maanantai 13. tammikuuta 2014

Kirja, joka johdatti takaisin lukemisen pariin



Julie Kibler Matkalla kotiin 2013 (Calling me home 2013.) Suom. Riie Heikkilä. Gummerus. 
Melkein aloitin sanomalla, että tämä on ainoa kirja siltä listalta, jonka viime talvena laadin keväällä ilmestyvistä, kiinnostavista kirjoista. Onneksi kurkistin listaa, sillä olin lukenut siltä yllättävän monta. Sanotaan nyt kuitenkin, että melkein vuosi listan kirjoittamisen jälkeen tämä oli ainoa, jonka muistin varmaksi sille kirjoittaneeni. 

Julie Kiblerin esikoisromaani Matkalla kotiin kertoo kahta tarinaa kahdessa ajassa. Nykyajassa Dorrie päätyy road tripille monta vuosikymmentä vanhemman ystävänsä Isabellen kanssa. Isabelle on saanut kutsun hautajaisiin. Lukija ja Dorrie vaistoavat, että kyse on tärkeistä hautajaisista, mutta Isabelle ei kerro kenestä on kyse. Toinen tarina kertoo Isabellen nuoruudesta ja nuoruudenrakastetusta kolme- ja neljäkymmentäluvun vaihteessa. Koska Isabelle on hyvän perheen valkoinen tyttö ja Robert musta poika, voi arvata, ettei heidän rakkautensa pääse helpolla. Nämä kaksi tarinaa kulkevat lomittain, käsi kädessä, kerien auki Isabellen elämää. 

Matkalla kotiin oli ensimmäinen kirja luultavasti elämäni pisimmän lukemattoman ajanjakson jälkeen (ainakin kaksi kuukautta!). Sain sen keväällä syntymäpäivälahjaksi ja pakkasin mukaan eräänä syksyisenä mökkiviikonloppuna. Sillä aikaa kun herraseurue nautti eräelämästä, minä lämmitin mökkiä ja hautauduin peiton alle lukemaan - oli liian kylmä kutoakaan. Mökin hämärässä kirjaa oli vaikea laskea käsistä, ja 500 sivua taisivat kulua huomaamatta jo ensimmäisenä mökkipäivänä. Siellä hämärässä yksikseen oli hyvä myös pyyhkiä kyyneleitä poskilta, kun Isabellan tarina kokonaisuudessaan lopulta paljastuu. 

Tämä oli siis juuri sopiva kirja herättelemään nukuksissa ollutta lukuintoa. Tarpeeksi helppolukuinen, että jaksoi lukea, tarpeeksi kiinnostava ja tunteita herättävä pitääkseen otteessaan. Minä pidin tästä kirjasta, ja siihen tilanteeseen, jossa kirjan luin, se oli suorastaan täydellinen. Jään odottamaan, mitä Kibler seuraavaksi kirjoittaa.

8 kommenttia:

  1. Hienoa, että lukutauko päättyi onnistuneesti. Vaikea on kuvitella, että olisi noin kauan lukematta, mutta helppoa ymmärtää, että siihen on monia syitä. :)

    Minä luin tämän myös viime vuonna, mutta en oikein innostunut. Tarinassa on toki imua, mutta jotenkin pidin sitä hieman liian kepoisena (ja etenkin nuorta Isabellea tooooodella ärsyttävänä). Makuasioita, luulen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuori Isabelle muuten oli todella rasittava! Mut tykkäsin siitä vanhana. Ja ei tämä tosiaan mikään mestariteos ole, mutta just sopiva just sillä hetkellä. Yleensä selätän lukujumit romanttisilla fantasia/scifiaiheisilla nuortenkirjoilla :D

      Poista
  2. Se on intuitiivisesti niin väärin, että paksut kirjat selättävät lukujumin, mutta niin se vain usein näyttää olevan. Muistan edelleen, miten Nichollsin Eräänä päivänä vei viime vuonna lukuhaluttomuuteni mennessään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hassua, niin mullekin yleensä käy. Ja kuten ylempänä sanoin, ne on mulla vielä useimmiten noita nuorten/nuorten aikuisten kirjoja, jotka sen lukujumin kadottaa. Tarpeeksi tapahtumia ja tunteita, tarpeeksi vähän ajateltavaa :D

      Poista
  3. Tämä on kyllä hyvä lukuromaani. Oman blogijumini katkaisi kirja Linnuntietä. Olen kyllä lukenut, mutta innokkuus lisääntyi onneksi taas. On se niin mukavaa. :)

    Oletko nyt tutkinut tämän kevään uutuuskirjoja? Blogissani on muutama minua kiinnostava listattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä en ole ehtinyt kevään uutuuksiin, sinun listasi bongasin ainakin Donna Tarttin, Jhumpa Lahirin ja Yann Martelin uudet! Aloin jo niitä odottaa ihan innostuksissani!

      Poista
  4. Minä luin tämän viime kesänä ja kirjan kyllä lukee ahmien ja intensiivisesti. Lukuhetkellä yön tunteina hyvä, mutta kun yritin palata tähän myöhemmin, kirja olikin ihan liian tökerö ja heppoinen. Hitusen naurettavakin jo. Mutta kuten Suketus yllä kommentoi, makuasioita. Ja mukavaa, että lukujumista on päästy eroon.

    VastaaPoista
  5. Mulla oli itse asiassa hyvin sama olo siinä kohtaa kun kirjoitin tätä tekstiä - luettaessa siellä tolkuttoman pimeässä ja kylmässä mökissä tämä oli ihan parhautta, mutta muutama viikko myöhemmin kun tuota kirjoitin, tuntuikin ihan eri kirjalta. Mutta halusin kirjoittaa juttuni nimenomaan siitä miten tuo oli hetkeen ihan täydellinen!

    Lukujumista pääseminen on niin helpottava tunne, tuntee itsensä omaksi itsekseen jälleen!

    VastaaPoista