C.S. Lewis: Velho ja leijona

Lewis, C.S.: Velho ja leijona - Narnia 1
Seven-pokkari 2014, 238 sivua
Suomennos: Kyllikki Hämäläinen
(The Lion, the Witch and the Wardrobe, 1960)

Vaikka minulle luettiin lapsena paljon (ja kun opin lukemaan, luin itse lisää), taisin kuulla ensimmäisen kerran Narnian tarinoista vasta aikuisena. Minulla on myös sellainen puhtaasti mutuun perustuva käsitys, että Narnian tarinat ovat isommassa klassikkoasemassa englanninkielisessä maailmassa kuin muualla. (Ei tosin olisi ensimmäinen kerta kun omat käsitykseni osoittautuisivat tuulesta temmatuiksi.)

Juttu lähti taas hieman sivupoluille, mutta kerrotaan taustaa nyt vielä senkin verran, että minulla ei ole hirveästi kokemusta lastenkirjojen lukemisesta aikuisena. Muumeja olen lukenut aikuisena useampaankin kertaan ja joka kerran ne tuntuvat kolahtavan yhtä kovasti. Potterit olen lukenut lähes kaikki vasta aikuisena. Mutta siinäpä oikeastaan kaikki viimeisen kymmenen vuoden aikana lukemani lastenkirjat. Tällaisen vähäisen 'lastenkirjallisuutta aikuisena' -kokemuksen pohjalta sanoisin, että minulle lukijana tärkeä kriteeri olisi, että lastenkirjasta löytyy jotain kiinnostavaa myös aikuislukijalle. (Siis nyt kun luen kirjaa itsekseni itselleni, eri asia tietysti olisi, jos lukisin kirjaa ääneen lapselle. Silloin tuskin olisi väliä, mitä mieltä minä olen, mikäli lapsi pitäisi luetusta.) Esimerkiksi Muumeissahan on sellainen hieno juttu, että ne avautuvat aivan eri tavalla lapsena ja aikuisena. Molemmat tavat ovat olleet itselleni hienoja ja tärkeitä. Ja kuvittelisin, että osittain juuri siksi, että Muumeista löytyy kaikkea kiehtovaa monen ikäisille lukijoille, ne ovat saavuttaneet aikaa kestävän klassikkoasemansa.

Tätä taustaa vasten Velho ja leijona tuntui, anteeksi vain, hiukan köykäiseltä. Toki sadun alkuasetelma on yksinkertaisuudessaan nerokas. Neljä sisarusta löytävät vaatekaapista portin satumaailmaan. Ja sitten vielä se, että tarina sijoittuu toisen maailmansodan aikaan ja sisarukset on lähetetty ilman vanhempiaan maalaiskartanoon karkuun Lontoon pommituksia. Itselleni tuli ainakin välittömästi mieleen, että Narnia on lapsille jonkinlainen pakopaikka turvattomasta todellisuudesta. Tosin koska myös Narniassa on omat konfliktinsa, niin Narnia myös vertautuu tähän maailmaan - lapset käyvät omia taisteluitaan Narniassa, koska eivät voi osallistua aikuisten sotaan.

Velho ja leijona on kuitenkin monella tapaa aika suoraviivainen fantasiasatu. Lisäksi kieli tuntuu melko yksinkertaiselta ja tarina ennalta-arvattavalta. Alkupuoli pedataan suurta yhteenottoa hirmuisen velhon kanssa, ja sitten lopulta tuo yhteenotto saa aika vähän tilaa. Itselleni tämä tuntui melkoiselta antikliimaksilta. Toisaalta yritän pitää mielessäni, että kyse on kuitenkin seitsenosaisen sarjan ensimmäisestä osasta. Tarina varmasti kehittyy ja saa lisää sävyjä ja tasoja sarjan edetessä. Näinhän käy myös Pottereissa. Pari ensimmäistä osaa ovat vielä melko kesyä kamaa, mutta juonikuviot monimutkaistuvat ja tarina synkkenee, kun sarja etenee. Luulen, että haluan jatkaa Narnian tarinoiden parissa vielä pidemmällekin, mutta koska olen ylipäätään huono lukemaan kirjasarjoja, en tee itselleni vaatimuksia koko sarjan lukemisesta.

Jotenkin hämärästi olen myös tietoinen C.S.Lewisin kristinuskosta ja Narnian tarinoiden uskonnollisista vertauskuvista. Lukiessa en asiaa niin ajatellut, mutta hakiessani muita blogikirjoituksia tästä kirjasta, törmäsin Lumiomenan Katjan tekstiin ja tajusin, että Aslan-leijona tosiaan vertautuu kristushahmoon. Neljästä sisaruksesta puhutaan myös Eevan tyttärinä ja Aatamin poikina. Tuo Eevan tyttäret, Aatamin pojat oli ainakin itselleni lukiessa lähinnä sellainen heitto, joka tuntui vanhanaikaiselta ja kertoi enemmän kirjan iästä kuin mistään ideologiasta. Sen sijaan kuten Katjan, myös minun oli hiukan hankala niellä kohtia, joissa puhuttiin muun muassa, että tytöt eivät sovellu taisteluun. Yritin kuitenkin ohittaa kohdat oman aikansa höpötyksinä. Tällainen kirjasta välittynyt vanhanaikainen sukupuoliajattelu sai kuitenkin miettimään, mikäli haluaisin lukea kirjaa omille lapsilleni, mikäli sellaisia joskus satun saamaan. Vielä en osaa sanoa.