Agatha Christie: The Clocks (Hercule Poirot #34)

Christie, Agatha: The Clocks
HarperCollins 2002 (1963), 384 sivua

Pitkästä aikaa tuli sellainen olo, että haluaisin lukea Agatha Christietä. Koska luen Poirotteja aikajärjestyksessä, vuorossa oli jo järjestyksessään 34. Poirot, The Clocks.(Pari sarjan kirjaa on jäänyt aikajärjestyksestä välistä, lähinnä siksi, että nämä eivät ole tulleet kirjastossa vastaan. Joka tapauksessa sarjasta ei ole enää montaa kirjaa jäljellä.)

The Clocks on sillä lailla erikoinen Poirot-sarjan kirja, että viiksimies itse on aivan sivuosassa, ja itse asiassa tulee kuvioihin mukaan vasta lähes kirjan puolivälissä. 19 Wilbraham Crescentista löytyy tuntemattoman miehen ruumis kellojen ympäröimänä, ja enimmäkseen tapausta nuuskivat etsivä Hardcastle sekä nuori Colin Lamb, meribiologi, joka on pääasiassa töissä salaiselle palvelulle ja yrittää käräyttää "vastapuolen" vakoojia. Hercule Poirot tulee mukaan tapauksen setvimiseen vasta, kun Colin Lamb kääntyy tämän puoleen tarjotakseen tylsistyneelle Poirotille tekemistä.

The Clocks on myös sillä tapaa erikoinen sarjan osa, että minä onnistuin keksimään murhaajan ja, hmm, no ainakin yhden motiivin jo hyvissä ajoin. Muistaakseni näin on käynyt vain kerran aikaisemmin, tuolloin kyseessä oli yksi suosikki-Poiroteistani Death on the Nile. Murhaajan päätteleminen ei suinkaan vähennä silmissäni pisteitä kirjalta, sen sijaan Poirotin vähäiseksi jäävä osuus vähentää, sillä Poirotin persoona on iso osa sitä, mikä minulle näissä dekkareissa on tärkeää. (Olen lukenut Christieltä myös sellaisia kirjoja, jotka eivät kuulu mihinkään hänen sarjaansa, mutta useimmiten niistä on tuntunut puuttuvan jotakin. Se jokin on Poirot.)

Mietin pitkään olisinko antanut kirjalle kolme vai neljä GoodReads-tähteä. Juoni itsessään oli kyllä nautittava, mutta vanha ja turhamainen belgialainen on mielestäni sata kertaa kiinnostavampi sankari kuin ihan miellyttävä mutta ei erityisen mieleenjäävä Colin Lamb. Lisäksi mielestäni Christien vahvuus ei ole ikinä ollut kansainvälisissä vakoojasolmuissa, joita tähänkin kirjaan on päädytty ymppäämään sivujuonteeksi. Tässäkin kirjassa vakoojakuviot tuntuvat aika höttöisiltä ja aika naiiveilta. Päädyin lopulta antamaan neljä tähteä, koska tässä kirjassa oli kuitenkin aika paljon kaikkea viehättävää myös. Lisäksi minä olen kyllä myös aika hölläkätinen tähtieni kanssa.

Muissa kirjablogeissa tämä löytyy ainakin blogista Jos vaikka lukisi..., jossa tämä on kuunneltu äänikirjana.