maanantai 15. heinäkuuta 2013

Forsytein taru - ensimmäinen etappi

Forsytein tarun ensimmäinen osa, Varakas mies on nyt luettu. Forsytein laaja suku on esitelty ja osaan henkilöistä ehditty paneutua enemmän, osaan vähemmän. Eniten huomiota tähän mennessä on saanut Soamesin ja Irenen avioliitto ja siihen liittyvä kolmiodraama (tai ehkä neliödraama, jos Junekin lasketaan mukaan). Toinen tärkeäksi noussut asia on vanhan Jolyonin suhde vuosia aiemmin perhepiiristä karkotettuun poikaansa ja tämän perheeseen. 

Seuraavassa käsittelemme tähän asti luettua muutamien kysymysten kautta, ja toivomme muidenkin lukeneiden vastaavan samoihin kysymyksiin sekä tietysti myös vievän keskustelua uusiinkin suuntiin! Juonipaljastuksia noussee esiin, jos ei ole vielä kirjassa ensimmäisen kolmanneksen kohdalla. 


Miten lukeminen on sujunut tähän asti?

Sonja: Ihan alku vähän takkusi, kun tuntui, että tulee vaan kamala määrä henkilöhahmoja, eikä mitään oikeastaan tapahdu, mutta vauhtiin päästessä lukeminen ei ole tuntunut yhtään raskaalta. Ja Soamesin ja Irenen avioliittokuviot ovat olleet jopa koukuttavaa lukemista. Ja koukuttavuutta toivoin ja odotin, niin sikäli ihan ennakko-odotusten mukaisesti mennään.

Anna: Myös minulla oli alkuun vaikeuksia, ensimmäiset 100 sivua piti pakottaa itsensä kirjan äärelle. Henkilöitä oli niin paljon, että en tuntunut lainkaan tietävän, kenestä milloinkin puhuttiin ja mikä on ihmisten suhde toisiinsa. Jonkinlaisen henkilökartan piirtäminen olisi varmasti auttanut tässä tapauksessa! 150 tienoilta aloin koukuttua tarinaan, ja nyt kirjaa ei malttaisi laskea iltaisin käsistään.

Forsytein taru toi heti alussa suuren määrän henkilöhahmoja näyttämölle. Silmiinpistävää on ollut, että juuri kukaan ei ole kuitenkaan vaikuttanut erityisen miellyttävältä tai sympaattiselta tyypiltä. Onko porukasta löytynyt sellaista, jonka puolta pitää, tai joka vaikuttaa erityisen kiinnostavalta?

Sonja: Irenen ja Soamesin avioliitto on ollut kiinnostava ja tietysti aika hallitseva juonikuvionakin tässä ensimmäisessä osassa. Molemmat osapuolet vaikuttavat kiinnostavilta, vaikka Soames ei kauhean mukavalta vaikuta, eikä Irenen näkökulmat lopulta tule ihan hirveästi esille. (Mikä sinänsä musta on ollut yllättävää, kun muistan minisarjan perusteella Irenen olleen yksi päähahmoista.) Vanhemman polven Forsyteja on tosi paljon, ja monet niistä menevät mulla ainakin vähän keskenään sekaisin. Jotenkin tuntuu, että niitä on niin paljon lähinnä siksi, että ne suurena joukkona edustaa tiettyjä Forsytein arvoja. Mutta yksittäisinä hahmoina vanhemman polven Forsyteit eivät ehkä nouse kauhean vahvasti esiin.

Anna: Aika pitkään kirjassa täytyi mennä, että jotkut henkilöt alkoivat nousta positiivisessa mielessä esiin. Näin osion loppupuolella vanha Jolyon sekä hänen perheensä ovat nousseet ehdottomiksi suosikeikseni. Soamesin ja Irenen liitto ja sen päättyminen on ollut koukuttavinta luettavaa, ja minusta on kiinnostavaa, miten kirjassa asetutaan selkeästi Irenen puolelle, vaikka hän on se, jolla on avioliiton ulkopuolinen suhde. Kuten Sonja totesi, Irene on ainakin toistaiseksi arvoituksellinen hahmo, jota seurataan oikeastaan pelkästään miesten silmien läpi. Pidän Irenestä kovasti varsinkin nyt, kun Bosinney on poistunut kuvioista, häntä en voinut sietää. Kun kirja on luettu, aion katsoa sen tästä tehdyn minisarjan ja odotan jo ihan innoissani, minkälaisia hahmot siinä ovat!

