maanantai 7. tammikuuta 2013

Luettu vuosi 2012



Miltä näyttää kulunut kirjavuosi minun osaltani? Ensiksi vähän numerotietoa, sitten puhun haasteista ja tulevaisuudensuunnitelmista.

Luin 75 kaunokirjallista teosta vuoden aikana. Se on paljon tai vähän riippuen siitä, mihin menneeseen vuoteen sitä verrataan: vuonna 2011 vastaava luku oli vain 24, mutta toisaalta esimerkiksi vuonna 2008 luin 165 kaunokirjaa. 

Koskaan aiemmin en ole lukenut suomalaista kirjallisuutta näin paljon. 58 prosenttia lukemistani teoksista oli suomalaisia - ihan hurja määrä, kun menneisyydessä kotimaista kirjallisuutta on saattanut kertyä vuodessa alle kymmenen luettua teosta. Suurin kiittäminen tästä on kotimaisen kirjallisuuden sivuaineopiskelua. Opintoja varten kun on ollut pakko tutustua niin klassikoihin kuin muihinkin merkittäviin teoksiin. Onneksi, sillä niin monta upeaa kirjaa on tullut tänä vuonna luettua!
Kokosin hienoksi kaavioksi lukemani kirjat kirjailijan kotimaan mukaan. Yhdysvallat ja Iso-Britannia edustavat ihan odotetusti, mutta jännittävää on, että niiden jälkeen eniten olen lukenut turkkilaista kirjallisuutta!
 

En ole tilastoinut kuin kaunokirjallisuutta, mutta yritin hieman lajitella sitä. Ehdoton enemmistö lukemisessani on romaaneilla, ja näin on ollut aina. Novelleja lukiessa on aina tuntunut siltä, että tarina loppuu ennen kuin alkoikaan ja runot olen jättänyt suosiolla väliin. Nyt runoja on luettu yllättävän paljon, mikä on pelkästään opintojen ansiota. Lisäksi mukaan mahtuu pari matkakertomusta, yksi näytelmä, kirjoituskokoelma ja kaunokirjallinen elämäkerta.
 
Haasteiden suorittaminen jäi vähän puolitiehen. Alkuvuodesta innostuin eniten Kirjavan kammarin Karoliinan So American haasteesta. Lopulta en saanut yhtäkään kategoriaa täyteen… Tosin Karoliinan haaste ja kirjaehdotukset ovat niin inspiroivia, että tämän haasteen parissa jatkan kyllä tulevaisuudessakin!
Myöskin Kirjavasta kammarista lähtenyt Ikkunat auki Eurooppaan jäi pahasti vaiheeseen. Sain plakkariin ainoastaan 8 Euroopan maata! Aloitin myös Kirjallisen maailmanvalloituksen (jonka parissa ei sujunut juuri paremmin). Ikkunat auki Eurooppaan tavallaan jatkuu siis samalla kuin maailmanvalloituskin.
Parhaiden suoriuduin Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahdista, joka sai alkunsa Sonjan lukuhetkistä. Ihan jokaiseen kategoriaan en saanut kirjaa, mutta useimpiin montakin. Opiskelu ohjasi lukemistani aika paljon, ja juuri tähän haasteeseen ropisivat sitten ne koulun takia luetut kirjat! Toisaalta kotimaista fantasiaa tuli kyllä luettua muutenkin.


Vuonna 2013 aion tehdä joitakin asioita samaan tapaan kuin tähänkin saakka, joitakin toisin. Tärkeimmältä tuntuu päätös kirjoittaa kaikesta lukemastani kaunokirjallisuudesta (mahdollisimman pian lukemisen jälkeen). Näin pyrin välttämään ne roikkumaan jäävät kirjat, joista en osaa päättää, kirjoittaisinko vai en. Silloin ei myöskään bloggaamiseen pitäisi tulla muutaman kuukauden taukoa, kuten loppuvuodesta 2012 pääsi käymään.

Aion myös listata kaiken lukemani kirjallisuuden - myös tietokirjallisuuden, siis. Tulee olemaan kiinnostavaa nähdä, paljonko sitä tulee luettua. Lukemani kaunokirjallisuuden olen luetteloinut melkein kymmenen vuotta, mutta tietokirjallisuuden määrästä minulla ei ole aavistustakaan! Koulukirjojen lisäksi arvaan loppuvuodesta listalta löytyvän ainakin kasan käsityö- ja keittokirjoja.

Vuodelta 2013 toivoisin myös hieman kulunutta vuotta enemmän ulkomaista kaunokirjallisuutta. Vaikka kotimaisen kirjallisuuden lukeminen on ihanaa, tuntuu että monta seikkailua on jäänyt kokematta. Aion myös lukea ainakin yhden, ihan itse ja vapaaehtoisesti valitun runokokoelman.

Haasteista olen tähän mennessä ilmoittautunut mukaan Ofelia Outolinnun 1800-luvun kirjallisuushaasteeseen, mutta pidän silmät ja korvat auki ja taatusti osallistun johonkin muuhunkin. Toivottavasti hieman paremmalla keskittymisellä kuin menneenä vuonna! Kaunokirjallinen maailmanvalloitus jatkuu, ja ajattelin myös tulevaisuudessa listata lukemiani Finlandia- ja Nobel-voittajia. TBR-listani on edelleen hieman vajavainen, joten sitä täydentelen pikkuhiljaa ja toivottavasti myös saan luettua joitakin kirjoja tuolta listalta!

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia tilastoja täälläkin! Olen kade sinun kymmenen vuoden taakse ulottuvista kirjalistoistasi. Minäkin kirjasin omia luettujani jossain vaiheessa muistiin, mutta sitten tapa jäi ja listatkin katosivat. Nyt blogin myötä olen ottanut linjaksi kirjoittaa jotain jokaisesta lukemastani kirjasta, jotta niistä jää jonkinlainen jälki. Antoisaa kirjavuotta 2013!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne kirjalistat on kyllä ihan aarteita! Edelleen kun selaa sitä, saattaa jokin kirja yhtäkkiä palauttaa mieleen että millaista elämä silloin oli, mistä sitä teini-ikäisenä haaveili jne. Kiitos samoin, hyvää kirjavuotta!

      Poista
  2. Tätä oli mielenkiintoista lukea. Minä puolestani olen aina lukenut paljon kotimaista, tänä vuonna olen sitten ajatellut lukea enemmän ulkomaista. Katsotaan miten käy.

    Kivaa että tulet listaamaan myös tietokirjoja. Ja runoista innostuneena peukutus suunnitelmallesi lukea omavalintainen runokokoelma! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle kyllä on ollut todella hyödyllistä tämä ns. pakkotutustuminen kotimaiseen kirjallisuuteen. Ihan kauhistuttaa ajatella, millaisia helmiä on jäänyt paitsioon kun on vältellyt kotimaista... Etenkin kieleen liittyviä wau-elämyksiä näiden kotimaisten kanssa kun kokee paljon todennäköisemmin kuin ulkomaisten!

      Aluksi harkitsin jotain suurempaa tavoitetta runojen kanssa mutta ajattelin, että en halua liian suurta haastetta - opinnot kuitenkin tuo jonkin verran runoja eteen ja ehkä siitä omasta, itse valitusta kokoelmasta syntyy innostus joka saa lukemaan tulevaisuudessakin runoja, joskus ainakin :)

      Poista