Kirjoja syksyn varrelta

Opiskelu vaati veronsa syksyn mittaan, ja vaikka muutamia kirjoja tulikin luettua, niistä kirjoittaminen ei innostanut lainkaan. Koska luin kuitenkin useammankin vaikutuksen tehneen kirjan, ajattelin koota loppusyksyn lukemiset lyhyesti yhden otsikon alle. Näin jälkikäteen oli hassua myös huomata se, että joulukuun aikana en lukenut yhtäkään kokonaista kaunokirjallista teosta (sen sijaan kannoin kirjastosta kotiin kasoittain keittokirjoja ja ihastelin niitä tenttikirjojen lomassa).  

Mary-Ann Shaffer ja Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

Tässä on kirja, johon en taatusti olisi tarttunut ilman blogisuosituksia - ja mikä menetys se olisikaan ollut! Täydellinen hyvän mielen kirja, jossa on ihana päähenkilö, mahtava miljöö, kirjeitä, jollaisia toivoisi itsekin saavansa ja onnellinen loppu. Rakkaustarinoiden kuuluu olla juuri tällaisia, en niinkään välitä traagisuudesta. Henkilöitä oli ikävä jo kun kirjan kannet sulki. Tällä tavalla olisi ihana osata kirjoittaa: kepeästi mutta suoraan sydämeen.

Elif Shafak: Kirottu Istanbul

Kahden luetun kirjan perusteella en oikeastaan osaa sanoa, pidänkö Shafakista lainkaan. Jokin näissä kirjoissa kuitenkin vetää puoleensa ja saa lukemaan loppuun saakka. Puoleenväliin asti mietin kielen satunnaista toimivuutta ja sitä, etten oikeastaan ole kiinnostunut näistä henkilöistä, mutta jatkoin ihan Istanbulin takia. Sitten huomasin olevani koukussa. Henkilöt olivat epämiellyttäviä, ja silti halusin tietää, mitä heille käy. Taitoa toki sekin.

Pirkko Saisio: Punainen erokirja

Punainen erokirja oli melkoinen harppaus ulos mukavuusalueeltani. Olen aina ollut vahvasti sitä mieltä, että Saisio ei ole minun juttuni (yhtään kirjaa häneltä en toki ollut lukenut!). Punainen erokirja oli osa opintoja, ja millainen osa olikaan! Vau-elämys sen suhteen, että näinkin voi kirjoittaa. Kertojanääni oli hurjan kiehtova, aivan kuin olisin kurkkinut jonkun olkapään yli hänen elämäänsä. Samalta tuntui kuin silloin, kun yrittää lukea lehteä jonkun olkapään yli: kaikesta ei saa kiinni, kaikkea ei ehdi nähdä ennen kuin sivu käännetään, mutta tietää että tähän on palattava takaisin, tässä on jotakin.

Sofi Oksanen: Puhdistus

Luin Puhdistuksen todellakin vasta nyt. Aikoinaan kaikki sen ympärillä vellova hype ärsytti niin paljon, että lukematta jäi. Vaikuttava tarina ja vaikuttavaa kieltä, mutta eihän tähän voi suhtautua kuin mihin tahansa kirjaan. Nyt voi todeta, että luettu on, mutta suurempaa vaikutusta ei tehnyt.

Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani

Tätäkään tuskin olisin päätynyt lukemaan ilman opintoja. Rakastuin teoksen kieleen ja rakenteeseen. Päähenkilökolmikon näennäisesti tapahtumaton vuorokausi sisälsikin lopulta ihan hirveästi kaikkea tärkeää, josta suurinta osaa ei sanottu edes ääneen. Lopussa oli sellainen olo, että tällaistahan se elämä on, vähän hämärää vaeltelua ja epämääräisiä tavoitteita. Pussikaljaelokuva on nähtävä, sen verran sitä on kehunut ainakin Salla lukupäiväkirjassaan.

Monika Fagerholm: Diiva

Ilmoittauduin syksyllä Amerikkalaisen tytön kimppalukuun, mutta tavallaan vaihdoin sen sitten itsekseni Diivaan, joka oli koulua varten luettava joka tapauksessa. Ihastuin niin paljon, että viime hetkellä esitetty toive Lolasta ylösalaisin kantautui pukin korviin ja odottaa lukuvuoroaan. Niin ja on se Amerikkalainen tyttökin lukulistalla, ja Säihkenäyttämö. Diivassa oli kiehtovaa niin kierteinen rakenne, kaunis kieli kuin omapäinen ja ihana päähenkilökin. Tällaisia kirjoja lisää, kiitos!

Pari muutakin kirjaa taisi syksyyn kuulua, mutta nämä nyt ne päällimmäiset. Joulunpyhät olen pelannut lautapelejä, kasannut 5000 palan palapeliä ja kutonut mekkoa. Tällä hetkellä kesken on Viisasten kivi (oi ihanuutta, en edes tiedä montako kertaa se on tullut luettua!) ja etukäteenhän taisin tehdä uudenvuodenlupauksen, että vuonna 2013 kirjoitan jokaisesta lukemastani kaunokirjallisesta teoksesta. Lähipäivinä summailen vuoden luettuja ja sitten varmaankin niistä rakkaista Pottereista, joiden kanssa on kasvettu aikuiseksi.