko alku oli vain metaforaa metaforan perään. Metaforat olivat kieltämättä oivaltavia, kuten vaikka kirjan nimeksi asti päätynyt "mikä on kauimpana kuolemasta" -juttu. En ehkä kuitenkaan juuri nyt kaipaa eteerisiä tarinoita tai metaforia. Ei ole kiveen kirjoitettua, että en joskus palaisi kirjaan, mutta juuri nyt ei ollut sen aika.

Tähänastinen äänikirjakokeilusaldoni on siis yksi loppuun asti kuunneltu ja kaksi ensimmäisen levyn jälkeen keskeytettyä kirjaa. Vinkkejä otetaan vastaan, mikä kirja toimisi erityisen hyvin kuunneltuna... Ja tykkäättekö ylipäätään kuunnella kirjoja?