Alkuvuodesta tuli ahmittua pikaiseen vauhtiin useampikin kirja, sittemmin on lukutahti hieman hidastunut ja tökkinyt. Sattumalta kuitenkin huomasin, että silloin tammikuussa on tullut kirjoitettua useampikin julkaisematta jäänyt blogiteksti... Tässä siis ensimmäinen niistä.
Nicolas Barreau: Rakkausromaanin resepti. Alkuteos Das lächeln der frauen, 2010. Suomennos Veera Kaski. Tammi 2013.
Nicolas Barreaun Rakkausromaanin resepti
löysi tiensä jo viime vuonna (edelleen keskeneräiselle) TBR-listalleni. Se
kuulosti mielestäni hurmaavalta ja söpöltä kirjalta. Viime kirjastoreissulla
muistin vihdoin etsiä kirjan käsiini (ja etsiä täytyikin, kone kertoi sen
löytyvän rakkausromaanien osastolta, mutta ihan tavallisessa romaanihyllyssä se
lopulta majaili), kun päätin osallistua Sheferijm-blogin Idän pikajuna
-haasteeseen. Lähtöpaikkana toimii tietenkin alkuperäisen Idän pikajunan
mukaisesti Pariisi, ja ainakin näin alkuun ajattelin koettaa lukea haasteen
läpi ihan oikeassa järjestyksessäkin. Strasbourgiin käy matka seuraavaksi.
Mutta jos palaamme takaisin itse
kirjaan: olin oikeassa, Rakkausromaanin resepti on hurmaava kirja. Se kertoo
Auréliesta, joka rankan eron jälkeen vahingossa löytää kirjan, jonka
naispäähenkilö muistuttaa häntä enemmän kuin sattumalta on mahdollista. Aurélie
haluaa tietenkin tavata tuon ihmeellisen kirjailijan, ja ryhtyy päättäväisesti
toimeen: hän ottaa yhteyttä kirjailijan kustantamoon, ja lopulta saakin
kirjailijaan yhteyden kustannustoimittaja Andrén avulla. Kirjailija ei
kuitenkaan ole kovin kiinnostunut lukijoistaan, ja jotakin kummallista koko
kuviossa on… Hieman ennalta-arvattavahan tämä juonikuvio on, mutta viihdyttävää
lukemista.
Valitettavasti Rakkausromaanin resepti
on välillä liian tietoisesti hurmaava kirja: minulle ainakin jäi olo, että
tässä on kirja, jonka jokaista sivua kirjoitettaessa on mietitty, että nyt
tähän pitää saada sitä ihanaa ameliemaista ranskalaistunnelmaa. Tietenkin tämä
tunne hieman jää taka-alalle tarinan edetessä, kun keskittyy seuraamaan
tapahtumia ja jännittämään, löytääkö Aurélie unelmiensa kirjailijan. Mutta aina
välillä tämä yrittämällä yrittämisen tunne puskee pintaan ja häiritsee. Ehkä
olisin lumoutuneempi, jos olisin suurempi Pariisifani? Tai jos en olisi nähnyt
teini-ikäisenä Amelieta vähintään kahtakymmentä kertaa.
Minulla on tapana kirjata ylös
lukemistani kirjoista mm. kirjailijan kotimaa ja kirjan alkuperäiskieli.
Nicolas Barreau aiheutti minulle hetken ongelmia: kansiliepeen luettuani
vakuutuin, että ranskalaista kirjailijaa tässä luetaan. Alkuperäisteos on
kuitenkin saksankielinen. Mielikuvitus tästä lähti heti liikkeelle, tiettyjä
yhdenmukaisuuksia kirjan kirjailijaan tällä ristiriidalla on…
Luin tämän viime syksynä kun rohkaistuin lukemaan kevyemmän viihdekirjan, ja aluksi jotenkin tykkäsinkin kirjan fiiliksestä, mutta sitten homma lässähti. Minä en saanut oikein koko ranskalaisuudesta kiinni. Barreau on taiteilijanimi, ja kirjan on itse asiassa kirjoittanut saksalainen nainen. =D
VastaaPoistaHmm, vastasin jo kertaalleen mutta näemmä blogger/internet/jokin muu taho temppuilee. Mutta siis hahaa, jotain mätää siis oli siinä kirjailijahahmossa! Hiukan yritin googletella mutta en löytänyt sen enempää aiheesta :)
PoistaOlen samaa mieltä, tämä on hurmaava. :) Tykkäsin tästä tosi paljon, aivan loistavaa todellisuuspakoa arjen keskellä.
VastaaPoistaTodellisuuspakoon varsinkin keskellä tammikuuta tämä toimi oikein loistavasti!
Poista