Takakannessa puhutaan Galsworthyn kirjojen sisältävän yhteiskuntakritiikkiä "varakkaiden luokkien hengetöntä, pelkästään taloudellista etua tavoittelevaa maailmankatsomusta vastaan". Onko tämä mielestäsi näkynyt tähän mennessä ja miten?

Sonja: Ei ihan hirveästi, mutta se on ollut oikeastaan ihan helpotus. Jotenkin ajattelisin, että liki sata vuotta sitten kirjoitetetusta kirjasta, jonka suurin sisältö ja sanoma olisi yhteiskuntakritiikki jotain tiettyä luokkaa kohtaan, olisi aika ajanut ohitse helposti. Voin olla tietysti väärässäkin. Mutta onneksi tässä kirjassa tuntuu olevan paljon muutakin. Välillä on tuntunut siltä, että kirjassa väitetään, että joku tyyppi on vähän typerä tai epämiellyttävä lähinnä siksi, että on syntynyt tiettyyn luokkaan ja tykkää rahasta ja on sokea kaikelle muulle. Sellainen tuntuu vähän osoittelevalta, mutta henkilöhahmot vielä todennäköisesti kehittyvät ja voi olla että loppuun mennessä tyypittelyt tuntuvat jo perustelluimmilta.

Anna: Kuten Sonja toteaa, ihan hirveästi minäkään en ole löytänyt yhteiskuntakritiikkiä. Välillä tosin nostetaan esiin Forsytein ennakkoluuloinen ja tuomitseva suhde alempien luokkien ihmisiin, ja etenkin nuoren Jolyonin puheissa esiintyy mielestäni ihan suoraakin kritiikkiä. Osion lopussa nousee esiin myös se, miten vanha Jolyon löytää elämälleen uutta tarkoitusta lasten ja luonnon parista. Yhteiskuntakritiikkiä kiinnostavampia teemoja tässä on kuitenkin sekä ajankuvaus että suvun ja sen suhteiden kuvaus.

Millä mielillä jatkoa lukemaan?

Sonja: Nyt kun on päässyt vauhtiin, niin ihan odottavalla mielellä. Muistan jotain juonenkäänteitä minisarjan perusteella, mutta en kuitenkaan mitenkään paljon. Nyt on jännä nähdä, onko muistini oikeassa ja miten paljon.

Anna: Innoissani. Kirjassa on sellaista vanhanaikaista tarinankerronnan lumoa, joka ainakin minut pitää hyvin otteessaan. Kiinnostaa kovasti, mihin tästä mennään seuraavaksi, sillä ainakin minulle jäi tunne, että vanhan Jolyonin kuolema oli Forsytein suvun tarinassa erään merkittävän aikakauden loppu. Ehkä nuoremmat Forsyteit nousevat jatkossa enemmän keskiöön?


Hyvät kanssalukijat (tai kirjan jo aiemmin lukeneet), millä mielillä te olette kirjan parissa viihtyneet? Olisi mukavaa kuulla pohdintanne kysymyksiinne sekä mahdollisesti myös ihan uusia keskustelunavauksia. 

Seuraavalle etapille ajattelimme samaa kahden viikon lukuaikaa, eli osiosta KAHLEISSA aloitamme keskustelun maanantaina 29.7.2013.

12 kommenttia:

