Carol Shields: Kivipäiväkirjat

Shields, Carol: Kivipäiväkirjat
Seven-pokkari (Otava) 2010, 395 sivua
Suomennos: Hanna Tarkka
(The Stone Diaries, 1993)

Ajatellessamme menneisyyttä me luulemme helposti, että ennen ihmiset olivat toimissaan yksinkertaisempia ja että heitä muovaavat voimat olivat alkuperäisiä ja muuttumattomia. Pidämme itsestään selvänä, että meidän esi-isiemme elämää innoitti syvempi ja puhtaampi tarkoitus kuin meidän elämäämme ja että heidän mielenlaatunsakin oli jotenkin jämerämpi, esimerkiksi siinä, että entisajan tiedemiehet pyrkivät päämääriinsä katkeamattoman "kutsumuksen" vallassa ja taiteilijat tekivät työtään pysyvän "innoituksen" tilassa. Mikään tästä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Meitä ennen eläneet olivat täsmälleen yhtä oikullisia ja arvaamattomia ja häilyväisiä kuin tämän päivän ihmiset. Pieninkin virike, olipa se seksuaalinen tai psyykkinen - tai jopa oikea tuulenvire, joka tuo mukanaan virkistävää happea ja energiaa - saattaa kääntää meidät sivuun polultamme. (s.110)

Carol Shields kuuluu niihin kirjailijoihin, joihin minun on jo pidemmän aikaa ollut tarkoitus tutustua. Carol Shields kuuluu myös niihin kirjailijoihin, joista en ollut kuullutkaan, ennen kuin aloin seurata kirjablogeja. Sittemmin kun otin asioista selvää, kävi ilmi, että C.S. oli yhdysvaltalais-kanadalainen ja valitettavasti kuollut vuonna 2002. Kovasti oli myös palkittu. Minä päätin kokeilla hänen tuotantoaan Pulitzer-palkitulla, luultavasti hänen tunnetuimmalla romaanillaan, Kivipäiväkirjoilla.

Tykkään lukea kirjoja niin, että en hirveästi tiedä etukäteen juonesta. Tästä seuraa, että toisinaan ennakkokäsitykseni kirjasta poikkeaa rajusti siitä, mitä kirja todellisuudessa on. Joskus kestää aika kauan, että pääsen kärryille siitä, mitä itse asiassa edes olen lukemassa. Olen esimerkiksi lukenut novellikokoelmasta monta novellia, ennen kuin olen tajunnut, että kyseessä ei ole vain eri kertojien näkökulmista kerrottu romaani.

Kivipäiväkirjoissa on alkusivuilla sukupuu Goodwillien ja Flettin suvuista. Lisäksi minun painokseni takakansi sanoo seuraavaa: "Lumoava kivimosaiikki, jossa todellisuudesta, kuvitelmista ja dokumenteista muotoutuu säröinen omaelämäkerta." Tästä seurasi, että pitkään, itse asiassa kirjan loppuun asti kuvittelin lukevani todella Carol Shieldsin omaelämäkertaa. Sellaista tosin, jossa "todellisuudesta, kuvitelmista ja dokumenteista muotoutuu säröinen omaelämäkerta". Eihän faktan ja fiktion sekoittaminen uutta ole. En minä hämääntynyt siitäkään, että pääosaihminen on nimeltään Daisy Goodwill-Flett, eikä Carol Shields, enkä siitäkään, että kirja on omistettu "Sisarelleni Babsille", vaikka sukupuusta ja kirjasta selvästi käy ilmi, että Daisylla ei ollut sisaruksia. Ajattelin, että Babs voisi olla sellainen bestis-sisar, sielunsisko tai jotain.

No, sittemmin kävi ilmi, että Carol Shieldsillä oli sisaruksia (tai sisarukset voivat olla vieläkin, siitä en ole varma), kaksoset Babs ja Bob (Barbara ja Robert), ja peräti viisi lasta eikä kolmea kuten Daisylla. Carol Shieldsin elämä ei muutenkaan näytä menneen oikeastaan sinne päinkään kuin Daisy Goodwill-Flettin.

Mutta ei tämä väärinymmärrys himmentänyt lukukokemusta ollenkaan. Kivipäiväkirjat on hieno kirja. Saattaa olla, että osa vaikuttuneisuudestani johtui siitä, että kuvittelin lukevani oikeiden ihmisten elämästä, mutta toisaalta olen helpottunut, että Carol Shields ei oikeasti ehkä ole ollut sitä mieltä, että hänen vanhin lapsensa on oikeastaan aikamoinen päällepäsmäri ja ikävä ihminen. (Tai en minä muista sanottiinko näin ihan suoraan, mutta sellainen kuva Alicesta muodostui.) Joka tapauksessa hyvä kirja, onneksi tulin lukeneeksi.

Muita lukijoita: Suketus, Marile sekä Leena Lumi.