Kevättä odotellessa Janssonia

Jansson, Tove: Kunniallinen petkuttaja, 1982 WSOY

Kuva: moomin.com

Koska kevät ei ole vieläkään täällä, voi aivan hyvin lukea talvisia kirjoja. Tove Janssonin Kunniallinen petkuttaja sijoittuu pieneen saaristokylään, jossa talven tapahtumat ovat lähinnä kesän odottelua. Muutaman talvikuukauden näennäisen pysähtyneisyyden aikana ehtii kuitenkin tapahtua kaikenlaista ihmissuhteissa ja henkilöiden sisäisessä maailmassa. Tarinan keskiössä on kaksi naista, nuori ja terävä Katri Kling sekä vanhempi erakkotaiteilija Anna Aemelin. Katri Kling ujuttaa itsensä, pikkuveljensä ja koiransa Anna Aemilinin elämään pikkuhiljaa ja pyytämättä, niin että lopulta molemmat naiset joutuvat toteamaan oman rauhansa järkkyneen toisen läsnäolosta.

Arvostan, jos kirjailija onnistuu kuvaamaan taidokkaasti henkilöiden sisäistä maailmaa, mutta yleensä toivon silti myös konkreettisia tapahtumia ja juonenkäänteitä, jotta mielenkiintoni kirjaa kohtaan pysyisi yllä. En jaksa sivukaupalla ns. tunnelmointia. Tämä kirja oli kuitenkin poikkeus. Tapahtumia ei ole paljon, mutta jännite naisten välillä on niin vahva, että paikoittain kirja muistuttaa jopa psykologista jännäriä. Minulle nousi assosiaatioita vuosia sitten nähtyyn elokuvaan Piina, vaikka siinä jännitys syntyy aivan konkreettisista uhista. Kunniallisessa petkuttajassa jännitteet naisten välillä johtuvat lähinnä erilaisista luonteista. Katri Kling on epäluuloinen ja järjestelmällinen käytännön ihminen, Anna Aemelin taas pääsääntöisesti ihmisiin luottava ja ystävällinen jopa oman mukavuutensa kustannuksella. Kun kaksi täysin erilaista luonnetta viettää tiivistä yhteiseloa, tapahtuu törmäyksiä niin käytännön elämässä kuin maailmankuvissakin.

Tove Jansson tunnetaan totta kai parhaiten muumeista. Yritin parhaani mukaan lukiessani olla miettimättä muumikirjoja, mutta koska muumit värittivät minun(kin) lapsuuttani, olivat mielikuvat liian vahvasti läsnä väistettäväksi. Kunniallisen petkuttajan maisema on astetta realistisempi kuin muumimaailma, mutta maailmankuva on samalla tavalla ihanan konstailematon kuin muumeissa. Sen enempää yhtymäkohtia en edes halua etsiä, toteanpa vain, että mahtavaa että Tove Jansson on kirjoittanut paljon ja monipuolisesti.

Tämä kirja teki poikkeuksen totuttuihin lukumieltymyksiini myös pituutensa puolesta. Yleensä nautin eniten paksuista kirjoista, jotta pääsen kunnolla tarinan ja henkilöiden maailmaan. Kunniallinen petkuttaja on vain parisataa sivua pitkä ja nopealukuinen, mutta niin tiivistunnelmainen, että enempää ei tarvitakaan. Henkilöiden luonteista pääsee nopeasti kärryille, kuten seuraavassa lukunäytteessä, jossa puhuu Katri Kling.

"En minä ole ollut kiero enkä epärehellinen. Mutta koskaan ei voi tietää, koskaan ei voi olla oikein varma, täysin varma siitä ettei sittenkin ole jollain tavalla syyllistynyt kosiskeluun tai imarteluun, katteettomiin adjektiiveihin, johonkin mikä kuuluu siihen kuvottavaan tapakoneistoon, joka laiskasti ja rankaisematta pyörii kaikkialla koko ajan, jotta kukin saisi mitä tahtoo, yliotteen esimerkiksi, tai ei sitäkään, yleensä vain siksi että kuuluu asiaan esiintyä niin miellyttävänä kuin suinkin ja pelastaa nahkansa... No, minä en kyllä esiintynyt erityisen miellyttävänä. Ja tämä erä on hävitty. Mutta oli se ainakin rehellistä peliä."

Itselleni uudessa Kirjoista-blogissa on myös luettu ja kirjoitettu melko vastikään Kunniallisesta petkuttajasta.