  1. Hienoa lukea mietteitänne kirjasta, tässä omat vastaukseni esittämiinne kysymyksiin.
    Miten lukeminen on sujunut tähän asti?: Yllättävän hyvin, sillä odotin varsinkin alun olevan takkuisempaa. Olen joskus aikaisemmin yrittänyt aloittaa kirjaa, mutta hyytynyt ensimmäisiin lukuihin, ja oikeastaan olisi tehnyt mieli lukea jotain nykykirjallisuutta silloin kun tähän tartuin. Mutta tällä kerta kirja vei mennessään ensimmäisistä luvuista lähtien. Ehkä siihen vaikutti se, että piirsin itselleni henkilökartan. Se helpotti kovasti hahmottamaan, kuka oli mitäkin sukua kenellekin.
    Onko porukasta löytynyt sellaista jonka puolta pitää tai joka vaikuttaa erityisen kiinnostavalta?: Mielestäni koko suku on täynnä kiinnostavia (vaikkei välttämättä aina niin sympaattisia) hahmoja. Vanha Jolyon on kiehtonut minua alusta asti, ja välikertomuksessa hän nousi suorastaan sympaattiseksi. Irene tuntuu mielestäni jopa vähän ärsyttävällä arvoituksellisuudessaan ja siinä, miten kaikki ovat heti hänen puolellaan. Irene on kuitenkin kiinnostava hahmo, erityisesti siksi, että hän on tietynlainen keskushahmo, mutta silti hänen näkökulmaansa ei kuvata ja toimissaankin hän on hyvin passiivinen. Suosikkihahmoni ehkä kuitenkin oli Timothy - velisarjan nuorin, joka mainitaan aina, ja jonka kotiin kokoonnutaan usein, mutta joka ei itse juurikaan näyttäydy, vaan pysyttelee huoneessaan piilossa. Timothy tulee esille vain yhdessä kohtauksessa, silloin jotain käänteentekevää oli tapahtunut (en muista tarkkaan missä kohti tämä oli). Timothy on esillä hetken tuohtuneena ja poistuu sitten paikalta! Nuori Jolyon toimii mielestäni tarkkailijana ja kommentoijana osittaisen ulkopuolisuutensa takia, mutta ehkä hän jatkossa nousee myös keskeisemmäksi toimijaksi.
    Yhteiskuntakritiikki: On se mielestäni sieltä luettavissa, mutta en olisi ehkä kiinnittänyt huomiota siihen, ellen olisi lukenut etukäteen teoksen sitä sisältävän. Kirjassahan puhutaan "Forsyteistä" välillä myös tarkoittaen muitakin kuin juuri tämän suvun jäseniä, myös koko samaa luokkaa. Omistamisenhalu nousee esille keskeisenä vaikuttimena usein.
    Millä mielillä jatkoa lukemaan?: Hyvillä mielin. Luin tosin välissä muita kirjoja, sillä en halunnut jatkaa ennen tätä keskustelua, suoraan olisi tullut jatkettua ehkä helpomminkin. Mutta kirja on oikeastaan kiva lukea näin osissa. Minulle jäi se käsitys, että se onkin alun perin ilmestynyt erillisinä romaaneina.
    Muuta: Avioliittoteema oli mielestäni kiinnostava. Mielenkiintoista oli myös se, että kirjassa kuvattiin avioliitossa tapahtunut raiskaus, vaikkei sitä tietysti siksi kutsuttu. Kiinnostavaa oli myös suhtautuminen siihen: Soames tunsi huonoa omaatuntoa, mutta yritti itselleen selittää, että se on hänen oikeutensa ja suorastaan velvollisuutensa aviomiehenä. Kiinnostavaa oli mielestäni se, että asiasta kuulleet järjestään tuntuivat tuomitsevan sen. Olisin ehkä odottanut Soamesin puolustelujen mukaista kantaa, mutta näkemys oli yllättävän moderni ja Irenen puolella oleva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo henkilökartta olisi tosiaan ollut mainio idea. Minulla ei tullut mieleenkään, mutta onneksi nyt alkaa pikkuhiljaa muistaa kuka kukakin on.

      Enpäs ole muuten tullut edes ajatelleeksi, että Timothya ei oikeasti juuri edes näy, jännä huomio... Enkä muista tuota mainitsemaasi kohtaa, vaikka muistan, että Timothyn luokse kokoonnutaan. Mutta kuten sanottu, minulle nuo vanhemman polven Forsyteit edustavat enemmän joukkoa kuin yksittäisiä hahmoja. No, vanha Jolyon ehkä eroaa massasta.

      Tuokin on hyvä huomio, miten Galsworthy käyttää Forsyte-nimitystä kaikista kyseisen luokan edustajista. Minulle tämä kritiikki on toistaiseksi näyttäytynyt aika pinnallisena, mutta odotan kokonaiskuvan muodostumista.

