Lämmintä amerikkalaishuumoria - Seitsemän sietämättömän pitkää päivää

Ensinnäkin: Saimme Merenhuiskeelta tunnustuksen, kiitos, lämmitti mieltä! Palannemme asiaan, kunhan saamme sovittua, mitä teemme. Näihin reagoiminen on vähän hidasta, kun kirjoittajia on kaksi.
Sitten tämän päivän kirjaan....

Tropper, Jonathan: Seitsemän sietämättömän pitkää päivää, Karisto, 2011. Suomennos: J. Pekka Mäkelä. (This Is Where I Leave You, 2009)

""Isä on kuollut", Wendy ilmoittaa tylysti, aivan kuin sellaista olisi sattunut ennenkin, aivan kuin kyse olisi täysin arkisesta sattumuksesta. Toisinaan käy hermoille tämä hänen ainainen halunsa esittää ylettömän tyyntä jopa tragedian edessä. "Hän kuoli kaksi tuntia sitten."
"Mitenkäs äiti?"
"Kyllähän sinä tiedät, millainen äiti on. Hän halusi tietää, paljonko oikeuslääkärille pitäisi antaa tippiä.""

(S.7)

Judd Foxmannin isä on kuollut. Tämä velvoittaa Juddin ja tämä kolmen sisaruksen, Wendyn, Paulin ja Phillippin palaamaan lapsuudenkotiin viettämään juutalaista suruviikkoa. Seitsemän päivää yhdessäoloa perheen kanssa, josta on oikeastaan vieraantunut kauas, voi tuntua melkoisen hankalalta, vaikka yhdessäolon syynä olisi yhteinen suru. Juddin elämässä ei muutenkaan potki kovin lujaa - vaimo on pettänyt Juddia Juddin pomon kanssa, mikä on aiheuttanut eron niin vaimosta kuin työpaikastakin. Juddilla olisi kestämistä jo omissakin sotkuissa, mutta lisäksi pitää palata jännitteitä täynnä olevien perhesuhteiden pariin.

Luvattoman huono kuva, mutta kun marraskuun valo 

Vähän tylsää ehkä sanoa näin, mutta Seitsemän sietämättömän pitkää päivää on mielestäni tyypillinen kirja. Nasevaa sanailua, lämmintä huumoria, hassuja sattumuksia ja huono-onninen ja sopivan särmikäs päähenkilö, joka yrittää parhaansa, mutta usein asiat menevät vähän solmuun. Tämä tyypillisyys ei kuitenkaan ole mielestäni mikään miinus. Nautin kirjasta oikein paljon ja mielestäni Seitsemän sietämättömän pitkää päivää on erittäin hyvä lajityyppinsä edustaja - mikä se lajityyppi sitten onkaan.

Judd ja tämän sisarukset perheineen ovat ilahduttavan vahvoja persoonia ja keskenään erilaisia. Wendy lasauttelee kyynisiä kommentteja veljiensä, varsinkin kuopus Phillippin edesottamuksista. Phillip taas on oikea tuhlaajapojan esikuva, jonka sisarukset joutuvat pelastamaan milloin mistäkin liemestä. Isoveli Paul on juro vastuunkantaja-esikoinen, jolla on Juddin kanssa erityinen kana kynittävänä. Sisaruussuhteiden kuvauksesta tuli lämmin olo - sisaruksilla on aina erityinen paikka elämässä, vaikka nämä kuinka kävisivät hermoille, tai vaikka fyysisesti ajauduttaisiinkin kauas toisistaaan.

Pitkin kirjaa korostetaan, miten Foxmanin perheessä ei olla koskaan pystytty puhumaan suoraan tunteista. Ehkä tämä on kulttuuriero, mutta minusta Foxmanit puhuvat toisilleen enemmän ja suoremmin ihan vaikka yhden luvun aikana, kuin minun perheeni koko tähänastisessa elämässäni - eikä minun perheeni kommunikoinnissa ole mielestäni mitään erityisiä vajavaisuuksia. Mutta kai Foxmanien tunteiden näyttäminen ja puhuminen on vähäistä amerikkalaisessa mittakaavassa.

Lisäksi oli kiinnostavaa lukea juutalaisen uskonnon harjoittamisesta varsin maallisten ihmisten näkökulmasta. Juutalainen seremoniallisuus kiinnostaa minua, ja tykkään lukea kirjoja, joissa kaikki tai osa hahmoista on juutalaisia. En tätä ennen esimerkiksi ollut kuullutkaan koko suruviikosta, joka kieltämättä antoi aika herkulliset puitteet romaanille.

Ärsyttävää sen sijaan oli, että joku onneton oli tehnyt lyijykynällä korjauksia kirjastokirjaan paikkoihin, joissa hänen mielestään oli virhe. Oletetut virheet eivät todellisuudessa edes olleet virheitä, ja korjausmerkinnät saivat minut ärsyyntymään ja pahasti. Minun puolestani jokainen saa tehdä omille kirjoilleen mitä tahansa, alleviivailla, taittaa sivuja, tehdä merkintöjä, mitä vain, mutta lainakirjat pitää jättää rauhaan, oli tapaus mikä hyvänsä. Piste.

Tälläkin kirjalla osallistun So American -haasteeseen, ainakin kategoriaan Modern Men Writers.

P.S. Meinasin unohtaa linkittämiset, mutta pakko laittaa tähän Maijan superhauska postaus, jossa unelmaroolitetaan henkilöt tästä kirjasta tehtävään elokuvaan. Minunkin on helppo kuvitella tämä kirja elokuvana, enkä yhtään yllättyisi jos sellainen olisi jo tekeillä. Pakko mainita itsekin muutamia hahmoja, jotka näin elävästi jonkun esittäminä. Juddin vaimona Jeninä kuvittelin kaiken aikaa Busy Philippsin! Jennifer Coolidge sen sijaan olisi minustakin oikein mainio perheen äiti. Wendy taas olisi mielestäni ehdottomasti joku brunette... Maija oli ehdottanut James Francoa naapurin Horryksi, mutta minusta James voisi esittää hulttiopoika Phillippiä. Hmm. Näitä on hauska miettiä!