sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Piitlesiä ja lukuvuoden suunnittelua

Kunnas, Mauri: Piitles - Tarina erään rockbändin alkutaipaleesta, Otava 2012

Bändi ylittämässä tietä mun tuolilla
Sain yllättävänä mutta mieluisana joululahjana Mauri Kunnaksen "kraahvisen novellin", kuten tekijä itse teostaan nimittää ensimmäisellä sivulla. Kuten kirjan alaotsikkokin kertoo, teos on katsaus Beatlesin taipaleen alkuvaiheisiin, aikaan ennen räjähdysmäistä maailmanmenestystä. Tyylilajina on huumori, mutta epäilemättä faktat ovat tekijällä hallussa. Tällaiselle Beatlesin jälkeen syntyneelle semi-fanittajalle, joka on kiinnostunut enemmän musiikista, kuin siitä kuka sanoi tai teki mitä ja milloin, teos antoi paljonkin uutta infoa, vaikka tietokirjaksi tämä ei ole edes tarkoitettu. Mutta myös ensisijaisesti sarjakuviin hurahtaneelle ja niistä erittäin kiinnostuneelle teos antoi paljon.

Kunnaksen piirrokset ovat tuttuun tyyliin upeita ja hauskoja yksityiskohtia täynnä. Tämän kirjan tosielämän hahmoista hän on tehnyt näköisiä karikatyyrejä, välittömästi tunnistettavia. Kirjan kieli ei ole kirjakieltä, vaan humoristista vaikutelmaa luovaa puhekieltä, joka vivahtaa kenties hämeen murteeseen päin. (Tosin tässä voin olla väärässäkin, murretuntemukseni on melko olematonta.)

Kirjasta jäi vaikutelma, että sille saattaisi ehkä seurata jatkoakin. Tosin myös sellainen vaikutelma, että tämäkin teos on vaatinut aivan valtaisan pitkän tausta- ja suunnittelutyön, puhumattakaan lähes kahdeksankymmenen sivun piirtämisestä ja värityksestä, josta jälkimmäiseen ovat osallistuneet myös Tarja ja Jenna Kunnas. Eli en sitten tiedä kuinka kauan jatkoa saa odotella, jos sellaiseen edes on aikomusta. Joka tapauksessa ihailen lukijallekin välittyvää huolellista paneutumista aiheeseen ja toteutukseen. Tätä oli ilo lukea, ja mikäli jatkoa seuraa, aion lukea lisääkin.

******

Minun on ollut tarkoituksena tehdä monien muidenkin kirjabloggaajien (kuten kanssabloggaajani Annan) tapaan sekä yleiskatsaus viime vuoden luettuihin että tämän vuoden haasteita ja lukulistoja kartoittava postaus. Ongelmana tässä on ollut, kuten aina, aika. Alkanut vuosi vain ruksuttaa menemään, eikä bloggaukselle käytettävissä oleva aika suinkaan ole lisääntymässä vaan päinvastoin. Nyt on vähän sellainen olo, että antaa menneen olla ja keskitytään tulevaan.

Olen ilmoittautunut jo kolmeen haasteeseen, vaikka alunperin oli tarkoitus lukea vähemmän "haastavasti" tänä vuonna. Mutta minkäs teen, kun keksitte niin kivan kuuloisia haasteita! Toisaalta esimerkiksi Merenhuiskeen Afrikka-haaste ja sannabananan australialaisen kirjallisuuden haaste ovat kuin suunniteltu minun TBR-listani mukaan, joten en usko, että näistä haasteista tulee mahdottoman vaikeita, mikäli pyrin paineettomaan lukemiseen vaatimattomin tavoittein.

Olen siis mukana seuraavissa haasteissa:

Kirjoista-blogin Afrikan tähti. Tarkoituksena lukea afrikkalaista tai Afrikkaan sijoittuvaa kirjallisuutta. Lähden tavoittelemaan vaatimattomasti topaasia kolmella kirjalla.

pinon päällimmäinen -blogin Kengurun kyydissä. Haasteessa tutustutaan bloggaajan kotipaikan mukaan australialaiseen kirjallisuuteen ilman suurempia lukumäärävaateita.