      Ja tosiaan aika rohkea aihe tuo avioliitossa tapahtunut raiskaus. Kuten sanot, tietyllä tapaa yllättävää, että hahmoista löytyy tuomitsijoita eikä juurikaan ymmärtäjiä, vaikka Soames on melko korkea-arvoinen henkilö ja naisten asema on ollut tuohon aikaan hiukan toisenlainen kuin nykypäivänä. Ehkä suhtautumiseen vaikuttaa asianosaisten henkilöiden persoonat? Monethan olivat hurmaantuneet Irenestä ja toisaalta taas eivät pitäneet Soamesista. Eli ehkä suhtautuminen olisi toisenlaista, jos tekijä olisi ollut pidetympi henkilö kuin Soames ja uhri joku muu kuin suunnilleen kaikki henkilöt luomoava Irene? En tiedä, mutta voisi ehkä osaltaan selittää suhtautumista.

      Kiva juttu, että olet mukana lukemassa! Ja kiva myös, että jaksoit näin perusteellisesti kommentoida; vastauksiasi oli hauska lukea - herätti taas lisää ajatuksia. :)

      Poista
    2. Henkilökartta olisi kyllä minullekin tullut todella tarpeeseen kirjan alussa! Jotenkin aina vain käy niin että sinnittelen niin pitkään että opin muistamaan henkilöt (ainakin suunnilleen) ja vasta sitten keksin että hei, se kartta olisi ollut hyvä idea...

      Minäkin kiinnitin huomioni siihen yhteen kohtaan kun Timothy pikaisesti käy ilmestymässä paikalle! Muutenkin kyllä hirveän arvoituksellinen henkilö, kun koskaan ei esimerkiksi suoraan sanota että mikä sen ongelma/sairaus on...

      Tuo Irenen puolelle asettuminen on kyllä kiinnostavaa, sekä tuossa raiskausasiassa että myös yleisesti. Vaikka henkilöt ehkä tuomitsevatkin sen avioliiton ulkopuolisen suhteen, kertoja selkeästi ymmärtää Ireneä.

      Minäkin kiittelen pitkistä ja pohdituista kommenteista!

      Poista
  2. Olen lukenut kirjan joskus aiemmin TV-sarjan innoittamana ja pidin kovasti. Nyt on hauska seurata teidän kimppalukuanne ja lukea mietteitänne kirjasta ja samalla palautella tapahtumia ja kirjan maailmaa omaan mieleen. Pysyn kanavalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, Jaana! :) Osittain TV-sarjan innoittamana myös minä tartuin kirjaan.

      Poista
    2. Hmm, mitenköhän minä olen onnistunut ohittamaan tämän sarjan? No, nyt odotan kovasti että kirja on luettu ja pääsen sarjankin katsomaan.

      Poista
  3. Käyn tähän väliin huikkaamassa, että en ole ihan vielä päässyt ensimmäisen osan loppuun, mutta palaan lukemaan juttunne ja kommentoimaan vähän myöhemmin. :) (Vaikka olen lukenut kirjan aikaisemmin, haluan lukea osion itse uudelleen ennen keskustelua.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa Liisa, tervetuloa palaamaan keskusteluun myöhemmin. Hyviä lukuhetkiä!:)

      Poista
  4. Nyt minäkin pääsin ensimmäisen osion loppuun.

    Kerron ensin hiukan Forsytein taru -taustaani. :) Minäkin olen tutustunut kirjaan alun perin TV-sarjan kautta. En kuitenkaan sen uuden sarjan, vaan 60-luvulla tehdyn version, joka näytettiin YLE:llä joskus 80-luvun alussa kun olin ehkä 10-vuotias. Sarja oli minun ja parhaan ystäväni mielestä parasta ikinä, ja seurasimme sitä kiihkeästi. Yritin jo silloin lukea kirjankin, mutta se oli silloin ehkä vielä liian hidastempoinen ja pohdiskeleva. Luin sitten kirjan joskus parikymppisenä, ja ihastuin siihen samalla voimalla kuin aikoinaan TV-sarjaan. Toisen kerran luin kirjat muutamaa vuotta myöhemmin, ja nyt on siis menossa kolmas kierros. Kirja on niin laaja, että siinä riittää materiaalia pureskeltavaksi useammaksikin kerraksi.

