Rakkausromaanin resepti

Alkuvuodesta tuli ahmittua pikaiseen vauhtiin useampikin kirja, sittemmin on lukutahti hieman hidastunut ja tökkinyt. Sattumalta kuitenkin huomasin, että silloin tammikuussa on tullut kirjoitettua useampikin julkaisematta jäänyt blogiteksti... Tässä siis ensimmäinen niistä. 

Nicolas Barreau: Rakkausromaanin resepti. Alkuteos  Das lächeln der frauen, 2010. Suomennos Veera Kaski. Tammi 2013.

Nicolas Barreaun Rakkausromaanin resepti löysi tiensä jo viime vuonna (edelleen keskeneräiselle) TBR-listalleni. Se kuulosti mielestäni hurmaavalta ja söpöltä kirjalta. Viime kirjastoreissulla muistin vihdoin etsiä kirjan käsiini (ja etsiä täytyikin, kone kertoi sen löytyvän rakkausromaanien osastolta, mutta ihan tavallisessa romaanihyllyssä se lopulta majaili), kun päätin osallistua Sheferijm-blogin Idän pikajuna -haasteeseen. Lähtöpaikkana toimii tietenkin alkuperäisen Idän pikajunan mukaisesti Pariisi, ja ainakin näin alkuun ajattelin koettaa lukea haasteen läpi ihan oikeassa järjestyksessäkin. Strasbourgiin käy matka seuraavaksi.

Mutta jos palaamme takaisin itse kirjaan: olin oikeassa, Rakkausromaanin resepti on hurmaava kirja. Se kertoo Auréliesta, joka rankan eron jälkeen vahingossa löytää kirjan, jonka naispäähenkilö muistuttaa häntä enemmän kuin sattumalta on mahdollista. Aurélie haluaa tietenkin tavata tuon ihmeellisen kirjailijan, ja ryhtyy päättäväisesti toimeen: hän ottaa yhteyttä kirjailijan kustantamoon, ja lopulta saakin kirjailijaan yhteyden kustannustoimittaja Andrén avulla. Kirjailija ei kuitenkaan ole kovin kiinnostunut lukijoistaan, ja jotakin kummallista koko kuviossa on… Hieman ennalta-arvattavahan tämä juonikuvio on, mutta viihdyttävää lukemista.

Valitettavasti Rakkausromaanin resepti on välillä liian tietoisesti hurmaava kirja: minulle ainakin jäi olo, että tässä on kirja, jonka jokaista sivua kirjoitettaessa on mietitty, että nyt tähän pitää saada sitä ihanaa ameliemaista ranskalaistunnelmaa. Tietenkin tämä tunne hieman jää taka-alalle tarinan edetessä, kun keskittyy seuraamaan tapahtumia ja jännittämään, löytääkö Aurélie unelmiensa kirjailijan. Mutta aina välillä tämä yrittämällä yrittämisen tunne puskee pintaan ja häiritsee. Ehkä olisin lumoutuneempi, jos olisin suurempi Pariisifani? Tai jos en olisi nähnyt teini-ikäisenä Amelieta vähintään kahtakymmentä kertaa.

Minulla on tapana kirjata ylös lukemistani kirjoista mm. kirjailijan kotimaa ja kirjan alkuperäiskieli. Nicolas Barreau aiheutti minulle hetken ongelmia: kansiliepeen luettuani vakuutuin, että ranskalaista kirjailijaa tässä luetaan. Alkuperäisteos on kuitenkin saksankielinen. Mielikuvitus tästä lähti heti liikkeelle, tiettyjä yhdenmukaisuuksia kirjan kirjailijaan tällä ristiriidalla on…