Mitenköhän tässä kaikessa käy -blogin Kansankynttiläin kokoontumisajot. Haasteessa luetaan tietokirjallisuutta. Tätä haastetta harkitsin pisimpään, koska vaikka luen paljonkin tietokirjallisuudeksi laskettavaa kirjallisuutta opiskelujen vuoksi, en halua tuoda opiskelukirjoja blogiin. Toisaalta tässäkin haasteessa pääsee jo kolmella kirjalla sytkäri-tasolle. Katsotaan kuinka käy!

Lisäksi olen päättänyt korjata kotimaisen kirjallisuuden aukkoista tuntemustani lukemalla kymmenen kotimaista kirjaa vuoden aikana. Alunperin olin listannut mukaan lisäksi myös viisi kotimaista klassikkoa, mutta en halua, että haastelukemiset nousevat lukumäärältään suuriksi, joten taidan pitää nuo viisi klassikkoa vain korvien välisenä tavoitteena. Kymmenen kirjaa on toki myös melko vaatimaton määrä kirjoja, mutta en tosiaan halua lukea vain haasteiden ohjaamana. Näistä henkilökohtaisen haasteeni kirjoista taidan tehdä ihan oman postauksensa, sillä kaipaan listan parin viimeisen kirjan päättämiseen apua.

Näillä lähdetään vuoteen 2013! Seuraavat puolitoista kuukautta olen työrintamalla todella kiireinen, joten luulen, että bloggailuni saattavat tapahtua harvakseltaan. Koetan kuitenkin kirjoittaa edelleen suurimmasta osasta luettuja. Lisäksi uskaltanen jo tässä vaiheessa paljastaa, että olemme suunnitelleet Annan kanssa pientä yhteislukuprojektia... Tästäkin kuitenkin lisää myöhemmin!

5 kommenttia:

  1. Näin kirjaa lukematta veikkaisin Tyrvään murretta siksi hämäläismurteeksi... Meidän nurkilta kun Kunnas on kotoisin niin aika paljon sen alueen juttuja käyttänyt teoksissaan muutenkin. Mut en sit tiiä, en oo lukenut vaikka vahingossa varastinkin ton joulun jälkeen. Isä sai siis joululahjaksi ja mä vahingossa pakkasin mukaan meidän kotiinviemiskasseihin. Tossa hyllyllä se odottaa että pääsis takas omistajansa luettavaks - en oo lukenut siis kun ajattelin että isä ehkä haluaa ensin lukea itse... (Kauhea sepustus tulikin.)

    Mut joo, mullakin noita kiireitä tässä taas alkaa olla. Ehkä jotain muuttotouhujakin tässä kohtapuoliin, eli ehkä vähän hiljasemmalla päivitystahdilla taas mennään hetki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistelinkin, että Kunnas oli jostain samalta suunnalta kotoisin kuin sä... En sitten ruvennut kuitenkaan kieltä enempää analysoimaan. Tämä on varmaan löytynyt aika monen lahjapaketista. Hyvä tämä olikin, joten jos yhtään kiinnostaa, niin lukaise ihmeessä.

      Poista
  2. En ole lukenut tätä mutta Nyrok City sarjakuvaa Kunnakselta, jota hän teki 1975 "poppareista ja rokkareista", joten Kunnas palaa juurilleen :)
    Wikipedian mukaan Piitles nimiväännös olisi ollut jo silloin "slangissa".

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Nyrok_City

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole lukenut yhtään Nyrok Citya, vaikka nimi ja idea on kyllä tuttu. Enkä tiennyt että nimi Piitles on ollut mukana jo niiltä ajoilta. Mainio oli paluu juurille, jatkoa odotellessa. :)

      Poista
    2. Nyrok-cityä olen selaillut, minusta aika erilaista kuin lastenkirjakunnas, mutta tätä uutta Piitlesiä en ole lukenut, Beatlesin toki tiedän :)

      Poista