    Koska kirja on ennestään tuttu ja rakas, minulla ei tietenkään ollut mitään käynnistymisvaikeuksia sen kanssa. Olen vain nautiskellut vanhan kirjallisen ystävän pariin palaamisesta. Muistan kirjan pääpiirteet varsin hyvin, mutta monet yksityiskohdat ovat unohtuneet, ja sikäli kirja tuntuu tarjoavan myös uutta. Tällä kerralla olen kiinnittänyt huomiota esimerkiksi siihen, kuinka paljon huumoria kirjassa on, erityisesti henkilöhahmojen kuvailussa.

    Henkilöhahmoilla on tosiaan kaikenlaisia ei niin miellyttäviä piirteitä, mutta harva heistä on minusta läpeensä epämiellyttävä. Esimerkiksi Soames on kylmyydessään ja omistushalussaan kovin luotaantyöntävä (kirjan henkilöhahmotkaan eivät juuri tunnu hänestä pitävän), mutta silti Soamesin hahmossa on jotakin traagista: se kuinka kyvytön hän on ymmärtämään muita ihmisiä, ja kuinka kiihkeästi hän kaipaa Irenen kiintymystä, jota ei koskaan voi saada.

    Epämiellyttävin hahmo minulle tässä osiossa oli ehkä Soamesin lanko Montague Dartie, joka kohteli Ireneä kuin yleistä omaisuutta, koska tällä on huhuttu olevan suhde. Suosikkihahmo taas on ehdottomasti vanha Joloyn, joka on aivan liikuutava lapsirakkaudessaan, kauneudenkaipuussan ja hyväsydämisyydessään. Esimerkiksi se, kuinka Joloyn vanhuuden yksinäisyyden vaivaamana solmii uudelleen suhteet suvusta "karkotettuun" poikaansa, on minusta aivan sydämensulattavaa.

    Omistamisen teemahan on kirjassa tosiaan vahvasti esillä. Ei ainoastaan rahan ja omaisuuden muodossa, vaan myös ihmisten omistaminen tuomitaan. Soames suhtautuu Ireneen kuin omaisuuteen, jota hän haluaa ylpeänä esitellä, kuin taulujaan. Galsworthy tuntuu sanovan, että omistushalussa surullisinta on se, että omistushalu estää elämästä nauttimisen ja rakkauden. Kun asioihin suhtaudutaan niiden rahallisen arvon tai muun hyödyn kautta, ei nähdä muita arvoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pitkästä vastauksesta - ja pahoittelut, että emme ole sitä noteeranneet. Sähköpostin kommenttivahti ei ole ilmoitellut mitään ja kun siihen on oppinut luottamaan, tulee harvoin vilkuiltua näitä kommenttikenttiä muuten...

      Kuulostaa ihanalta tämä palaamisesi vanhan ystävän pariin. Siinä on aina jotain yhtä mahtavaa lukea kirjaa, jonka tuntee hyvin ja jota rakastaa paljon (minulla tällainen on ainakin Ylpeys ja ennakkoluulo).

      Soames kaikessa inhottavuudessaan on kyllä surullinen hahmo. Niin pihalla siitä miten ihmisten kanssa pitäisi toimia! Montague Dartiessa taas ei ole mitään surullista, hänen inhottavuutensa on ihan itse hankittua. Eikä Monty kyllä tuossa seuraavassakaan osassa mitenkään loistamaan pääse...

      Odotamme innolla myös kommenttejasi myös seuraavasta osiosta, toivottavasti myös huomaamme ne hieman nopeammin!

      Poista
    2. Sen verran vastaan vielä minäkin tähän vanhaan kommenttiin, että äitini mielestä vanha tv-sarja on paljon parempi kuin se uudempi, kymmenisen vuotta sitten tehty. Minulla ei ole vertailupohjaa, en ole nähnyt kuin tämän uudemman, josta kyllä tykkäsin paljon.

      Poista
    3. Minunkin on hiukan hankala vertailla sarjoja, koska toisen olen nähnyt lapsena, ja se on noussut mielessäni vallan ylivoimaisen erinomaiseksi. Vertailu on siis ehkä epäreilua, mutta silti nostan kyllä sen vanhan version paremmaksi ja kirjan hengelle uskollisemmaksi.

      Poista