Agatha Christie: Hercule Poirot and the Greenshore Folly

Christie, Agatha: Hercule Poirot and the Greenshore Folly
HarperCollins 2014 (alunperin kirjoitettu 1954), 160 sivua

Olin jokseenkin hämmästynyt saadessani kirjastossa käsiini tämän vasta viime vuonna ilmestyneen Agatha Christien miniromaanin. Hercule Poirot and the Greenshore Folly on kirjoitettu alunperin vuonna 1954, ja sillä oli tarkoitus kerätä rahaa Christien kirkolle, jotta kirkkoon saataisiin maalattu ikkunalasi. Mutta Christie muuttikin mielensä tämän tarinan suhteen, päätti lajeentaa sitä romaaniksi, josta myöhemmin tuli Hercule Poirot -seikkailu Dead Man's Folly, ja hyväntekeväisyystarkoituksiin lahjoitettiin Miss Marple -tarina.

Miksi minua hämmästytti löytää Hercule Poirot and the Greenshore Folly kirjastosta, johtuu siitä, että en oikeastaan ikinä odota löytäväni lähes uutuuskirjoja lähikirjastostani. Lisäksi tämän tarinan laajempi versio, Dead Man's Folly, kuuluu niihin harmillisiin Poirot-kirjoihin, joita en ole ikinä koskaan löytänyt kirjastosta. Luen Poirotteja suunnilleen ilmestymisjärjestyksessä, mutta järjestyksessäni on Dead Man's Follyn mentävä aukko. Ärsyttävää.

Vielä ärsyttävämpää on, että nyt tämän miniromaanin luettuani voi olla, että tiedossani on myös Dead Man's Follyn juoni. Toivon, että laajennettuun romaaniversioon on tullut edes jonkin verran juonimuutoksia, muuten en tiedä mitä pointtia olisi enää lukea laajempaa tarinaa.

Greenshore Follyn tarina itsessään oli oikein nautinnollinen. Tykkäsin paljon siitä, että tarinassa oli isosti mukana Ariadne Oliver, Poirotin dekkarikirjailijaystävätär, jonka on usein ajateltu olevan Agatha Christien alter ego. (Mrs. Oliver on mukana myös esimerkiksi Cards on the Table -kirjassa, yhdessä suosikki-Poiroteistani.)  Hercule Poirot and The Greenshore Folly sijoittuu todelliseen paikkaan, Christien kesäasuntoon Greenwayhin. Greenway on ollut vuodesta 1999 auki yleisölle, ja kirja herättikin halun päästä turisteilemaan. Christie kuvaa aluetta ja tilaa varsin hurmaavasti, mitä nyt pikkuisista murhista.

Itse juonta en halua spoilata, totean vain, että kirja on taattua Christietä, matkan varrella pudotellaan erilaisia vihjeitä, joita ei osaa laittaa järjestykseen kukaan muu kuin Hercule Poirot. Loppuratkaisu vaikuttaa loogiselta, kun sen lukee ja tulee "niinpä tietysti" -olo. Tällä kertaa osasin laittaa muutamia palasia paikalleen jo ennen Poirotin lopullista selitystä, mutta olin minä silti melkoisen kuutamolla loppuratkaisuun saakka.

Osallistun tällä kirjalla Hurja Hassu Lukija -blogin Agatha Christie 125 vuotta -lukuhaasteeseen.

Kuvat puistonpenkistä ovat itseni ottamia viime kesänä Lontoossa. Kyseinen penkki on tehty inspiraationa juurikin tämä kyseinen Hercule Poirot and the Greenshore Folly -romaani. Penkki oli osana viime kesänä Lontoossa järjestettyä Book Trailia, josta olen kertonut enemmän tämän postauksen loppupuolella. Myös itse kirjan kansikuva on mielestäni mielikuvituksen herättävä. Kyseisen kansikuvan (ja penkin) luoneen Tom Adamsin alkusanat löytyvät myös kirjan alusta. Oli kiinnostavaa lukea kuuluisan kansitaiteilijan näkemyksiä Christien tuotantoon, Erikoinen yksityiskohta on, että Christie ja Adams eivät koskaan tavanneet toisiaan.