Edeltäjäänsä enemmän hurmannut Syytettyjen sali

Mantel, Hilary: Syytettyjen sali

Teos 2012 (Baabel-sarja), 509 sivua

Suomennos Kaisa Sivenius

(Bring Up The Bodies 2012)

Otsikko oikeastaan sanookin oleellisimman. En innostunut Mantelin Thomas Cromwell -tarinoinnin ykkösosasta Susipalatsista mitenkään varauksetta. Kirja oli hieno ja hyvin kirjoitettu, mutta hiukan hidassoutuinen ja jäi etäiseksi. En siis odottanut ihmeellisiä toiselta osalta, Syytettyjen salilta, vaikka uteliaana siihen tartuinkin. Myös Syytettyjen sali lähtee hitaasti lämmitellen liikkeelle, mutta etenee kuitenkin edeltäjäänsä vauhdikkaammin. Mutta toisaalta onpa sivujakin kolmisensataa vähemmän.

En lähde purkamaan juonta auki tarkasti, mutta kuten Susipalatsissa, myös Syytettyjen salissa Englannin kuninkaan naisasiat pitävät kuninkaan neuvonantaja Thomas Cromwellin kiireisenä. Kuningas Henrik VIII ei kohoa edelleenkään Mantelin keskeisimpien hahmojen joukkoon, ei myöskään tämän kuningattareksi kohonnut Anne Boleyn, vaan keskiössä ovat kuninkaan naruja pitelevät miehet ja toisinaan naisetkin. Teos esittää hovin raadollisena paikkana, jossa henkilö, joka kohoaa toimiensa puolesta kuninkaan suosioon, voi samojen toimien takia menettää asemansa (ja päänsä) tilanteiden ja kuninkaan mielen muuttuessa. Sodassa, rakkaudessa ja aseman tavoittelussa kaikki on sallittua ja kehenkään ei voi luottaa, varsinkaan kauniskielisiin. Hovissa käy kuhina, joka koskettaa jokaista.

Kuhina viekin mukaansa melkoisella voimalla. En muista milloin viimeksi olisin lukenut kirjaa, jota en olisi malttanut laskea käsistäni ja jonka takia yöuneni jäivät vähäisiksi. Syytettyjen salista tuli sellainen kirja, ja samalla yksi vuoden parhaista luetuista. En todellakaan olisi odottanut tällaista elämystä ”ihan hyvän”, mutta hiukan väsyttävän Susipalatsin jälkeen. Syytettyjen sali on mielestäni edeltäjäänsä intensiivisempi ja jännitteisempi. Tudorin hovin maailma on kammottavan raadollinen, mutta maailma imee mukaansa.

On toki myös mahdollista, että Syytettyjen sali avautui minulle edeltäjäänsä hienompana siksi, että nyt olen paremmin tottunut Mantelin kirjoitustyyliin kuin Susipalatsia lukiessa. Mantel kirjoittaa ovelasti, monet asiat jäävät vihjauksen tasolle. Pidän siitä, että lukijan älyyn poimia asioita luotetaan, eikä kaikkea selitetä auki.

Kuten Susipalatsia, myös Syytettyjen salia lukiessa jouduin tämän tästä vilkuilemaan alun henkilöluetteloa, koska henkilöitä on vain tuhottoman paljon. Toisaalta monet ovat tulleet tutuiksi Susipalatsia lukiessa. Luulen, että Syytettyjen salin voisi lukea myös itsenäisenä teoksena, mutta en usko, että se avautuisi yhtä hyvin ilman edeltäjän lukua. Henkilöiden välisiä jännitteitä ei selitetä uudelleen, eikä edeltäneitä tapahtumia juurikaan selitetä kun niihin viitataan. (Tosin todellisiin tapahtumiin pohjautuvan kirjan tapahtumien kulkua voi tietysti tuntea entuudestaan muiden lähteiden kautta.)

Mutta summa summarum: jos et minun laillani jaksanut täysin syttyä Susipalatsista, kannustan silti tarttumaan Syytettyjen saliin. Huikea teos, joka oli minulle ehdottomasti myös Susipalatsin lävitse lukemisen arvoinen.

Syytettyjen salista on innostunut myös Suketus.

P.S. Sarjaan on ilmeisesti odotettavissa myös kolmososa, jota en malttaisi mitenkään odottaa!